Neela x 3

Pahoittelen syvästi tätä viime aikojen pintapuolisuutta blogin suhteen ja toivon, että jaksatte silti roikkua täällä mukana, vaikka tää nyt vähän välillä ois tämmöistä.. Toivon myös, että ymmärrätte, noh, että kesä on kesä ja koska mulla ei ole lainkaan lomaa, pyrin ottamaan kaiken irti aurinkoisista aamuista ennen iltavuoroa ja niistä vapaapäivistä, jolloin niitä velvollisuuksia ei ole puoleen eikä toiseen. En ole pelkästään laiminlyönyt tätä blogia lähiaikoina, vaan myös aikalailla mun ystävyyssuhteita, liikkumisia ja kotikin päässyt lievästi rempalleen, koska aikaa ja energiaa ei vaan ole kaikkeen 🙁 Ymmärrätte siis, että nyt on vähän aika kortilla, eteenkin kun tää bloggailu vie parhaillaan jopa useita (eli jopa joinakin päivinä 5-7h) tunteja, minkä voisi jo laskea aikalailla työksi, eli mitään ”kirjotanpa nyt jotain jotain”-juttua tää ei ole, tai siis ainiin, lähiaikoina nimenomaan ON ollut.. Blogittomat harvoin ymmärtävät, kuinka aikaavievää touhua tää oikeasti on, eteenkin jos yrittää sovittaa sen yhteen töiden, opiskeluiden ja muiden vapaa-ajan aktiviteettien kanssa. Ja kun niitä kiireellisiä kausia on, niin alkaa vieroksumaan tänne kirjoittamista, koska ajattelee, ettei ketään kiinnosta mun jatkuvat samat jorinat siitä kuinka olin töissä ja tulin kotiin ja niin edespäin, koska aika ei vain ole riittäny muuhun.

Mulla on ollut nyt tosi paljon iltavuoroja, mikä on aikalailla sitä, että herään 8-9 aikoihin, nettailen, otan ehkä hetken aurinkoa ja alan laittamaan itseäni työkuntoon. Ja jossain välissä oon aamukahvin lomassa aina yrittänyt kirjoittaa tänne jotain kuulumisia, koska klo21 kun oon kotiutunut töistä, on olo yleensä aika naatti ja mielessä lähinnä ruoka ja parit kuulumisen vaihdot kavereiden kanssa Facebookin välityksellä. Silloin jaksaa harvoin enää alkaa väsäämään postausta ja siirtelemään kuvia kamerasta. Ainiin ja kuvia, joita ei ole edes kerennyt ottaa, koska päivät ovat kertakaikkiaan hujahtaneet töissä. Eli, toivon että ymmärrätte ja jaksatte elää mukana tän mun elämän epäsäännöllisyyden kanssa 😀

No mutta asiasta kukkaruukkuun.. Sain postissa noi mun kahdet Nellyn Neelat jo useita viikkoja sitten, mutta niiden esittely nyt ”vähän” siirtyi ja jouduin tekemään päätöksen turkoosien ja mustien välillä ilman arvon raatia, eli päätin pitää nuo mustat ihan käytännöllisyyden syistä. Tietty myös turkoosit olisivat olleet ihan superkivat, mutta ottaen huomioon, että mulla oli jo ennestään noi nudet Neelat, olisi ollut ehkä vähän liikaa jopa multa pitää itsellään samat kengät kolmessa eri värissä.

Turkoosit olivat tosin myös ihan superihanat ja toisaalta harmitti pistää ne palautukseen.. Kenkiä löytyy vielä Nellyltä kaikissa väreissä (eli näiden lisäksi myös valkoiset) ja aikalailla myös kaiken kokoisina, eikä hintakaan ollut kun 30,95e, eli ei paljoa mitään ottaen huomioon kuinka hyvät noi on jalassa! 🙂 Mustat löytyvät Nellyn valikoimista TÄÄLTÄ kun taas turkoosit TÄÄLTÄja noi mun jo aiemmin tilaamat nudet TÄÄLTÄ!

Suosittelen lämpimästi! Eteenkin kun Nelly tarjoaa vielä pari viikkoa sen ilmaisen toimituksen ja palautuksen, josta postin tätikin oli hyvin tietoinen viime viikolla, kun raahasin omia tilauksia palautukseen 😀

Mitkä Neelat ovat kivoimmat, vai onko kaikki ihan kauheita? 🙂

Ps. Nyt sinne partsille!!

