Method draine-detox

Sain muutama viikko sitten testiin Nettiterveyskauppa.comista muunmuassa MethodDrainen detox-kuurin, johon lupasin palata myöhemmin. Vajaa viikko sitten sain tuon 20päivän puhdistuskuurin vihdoin finaaliin ja kerronkin nyt hieman kokemuksiani. 
Käytin siis Method Drainen nestemäistä versiota detox-tuotteesta, joka on koostumukseltaan aikalailla siirappimaista. Ideanahan oli laimentaa päivittäin 12ml litkua 1,5litraan vettä ja nauttia pitkin päivää, kuurin aikana suositeltiin myös juomaan runsaasti vettä tuon 1,5litran lisäksi ja itselläni taisi mennä päivittäin kuurin aikana n. 3-4litraa vettä, mikä on jokseenkin itselläni aika ”perusmäärä”, tämmöinen veden tapakuluttaja kun olen. Aloitin kuurin paketin omilla ja nettiterveyskauppa.comin antamilla ohjeilla, joissa ei mainittu kahvin välttämisestä suoranaisesti mitään, mutta luin netistä, että olisi suotavaa pitää taukoa kahvinjuonnista kuurin ajan. Olinkin ensimmäiset pari päivää juomatta kahvia, josta seurasi parin päivän aivan kammottavat päänsäryt, jonka jälkeen päätin sallivani itselleni edes aamukahvin pysyäkseni ”työkuntoisena” 😀 Mauksi valitsin omenan, joka maistui laimennettuna aikalailla omenamehulta, joten nesteen nauttiminen ei ollut lainkaan epämiellyttävää.

Töihin otin yleensä nestettä 0,5litran pulloon ja join päivittäiset nesteet yleensä aina ennen klo18, jotta välttyisin öiseltä tunnin välein vessassa juoksulta. Kuurin loppuvaiheessa löysin nämä Harmonian (tuotteen markkinoija) ”viralliset ohjeet” Method Drainen detox-ja slim-kuureille. Ohjeissa on tarkat listat ruoka-aineista, joita tulisi välttää kuurin aikana, jotta puhdistus saataisiin maksimoitua. Lisäksi tulisi ohjeiden mukaan harrastaa päivittäin vähintään 30minuuttia liikuntaa aktivoimaan aineenvaihduntaa. Ohjeiden mukaan kofeiini, alkoholi, tupakka ja lukuisat elintarvikkeet ovat siis ”kiellettyjen aineiden listalla”, mutta kahvista mainittiin, että elimistö pilkkoo aamuisin aktiivisimmin kahvin ainesosia, joten juomalla aamukahvin yhteydessä lasillisen vettä, saa ”toksiinisen” vaikutuksen tavallaan kumottua.

Tässä tuotteesta lainattuna Nettiterveyskauppa.comin sivuilta:
”Puhdistuskuuri, joka aktivoi kehoa puhdistavaa eritystoimintaa.

Teho perustuu huolellisesti valittujen kasvien yhteisvaikutukseen.

Väsymys, eloton iho, hidas ruoansulatus jne. ovat merkkejä siitä, että keho on ylikuormitettu kuona-aineilla. Saamme kuona-aineista ja myrkyistä 40 % hengitysilmasta. Loput tulevat mm. alkoholista, tupakasta, ruoasta ja juomista.

MethodDraine Detox:

1. Neutraloi
MethodDraine Detoxin avulla elimistö identifioi kuona-aineet ja muuttaa ne eliminoitavaan muotoon.

2. Suojaa
Vihreä tee, voimakas antioksidantti, joka auttaa taistelemaan vapaita radikaaleja vastaan.

3. Eliminoi
11 kasvia stimuloivat kaikki eliminointijärjestelmät elimistön kuona-aineiden poistamiseksi.

Annostus: Sekoita 12 ml liuosta 1,5 litraan vettä ja juo pitkin päivää.

