Keskiviikko 27

Huomenta! Tänään viimeinen vapaapäivä tästä mun minilomasta, loppuviikko sitten töissä ja jokavuotisen kauhuhälinän, eli toisinsanoen Neste Rallyn parissa, huoh…. Tajusin vasta viime viikonloppuna, että rallit on NYT eikä vasta joskus, milloin nyt muistinkaan niiden olevan, olin kai ihan kokonaan unohtanut tän ajankulun, enkä enää kerennyt suunnitella mitään evakkoakaan täältä kaupungista ajalle to-ma 😀

Ohessa sekalaista kuvaa viikonlopulta, en vaan enää kertakaikkiaan voi elää ilman Instagramia (saati sitten iPhoneani ♥). Ja se iPhone-apps-postaus on tekeillä, samoin kun ties kuinka monta muutakin. Nää mun tän viikon kuviot on vaan sekoittanut mun ajatuksia sen verran, etten oo oikein pystynyt keskittymään mihinkään muuhun, kun siihen kuukauden päässä olevan muuton miettimiseen, mutta ehkä mä tästä pikkuhiljaa saan jotain muutakin mahtumaan päähäni.

Päädyin toissapäivänä vähän lohtushoppaamaan (tai ennemmikin palkintoshoppaamaan) kaiken ton työ-ja asuntokuvioiden selkiinnyttyä, jotta oisin saanut siirretyä ajatuksia edes vähän pois kaikesta tästä hektisyydestä. Nyt kun kuukausien jännitys, odotus ja stressailu alkaa pikkuhiljaa purkautua, niin ei oikein tiedä pitäiskö tässä itkeä vai nauraa, saati että saisi kovin helposti siirrettyä syksyn juttuja hetkeksikään pois mielestä..

Olin jo aikaisemmin bongaillut Nellyltä kivoja laukkuja..

..eteenkin noi ylärivin pussukat miellyttivät silmää ja lisäksi materiaalina oli nahka, mikä oli suuri plussa näille mun nettikauppa-haahuiluille. Kaikkein käytännöllisin väri olisi varmasti ollut musta, mutta sellaista ei ollut valitettavasti valikoimissa.

No, satuinpa sitten sattumalta huomaamaan, että toi pinkki yksilö oli -50% alessa ja nappasin (ilmeisesti viimeisen) semmoisen ostoskoriin ton sinisen paidan (jota oli varastossa yksi s!! elättelen toivoa, että xs ilmestyy vielä parin viikon sisään ja kerkeän mahdollsesti palauttaa ton koon s), Vilan leoparditopin ja tommoisen uutuuksista löytyneen Vilan mustan löysän paidan kanssa ostoskoriin. Tota pussukkalaukkua löytyy ainakin vielä oranssina ja beigenä täältä. Samoin leo-topissa on vielä hyvin kokoja, toi Vilan löysä paita oli näköjään nyt kerennyt huveta kaikissa kolmessa värissä, eli onneks kerkesin toimia toissapäivänä 😀 Ehkä siihen tulee vielä täydennystä, mutta jos kiinnostaa, niin löytyypi siis TÄÄLTÄ!

5minsaa sitten huomasin ylläolevan Vilan topin uutuuksissa ja oli vielä pakko napata, kun viimeisiä päiviä Nellyllä vielä ne ilmaiset postikulut! Aivan ihana! Veikkaan, että tää toppi voi kiinnostaa mun lisäks monia muitakin, eli vielä kun sitä löytyy kaikenkokoisena, niin kannattaa napata TÄÄLTÄ!!! …mulla on semmonen haju, että tää ehkä myy nopsaa loppuun, tai sitten ei, eihän kaikilla oo välttämättä samanlaista makua kun mulla 😀

Näitä nyt siis odotellaan saapuviksi! Samalla voisin myös koittaa aloittaa jonkun sorttista ostoslakkoa ja alkaa säästää noihin uusiin kalusteisiin, joista voisin alkaa koota myös hienoja kollaaseja! 🙂

8 vastausta artikkeliin “Keskiviikko 27”

  1. Tää on nyt maailman tyhmin kommentti, mutta ku oot kerran NeuLash-ihminen, enkä mä osaa englantia, ni ehkä voit auttaa :DD Eli oon yrittäny parikin kymmentä kertaa tilata tuolta sitä ripsiseerumia, mutta kappas keppanaa ei onnistu. Laitan kaikki tiedot (osotteet yms.), mut sit se paukasee jonkun tyhmän tekstin, enkä tajuakaan enää mtn 😀
    Laskulla siis tilaisin, ja tämmönen teksti tulee:

    When paying by invoice, we only deliver to your nationally registered address. Therefore, you need to type your Swedish, Danish, Norwegian or Finnish personal number below.

