Ostoksia uuteen asuntoon

Lauantai vierähti ravaten läpi kaikki mahdolliset sisustus-ja kodinliikkeet. Mun oli alunperin aikomus lähteä ihan vaan testailemaan Askon sänkyjä, mutta nää kiertelyt taas vähän karkasivat käsistä.. Kävelin sisään kodinkoneliikkeeseen ja 5min myöhemmin olin tehnyt kaupat telkkarista (siitä hienosta Sony Braviasta, sain huippudiilin) ja sovittua myyjän kanssa kympillä kotiinkuljetuksen myyjän omalla autolla off the record, hahahaha! Siis ihan oikeesti 😀 Repeiltiin tälle koko loppupäivä! Lisäksi matkaan lähti Joutsenen untuvatyyny- ja peite, paistinpannu, Fiskarsin hieno juustohöylä (koska maksoi vain 4euroa!!) ja hieno Arabian Koko-kannu. (On ne kaikki vaan niin ”hienoja” :D)

Päädyin siis lukijan suosituksesta Joutsenen kotimaisiin untuvapeittoon-ja tyynyyn. Luin netistä kokemuksia eri merkkien peitoista ja tulin tulokseen, että ainakin Joutsen ja Anttilan Anno-merkit ovat valmistettu niin, että ne soveltuvat pölyallergikoille, Joutsen on virallisesti Suomen allergia-ja astmaliiton hyväksymä merkki. Myös Jyskin peittoja kehuttiin, mutta luin jotain käyttökokemuksia, joiden mukaan ne pölyäisivät alussa, joten en astmaatikkona halunnut ottaa mitään riskiä näiden suhteen, joten otin kerralla sitten kunnon kotimaiset ja laadukkaat peitteet. Pakko myöntää, että ihailin myös yhtä 1000euron luxuspeittoa, mutta nämäkin verottivat lompakkoa jo aivan tarpeeksi 😀

Ja niille, joita kiinnostaa, niin Joutsen Finland Oy tosiaan takaa nettisivuillaan, että tuotteisiin käytetty untuva ja höyhen syntyy elintarviketuotannon sivutuotteena ja vaatii toimittajiltaan todisteet siitä, ettei untuvia ole revitty eläviltä linnuilta.

Tää on vaan niin söpö!! Kaikki Arabian Koko-sarjan astiat on Sokoksella elokuun -20%, joten täytyy ehkä käydä ostamassa vielä pari kannuun mätsäävää astiaa! 🙂

Hahahahah 😀 Ja joo, Bianca on menossa trimmiin heti tällä viikolla. Neidin tukka alkaa olla jo siinä kunnossa, ettei sitä saa laitettua pompulalle ilman että se valahtaa silmille heti viidessä minuutissa.

On se hieno! Sanoin just poikaystävälle viikonloppuna, että musta on tullut ihme elekrtoniikka-hifistelijä, mitä kummaa!? Tällä hetkellä nettailen vaihdellen puhelimella ja kahdella läppärillä, ens kuussa todennäköisesti myös nyt tällä mun WiFi-telkkarilla.. Myös iPad 2 alkoi vähän himottaa siellä kodinkoneliikkeessä.. Onko musta tulossa mies?

Pientä galluppia: Kuuluuko juustohöylässä teidän mielestä olla se ”lapio-osa”? Poikaystävä kuulemma vihaa näitä ”lapiottomia” juustohöyliä, kun itse taas oon aina halunnut ostaa tämmöisen. Meidän keskustelu meni suurinpiirtein näin:

Py: ”Siis kuka on ylinpäänsä keksinyt tommosen typerän höylän missä ei ole sitä ”loppuosaa”?
Minä: ”Noh, ehkä joku on katkassut oman juustohöylänsä niin, että siitä on irronnut se loppuosa ja tajunnut, että se vaan on miljoona kertaa parempi noin???”
Py: ”No miks siinä on sitten esimerkiksi tommoset piikit?”
Minä: ”No ööö, että niillä piikeillä vois sitten vaikka tökätä niihin juustoviipaleisiin ja heittää ne sitten leivän päälle??”
Py: ”Aa, ettei tarvii sitten erikseen liata mitään ottimia millä ne sais siihen leivän päälle vain?”
Minä: ”No nimenomaan!!!”

Ja joo, onhan tossa tosiaan vähemmän tiskattavaakin, mikä on ainakin mulle (tiskaus-allergiselle :D) tärkeä pointti! Kuuluuko juustohöylässä teidän mielestä olla se lapio-osa vai onko tää pelkistetympi parempi ja miksi? Kertokaa!!