Kehon totuttamiseksi yrttien vaikutukseen voit aloittaa selvästi pienemmällä annoksella, etenkin jos et ole ennen käyttänyt Detox-valmisteita. Näin saat mahdollisimman hellävaraisen alun puhdistuskuurillesi. Jos kehosi reagoi herkästi, Detox-neste voi olla sinulle valmistemuodoista hellempi vaihtoehto; nesteestä yrtit on mahdollista saada hyvin pieninä kerta-annoksina, kun nautit sitä hiljalleen pitkin päivää. Lisäksi yrtit ovat jo valmiiksi runsaan nesteen seassa.

MethodDraine Detox ja MethodDraine Slim on suunniteltu käytettäväksi peräkkäin. Keho puhdistetaan ensin Detoxilla, minkä jälkeen se on vastaanottavaisempi Slimin vaikuttaville ainesosille.

Valmisteen rakkoleväuute sisältää jodia. Detox-tabletteja tai vadelma-karpalon tai persikka-sitruunan makuista MethodDraine Detox -nestettä ei siksi suositella henkilöille, jotka ovat yliherkkiä jodille tai joilla on kilpirauhasen sairaus. Omenanmakuinen MethodDraine Detox on joditon vaihtoehto, joka sopii kyseisille henkilöille.”
Ja sitten niihin itse tuloksiin joita huomasin.. Ensimmäisten päivien aikana huomasi aineenvaihdunnan vilkastuneen ihan huimasti, koska sain juosta vessassa siis valehtelematta 30minuutin välein, mikä on todella usein jopa tämmöiselle vesijuopolle. Eli nestettä poistui ainakin huimasti. Lisäksi vatsan toiminta vilkastui ja vatsa toimikin aika ”täsmällisesti” ensimmäisestä kuuriviikosta alkaen. Olin tuosta 20päivästä reilun viikon lievässä nuhakuumeessa, mikä varmasti vähensi näitä muita kuurin tuloksia, koska jo pieni flunssa itsessään väsytti kehoa. Löysin myös nuo tarkat ohjeet kuuriin hieman liian myöhään ja luulenkin, että jos olisin noudattanut ohjeiden ruokavalio-ja liikuntasuosituksia (en liikkunut siis kahteen viikkon flunssan vuoksi kertaakaan), olisin huomannut varmasti enemmän tuloksia kuurin jälkeen. Sain kuitenkin testiin myös saman kuurin tablettiversiona, jonka ajattelin ajaa läpi loppusyksyllä noita ohjeita noudattaen, joten kerron ehkä hieman parempia tuloksia seuraavan kuurin yhteydessä.

Loppupäätelmänä voisin sanoa, että kuuri varmasti poisti nesteitä ja kehoni epäpuhtauksia, mutta olisin varmasti saanut maksimoitua kuurin tehon noudattamalla ohjeita. Jossen aivan väärässä ole, niin voisin sanoa, että olen ehkä nukkunut kuurin jälkeen sikeämmin ja ollut päivisin hieman virkeämpi, johtuuko sitten kuurista tai ei. Kokemuksia toisesta kuurista tulossa siis syksyllä! Ohjeissa mainittiin myös, että kuuri on aina paras aloittaa ennen viikonloppua tai lomalla ”pehmeällä laskulla”, jotta mm. niiltä pari päivää kestäviltä kahvipäänsäryiltä vältyttäisiin arkena ja että keho saisi pehmeämmän alun kuurille, mikäli aineenvaihdunnan tehostuminen on kovinkin hurjaa kuurin alussa. Ja tosiaan, mikäli haluaa pudottaa painoa, niin Method Drainella on olemassa se Slim-versio, joka on tarkoitus käyttää heti detoxin perään, kun keho on tyhjennetty epäpuhtauksista. Slim siis käsittääkseni kiihdyttää aineenvaihduntaa ja rasvanpolttoa.

Ja jos joku kiinnostui detox-kuurista, niin suosittelen kurkkaamaan ne viralliset ohjeet täällä, mikäli haluaa kunnon tuloksia! Muiden kuurin läpikäyneiden kokemukset ovat myös tervetulleita kommenttiboksiin! 🙂

Ja kannattaa kurkata blogin oikeasta sivupalkista ylhäältä tuo vielä muutaman päivän voimassaoleva alekoodi nettiterveyskauppa.comiin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.