Dr. Hausckan kasvoöljy

Mulla on tällä viikolla vain pari ”tavallista työpäivää”, koska erinäistä koulutusta pukkaa tänään, huomenna ja vielä perjantainakin. Innolla odotellen kaikkea uutta ja jännittävää! Toisinsanoen tää viikko hujahtaa varmasti hetkessä ja kohta onkin jo perjantai, jolloin saapuu reiluksi viikoksi vieraita Jyväskylästä, nimittäin Bixu ja poikaystävä 🙂 Pitää koittaa kehitellä jotain jännää tekemistä viikonlopuksi, ainakin toivottavasti tää limayskä on ees vähän parantunut siihen mennessä. Musta tuntuu, että kaikilla on tää sama köhä tällä hetkellä, ihmiset yskii kaupassa, ratikassa, töissä.. En haluaisi pilata toisen loppua kesälomaa (kesä tosiaankin) sillä, että haluan itse köllöttää koko viikonlopun kotona parantelemassa itseäni, joten tän viikon otan erityisen rauhallisesti töiden jälkeen. Esimerkiksi sen edelleen keskeneräisen Eat, pray, loven (tai sitten tän blogin) parissa.
Sain jo varmaan pari viikkoa sitten haettua sen mun ajat sitten tekemän Ecodealin tilauksen, enkä ole kiireiden keskellä vielä ehtinyt esitellä koko tilausta.

Detox-tee oli päässyt loppumaan varastosta (miksei sitä ole vieläkään saatu varastoon?!), mutta nyt on kasvoöljyn lisäksi ainakin hetkeksi kurpitsansiemeniä salaatin sekaan lisukkeeksi  ja ihan reilun kokoinen pussi onkin 😀

No mutta mulla on (taas kerran) uusi lemppari öljyjen saralla! Tämä Dr.Hauschkan kasvoöljy ei ole ehkä ihan yhtä tuju öljy kuin esimerkiksi manteliöljy, jota viimeksi käytin, mutta sopiva koostumukseltaan ainakin pitkälle syksyyn asti.

Hieman tuotetietoa lainattuna Ecodealin sivuilta, jos joku innostui:


Tuotteen kuvaus


Dr.Hauschka Kasvoöljyn sisältämät öljyuutteet normalisoivat ihon seebumintuotannon (ihon tuottama rasva). Kun ihon toiminta normalisoituu, ihohuokoset pienenevät, tulehdukset ihossa rauhoittuvat ja iho näyttää raikkaalta. Kun Kasvoöljyä sekoittaa pienen määrän Ruusuvoiteen kanssa, sitä voi käyttää myös herkän ja helposti punoittavan ihon suojaamiseen kylmillä ilmoilla. Sekaiholla Kasvoöljyä voi käyttää Kosteusvoiteen ohella ehkäisemään mustapäiden syntymistä ja ihon liiallista keratinisoitumista.


Käyttöohjeet


Levitä Kasvoöljyä kauttaaltaan kasvoille aamuisin puhdistuksen ja kasvoveden jälkeen.


Sekaiho: Sekoita öljyä Voidenaamioon ja levitä kasvoille aamuisin.


Epäpuhdas ja kuiva iho: Lisää öljy aina kostealle iholle.


Epäpuhdas ja rasvoittuva iho: Lisöö öljy kuivalle iholle.

Eli kyseessä ei ole tosiaankaan pelkästään kuivalle iholle tarkoitettu tuote, vaan soveltuu hieman eri tavoin käytettynä lähes kaikille. Itselläni on todella kuiva iho ja jos olen levittänyt öljyä kostealle iholle, kuten ylläolevissa ohjeissa kehoitetaan, on iho jäänyt edelleen aavistuksen kuivaksi ja silti vaatinut päälle vielä kerroksen oikein tujua kosteusvoidetta. Eli talveksi ostan varmasti taas manteliöljyä avuksi, mutta veikkaan että normaali-ihoiset ja muut ylläolevissa ohjeissa mainittujen ihotyyppien omistajat pärjäävät tällä läpi vuoden 🙂 Löytyy siis Ecodealista täältä ja tilauksethan toimitetaan lähimpiin Siwoihin ja Valintataloihin tosiaan vielä toimituskuluitta!
Onko muilla kokemusta samaisesta kasvoöljystä? 🙂
Ps. Musta tuntuu, että oon muuttunut jotenkin ihan tylsäksi tän blogin suhteen kaikista kiireistä johtuen, mutta (yritän) luvata lähiaikoina taas muutosta asiaan! Ja kaikki postausaiheet ovat tervetulleita, mun pää on nykyään aivan tyhjä kaikista ideoista. Yritän hoitaa tota mun harkkaraporttia, perehtyä yhteen verkkokurssiin, jonka otin aika hetken mielijohteesta, aloittaa opparin alkutyöstämistä massiivisista käsimuistiinpanoista wordille näin alkuperäisestä aikataulusta 3kk ajoissa (oonko edes kertonut täällä, että sain aiheen opinnäytetyölleni?!) ja kaiken kukkuraksi sain vielä päähäni hakea kokopäivätöiden ja kaiken tän muun lisäksi osa-aikatöitä, koska oon niin orpona kaiket viikonloput 😀 Ehkä siis vaan oon menettämässä viimeisetkin järjen rippeeni, ei sen vakavampaa!