Ja nyt on astetta muhkeampi peitto ja tyyny (jos nyt vertaa oikeaa ja vasempaa), parin yön kokemuksella olen ollut todella tyytyväinen! Otin peitosta siis keskilämpöisen, 400g, jossa on untuvaa ja höyhentä suhteessa 90/10. Luulisi tarkenevan tuolla ainakin pitkälle syksyyn. Mikäli ei kovimmilla pakkasilla tarkene, niin pitää varmaan jo hankkia semmoinen kunnon lämpöpeitto, en oo nimittäin varma onko sinne uuteen asuntoon tehty ikkunaremonttia, luultavasti ei. Onneksi sinne parvelle ei kuitenkaan varmaan vedä kovin pahasti!

Nyt on hoidettu kaikki kalleimmat hankinnat pois päiväjärjestyksestä ja aika alkaa laatia listaa niistä Ikean kalusteista, joita tulen aivan ehdottomasti tarvitsemaan ensimmäisten parin Helsingin viikon aikana. Saan mahdollisesti vuokraisännän sängyn (riippuen siitä onko se tarpeeksi hyvä :D), eli edessä ois ainakin kunnon petarin osto, samoin kun kaiken tarpeellisen pikkukrääsän, kuten luutun, tiskiharjan, pesuaineiden ynnä muiden hamstraaminen.

Lähetin eräälle lukijalle tän kuvan havainnollistamaan kokoeroa ton Michael Korsin Oversized watchin ja Guessin Prismin välillä, eli tässä kuvaa mikäli joku muukin on pohtinut tuota kokoeroa ja toivottavasti auttaa, jos joku harkitsee kyseisen kellon tilaamista! (Kannattaa katsoa niitä mittoja!) Jonkunverran Guessiä isompi siis on. Mulla oli eilen töissä itseasiassa ekaa kertaa uusi kello kädessä ja oikein hyvin istui ranteeseen koosta huolimatta! 🙂

Ps. Tänään CityDealinä 50euron lahjakortti Sunglassesshop.comiin, josta tilasin talvella omat Ray-Banini, 19eurolla! Suosittelen lämpimästi 🙂 Diili siis TÄÄLLÄ!

23 vastausta artikkeliin “Ostoksia uuteen asuntoon”

  1. Toi kuvassa oleva juustohöylähän on tarkoitettu pehmeille juustoille ja se toisenlainen taas koville. Mutta ehdottomasti yleishöylänä parempi toi "lapioton"

  2. hahaaa mun pitää kyllä nyt myöntää, että oon samaa mieltä tossa juustohöylässä py:n kanssa 😀 mut toi on aika söpö toi väri!!

  3. Lapiollinen! Poikaystäväni taas tykkää noista lapiottomista…
    Meillä on lapiollinen joku todella vanha Hackmanin, mikä on ihan loistava!
    Lapioton on Fiskarsin ja ainakin sillä meidän tulee ihan älyttömän paksuja viipaleita… yök 😀

    Riippu kyllä ihan mallista, molemmista löytyy hyviä:)

  4. ronja: saisinko neiti vielä perustelusi?!?!? 😀

    Natalia: ahhah, eli ei ole mitenkään sukupuoleenkaan yhdistettävissä 😀 en oo vielä testannut tota omaa in action, mutta lainahöylillä on tullut kyllä kiitettävät viipaleet aina lapiottomalla, ei lapiollisessakaan tosin mitään vikaa ole 😀

  5. Meillä on kanssa untuvapeitot -ja tyynyt kotona, ja en vois kuvitellakaan nukkuvani ilman 😀 Ne on vaan niin ihanan muhkeita tämmöselle viluselle ihmiselle, että sit kun esim. kavereiden luona nukkuu normipeitolla, niin se tuntuu ihan rupuselta. Haha:D

    Ps. Hmm, en oo ikinä miettinyt tota juustohöyläjuttua, mutta kyl mun mielestä siinä se lapio kuuluu olla 😀 Toi "lapioton" näyttää vähän huteralta. Tosin ehkä vaan näyttää, koska en oo ikinä asiaan juurikaan kiinnittänyt huomiota sitä juustoa leikatessani:D

  6. Ei ei ei ei ei.

    Ei.

    Siivujen paksuun johtuu siitä, kuinka se pää on "taivutettu". Jos tulee liian paksuja siivuja, se johtuu ainoastaan siitä, että höylän pää on väärässä kulmassa.