Pps. Mulla ois vaikka kuinka monta huivia myytävänä (on viimeaikoina lähtenyt vähän käsistä niiden ostelu), eli olisiko jollain kiinnostusta huuto.net-listaukseen taas tai kenties jonkunlaiseen pienimuotoiseen blogi-kirppikseen? Myös yksi tai pari laukkua ois vailla uutta omistajaa 🙂

10 vastausta artikkeliin “Neela x 3”

  1. Neelat on ihanat, ja kirppis todellakin kiinnostaa! 🙂 Blogikirppis kuulostaa hyvältä 🙂

    Voimia sulle töihin ja muualle 8)!

  2. juu, meillä on siellä postilla semmonen kiva miljoonan sivun mittainen excel-tiedosto 😀 siinä on kaikki firmat, joilla on se asiakaspalautussopimus voimassa 🙂 pelastaa paljolta, kun voi aina sieltä tarkistaa (jos on epävarma), että voiko asiakas palauttaa postikuluitta lähetyksen 🙂

  3. Mä tilasin viikko sitten sun innoittamana mustat ja nudet Neelat ja olit ihan oikeassa, on noi niin mielettömän hyvät jalassa! Mustat lähti palautukseen, kun en jostain syystä niihin niin paljon ihastunu, mutta superihanat nudet jäi. Kiitos sulle, kun vinkkailit näistä! 🙂

  4. ellu: kiitos! 🙂 voisin viikonloppuna koittaa kuvailla noita tavaroita..

    tepe: joo, haha! se postin täti oli vaa et "joo näitä nellyn paketteja on nyt tosi paljon tullut kun on ne ilmaset postikulut" 😀

    Anonyymi: no eiks oo! se joustava nilkkaremmi tukee jalkaa niin älyn hyvin ! 🙂

  5. Musta on ihanaa että jaksat postailla noita lyhyempiäkin postauksia kaikkien kiireitten keskeltä. Jatka samaan malliin beib! 🙂
    Oon itse just pähkäillyt aloittaa oman matkailublogin (lokakuussa lähden kiertää ausseja). Himottais jo nyt avaa jonkun näköinen blogisaitti, mutta tiedän ettei aika riittäis kirjoittamaan sitä kun mäkin teen ihan sairaasti nyt töitä, et on sitten syksyllä / keväällä varaa reissaa Austraalia läpi. 🙂 (Joten täällä yks joka ymmärtää!)

    T. Krisu

  6. Mie ainaki NIIN hyvin ymmärrän sua. Itelläki postailu jää välillä aika pitkäksikin aikaa, koska tosiaan elämässä on muutenkin niin paljon tekemistä ja sit tavallaan se "kynnys" blogata kasvaa. Tsemppiä sullekin hektiseen arkeen! 🙂

    Ps. Blogikirppis kuulostaa hyvältä.

  7. Vastaako noiden Neelojen koot normaaleita kokoja hyvin? Pähkäilen tässä 37 ja 38 kokojen välillä niin kiinnostaisi tietää ennen kuin tilaan 🙂

  8. Juu, kirppistä kehiin ehottomasti 🙂 onks sul semmosia huiveja ylimääräsinä, millä sais sen bad hair day -ongelman välil ratkottuu? 🙂
    -NiiMii-

  9. Krisu: kiva kuulla! 🙂 joo, tänne päin ainakin linkkiä sitten aussi-blogista! 😉

    ilonasi: nojoo, siis kynnys todella kasvaa, eikä oikein enää ees muista kuinka kirjoitetaan 😀 Ja kiitokset, tsemppiä myös sinne!

    ANonyymi: joo, tai sit listaan huutikseen 🙂

    Paula: öö no siis mulla on tosi pieni jalka (34,5-35) ja noi 36 pysyy jalassa kun toi nilkkaremmi tukee niin hyvin! tosin varpaat ei yletä ihan tonne kärkiin asti noissa 😀 kannattaa ottaa siis se mitä yleensä käyttää, mun mielestä noi koot oli suht normaalit!

    NiiMii: ei oo päähuiveja! 🙁

Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.