11 vastausta artikkeliin “Dr. Hausckan kasvoöljy”

  1. Heippa! Miten usein pääsette tällä hetkellä näkemään poikaystäväsi kanssa? Me ollaan myös olosuhteiden pakosta nyt ainakin reilu puoli vuotta eri paikkakunnilla (ja vielä 500km välimatka..) ja henkilökohtasesti koen tän tosi rankaksi vaikka omat arkipäivät täyttyykin koulusta, ystävistä ja harrastuksista. En jotenkin osaa suhtautua tähän rennosti, vaikka se helpottaisikin asioita kummasti ja sen takia onkin mukava kuulla kokemuksia toisilta samassa tilanteessa olevilta.. Työniloa ja mukavaa loppuviikkoa! 🙂

  2. Muistan joskus lukeneeni, että käytät Neulashia ripsiisi? Eniveis, ostin kesällä sen isomman tuubin kokeiluun, mutta jo yhden levityskerran jälkeen havaitsin, ettei se sovi minulle. 🙁
    Olisitko kiinnostunut ostamaan tuubin vähän normihintaa edukkaammin? Mä en tosta hygieniasta tiedä, että onko tällaisessa eyeliner-tuotteen lailla käytettävässä niin tarkkaa, kuin esim. ripsarin kanssa… ?
    (Oliko tää nyt ihan tosi outo ehdotus?) 😀 Enivei, jos kiinnostaa, niin laita meiliä tulemaan edbsoblog@gmail.com 🙂

  3. Eipä ole tullut öljyjä kokeiltua mutta tuo vaikuttaa mielenkiintoiselta. Aika harva varmaan osaa (=tajuaa) käyttää öljyjä ihonhoidossa!

  4. Miten levität tota kasviolle ja/tai millä levität? Eiks toi oo ihan juoksevaa öljyä? Miten saat siististi laitettua ettei sotke kaikkia paikkoja?

  5. Mitä toi sun mainitsema manteliöljy siis on? Onko se joku valmiste joka sisältää manteliöljyä vai ihan manteliöljyä vaan? 😀 Jos ymmärrät mitä haen takaa.. Ja mistä sitä saa ja minkä hintaista suunnilleen? 🙂

  6. kauan sulla on kestäny et ne hampaidenvalkaisuliuskat on tullu? mun tilaus on lähetetty 19. päivä eikä vieläkään kuulu. en tiiä pitäiskö jo huolestua vaikka toimitusajaks sanottiin 7-14 arkipäivää

  7. miksi et viikonloppuisin tapaa poikaystävääsi?

    Ihan mielenkiinnosta vain kysyn 🙂

  8. Heippa, tuota Detox-teetä on Kampin Ruohonjuuri-putiikissa hyllyssä vaikka miten paljon. Kävin juuri tänään hamstraamassa 🙂 Ellen ihan huijaa niin saattoi olla myös hieman edullisempaa siellä, varmaksi en kyllä sano.

  9. Anonyymi: nyt nähtiin siis ekaa kertaa mun muuton jälkeen, eli kuukausi oli väliä. Oon tosin tässä vuosien varrella ollut useampaan otteeseen kuukauden ulkomaan reissuilla, jolloin ei ole edes voinut soitella, joten eipä tämä mitään ihan kammottavaa ole 🙂 onneks on puhelin ja mese webkameralla! en oo itse kokenut millään tapaa rankaksi onneksi. Kivaa viikonloppua sinnekkin! 🙂

    tarzan: voieii!! saanko kysyä että miten se ei sopinut sulle? alkoiko sulla punottaa luomet? se on nimittäin normaalia ekojen päivien aikana! viking linella on toi 6ml nyt tarjouksessa vähän yli satasella niin pyydän äitiä tuomaan mulle seuraavan sieltä, niin ei varmaan tällä hetkellä ole tarvetta! 🙁 laita ihmeessä huutikseen myyntiin, aivan varmasti joku ostaa pois!

    Susanna: öljyt on ihan parhaita! 🙂

    Anonyymi: hehe, kai mä joskus voin 😀 en tosin käytä tällä hetkellä muita kun tota ja sitten välillä semmosta yhtä hiusöljyä!

    Anonyymi: toi ei ole läheskään niin tahmaavaa kun muut öljyt, yhden painalluksen levitän ympäri naamaa ja kaulaa, mulla ainakin imeytyy heti ihoon eikä tarvitse edes pyyhkiä käsiä! 🙂

    Anonyymi: joo siis ihan tavallista manteliöljyä, sitä voi käyttää ruokiin, hierontaan, kauneudenhoitoon, mihin vain oikeastaan 🙂 omani oon ostanut apteekista, myydään kyllä myös luontaistuotekaupoissa!

    Anonyymi: joo voin tehdä lähiaikoina ruokiksen:)

    Anonyymi: joo ei huolta, eihän sulla ole vielä mennyt tota 14päivää (kommentin jättöhetkellä), ne tulee jenkeistä niin kestää 🙂

    Anonyymi: koska mulla ei ole varaa, aikaa , voimia tai oikeastaan edes tarvetta reissata joka viikonloppu jyväskylään 🙂

    Anonyymi: hei jess! 🙂 pitääkin käydä siellä seuraavan kerran kun kampissa asioin!

Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.