    Mutta itse preferraan tuommoista lapiotonta versiota, paljon kätevämpi kun semmoinen mohlo. Itselläni on myös pieni pakkomielle siitä päästä, se pitää olla täydellisesti taivutettu! : D

  7. Moikka Iines! Mulla on mennyt ohi, että miksi muutat Helsinkiin? Töiden perässä ilmeisesti?

    Mulla on se iPad2 ja tykkään ihan älyttömästi… Helppo kuljettaa mukana matkustettaessa ja aivan ihana kotonakin. Mulla on lisäksi Macin laptop, mutta suurimman osan ajasta käytän ipadia. Suosittelen!

  8. Mun on nyt pakko osallistua tähän juustohöylä-keskusteluun! Eli mä suosin itse lapiotonta mallia, KOSKA lapiolliseen tarttuu aina se pala jotenkin ärsyttävästi kiinni ja mähmääntyy. Ja joo olen siis huono kansalainen ja olen käyttänyt lapiollista myös PEHMEILLE juustoille 😀

  9. ÄÄ! Osaatko yhtään sanoa onko toi kokon -20% alennus vaan jkylän sokoksella vai kattaakohan se koko suomen? Itse majailen tällä hetkellä pkseudulla ja pitää kyllä aamulla ottaa juna helsinkiin ja siellä käydä sokoksella. Vaikka tulee kyllä huomenna kotimatkalla ajettua jyväskylän ohitsekkin… Kokon pistaasi astioita havittelen käsiini, ois taas hyvä sauma ostaa niitä hyllyistä pois 🙂

    Kävin muuten tallinnassa poikaystävän ja kaverin kanssa tossa alkuviikosta, ja menin sitten sun suosittelemana sinne peppersackiin, otettiin kolmeen pekkaan vieläpä sama annos ja herranjumala, ikinä en oo niin hyvää ruokaa saanut! Siis ne ranskalaisetkin veti ihan sanattomaks. Ehottomasti sinne suuntaan ens kerrallakin.

    Hauskoja muuttopuuhia 🙂

  10. ÄÄ! Osaatko yhtään sanoa onko toi kokon -20% alennus vaan jkylän sokoksella vai kattaakohan se koko suomen? Itse majailen tällä hetkellä pkseudulla ja pitää kyllä aamulla ottaa juna helsinkiin ja siellä käydä sokoksella. Vaikka tulee kyllä huomenna kotimatkalla ajettua jyväskylän ohitsekkin… Kokon pistaasi astioita havittelen käsiini, ois taas hyvä sauma ostaa niitä hyllyistä pois 🙂

    Kävin muuten tallinnassa poikaystävän ja kaverin kanssa tossa alkuviikosta, ja menin sitten sun suosittelemana sinne peppersackiin, otettiin kolmeen pekkaan vieläpä sama annos ja herranjumala, ikinä en oo niin hyvää ruokaa saanut! Siis ne ranskalaisetkin veti ihan sanattomaks. Ehottomasti sinne suuntaan ens kerrallakin.

    Hauskoja muuttopuuhia 🙂

  11. Juustohöylissä mielestäni kuuluu ehdottomasti olla se lapio-osa! Sillä lapiopään kylkiosalla saa leikattua juustosta isommankin palasen ja sitä voi muutenkin käyttää ikäänkuin veitsenä (mm. leikkaa vaikka porkkanaa tai kurkkua, hätätilanteessa se voi käydä myös kakkulapiosta! :D). Lisäksi lapiolla voi näppärästi höylätä monta siivua yhteenmenoon ilman että tarvitsee heittää niitä siivuja missään välissä pois tieltä juuston päältä kun jatkaa höyläämistä. ja sillä lapio-osalla voi ojentaa kaverille juustosiivun:)

  12. Tilasitko tuon MK kellon shopbopista? Paljonko maksoit tulleista lisää vai maksoitko ne jo ostaessasi (käsittääkseni niinkin voi tehdä?)

  13. Elina: en enää muista hintaa, mut tullien kanssa (sisältyivät hintaan) jtoain 200e paikkeilla. Oon tosin ehkä myymässä tota, eli jos kiinnostaa niin laita mailia, shopbopilla on vieläkin tota valikoimissa, eli voit tarkistaa sieltä hinnan, en nimittäin tarkkaa muista! 🙂

Vastaa käyttäjälle diamond girl Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.