    Ja jos toi nyt hlötunnusta kysyy, ni ei kyllä onnistu sillä? 😮 Ehkä mua ei oo olemassa :(( 😀

    Kiitti jo etukäteen avusta <3

  2. Anonyymi: moi! olitko sinä se kuka laitto samanlaisen kommentin johonkin vanhempaan postaukseen, johon en oo vielä kerennyt vastata? sori kauheesti viivästyksestä! vaihdoitko ton neulash.se -sivun sieltä suomelipusta suomenkieliseksi ja tuliko silti siis englanniksi teksti? Mä en osaa yhtään kyllä sanoa, kun itse maksoin luottokortilla, eikä tommosta kysytty, mut laitoitko siis ihan sun hetun siihen ja se ei sitä hyväksynyt? Kokeile vielä arvalla heittää heti ruotsalaisessa muodossa eli vvkkpp-xxx, jos toimis?? voithan tietty lähettää sinne aspaankin sit mailia et mikä mättää? 🙂

  3. onko sulla ripsienpidennykset vai onkos sun mahtavan pitkät ripset neulashin ansiota?:) oot tosi kaunis!<3

  4. Näytät tuossa ensimmäisessä kuvassa ihan enkeliltä! 😀 Naurattaa ihan itseänikin, mutta tuosta kuvasta tulee vaan mieleen enkeli! 😀

  5. Voi kun oot nätti! 🙂
    Voi ei, noi sipsikuvat alkaa houkuttelemaan, just kun oon sipsilakossa! 😀

  6. On pitäny jo monta kertaa kommentoida, tai lähinnä onnitella tosta työpaikasta ja nyt vielä ihanasta asunnosta, eli siis iiiisot onnittelut 😀
    Se on niin mahtava tunne kun tollaset unelmat toteutuu!
    Noin sen pitki mennä, se oli sulle tarkotettu 🙂
    Nauratti, ku tuolla oli joku kommentoinu ettei voi ymmärtää sellasia, jotka lähtee johonki Helsinkiin ja jättää läheiset ym. Mä oon sitä mieltä, et aina kannattaa lähtee erilaisiin paikkoihin, vaihtaa työtä, lähtee ulkomaille yms, kun se tuntuu vaan itestä oikeelle ja hyvälle.
    Kaikille ei tietenkään oo mielenkiintoa ja halua saada mitään vaihtelua, eikä tietty tarvi ollakaan!
    Mut musta on kiva ajatella, et sitten vanhempana joskus voi miettiä, et uskalsin lähtee ulkomaille töihin, vaihtaa paikkakuntaa jne 😀
    Ja eihän se sitä tarkota, et jos lähdet johonki nii se on sit loppuelämä siellä! Ja kaikki todelliset ystävät ja lähimmät ihmiset ymmärtää kyllä, eihän ne mihinkään katoa 🙂
    Sori, tais tulla aika pitkä teksti 😀 Oli vaan pakko jakaa nää ajatukset ku oon miettiny niin paljo tätä viime aikoina!
    Tsemppiä sulle sit sinne uuteen hommaan, toivottavasti viihdyt ja oot onnellinen 🙂

  7. Heippa. Kommentti ei liity sun postaukseen ja sulla on varmaa kiire omien muuttopuuhien kaa, mut aattelin kysyy et tiiätkö mitä kautta sais Jyväskylästä vajaaks vuodeks halpaa yksiöö. Oon tulossa koulun perässä ehkä vaan täks lukukaudeks sinne mutta halvat asunnot (köyhälle opiskelijalle) tuntuu olevan kiven takana. Kiitos huipusta blogista jota on ilo lukee joka päivä! :))

  8. love: ei oo ollu koskaan pidennyksiä, eli ihan neukkarin ansiota! 🙂

    Annika: voiei ahahah 😀

    Hanna: muakin nyt… eteenkin noi pistaasit! pitäis kai kanssa pistää sipsilakkoa pystyyn 😀

    Miia: no näinpä! jokainen tehköön omat päätöksensä sen mukaan mikä itsestään tuntuu parhaalta, musta ois ollut aivan naurettavaa sanoa ei tälle hommalle 🙂 Ja suuret kiitokset ihanasta kommentista! 🙂

    Anonyymi: moikka! kannattaa laittaa ilmoitus jyy:n asuntopalastalle, saa tosi hyvin! http://www.jyy.fi/fi/asuntopalsta/?id=12 tai sit vaan koasin kautta jos on yksiöt kiven alla nyt kun on kaikkein ruuhkaisin aika, toivottavasti silti löytyy!! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.