Hei taas!

Pahoittelen maailman eniten mun pientä katoamistemppua täältä. Katoamiseen on ollut yksinkertaisesti syynä kiire, pieni syysväsymys ja suurimpana nää mun tuskalliset niskaongelmat, joiden vuoksi oon yrittänyt vähentää kotona nettailun aivan minimiin, kun töissä tulee istuttua koneella se 8 tuntia päivässä. Varasin ensi viikon aluksi kuitenkin tunnin kuumakivihieronnan ja ajan työfyssarille (jeee!!), jonka jälkeen tän niskan kanssa alkaa ehkä pikkuhiljaa helpottaa. En oikein tiedä miten kuvailisin tätä mun arkea tän niskaongelman kanssa, mutta pariin viikkoon ei ole ollut ainuttakaan päivää, jolloin olisin voinut olla ilman tulehduskipulääkkeitä, koko niskan ja takaraivon alue on siis kertakaikkiaan kauttaaltaan niin jumissa, että istuminen ja makaaminen tuntuu yleensä niin inhottavalta, että oksettaa ja särkee päätä lähestulkoon joka hetki. Veikkaan, että se mun alkusyksyn varpaan murtuminen ja yli kuukausi ilman mitään liikuntaa oli pääsyynä tähän. Ennen liikunta toi helpotusta niska-vaivoihin, nyt pienikin juoksulenkki vetää tän yhä enemmän jumiin, että saa takuulla viettää loppuillan peiton alla pää jomottaen 🙁 Mulla ei ole sitäpaitsi edelleenkään kotona sohvaa (eikä tää mun koti-projekti oo muutenkaan edennyt mihinkään..), joten ne muutamat tunnit vuorokaudesta, jotka vietän kotona, vietän yleensä tässä ruokapöydän äärellä (tosi epä-ergonomisesti) tai esimeriksi Bixun kanssa lattialla tai parvella maaten. Palkataan sisustussuunnittelija..
Mitäs muuta.. Mun piti jo pari viikkoa sitten laitattaa pitkästä aikaa lettipudennykset, kunnes sain jostain päähäni, että tykkään pitkästä aikaa mun omasta tukasta.. Tällä hetkellä tykkään siitä ehkä jokatoinen päivä, kun jokatoinen päivä taas kiroan sitä, ettei hiuksia saa millään hyvin aamulla ja vannon haluavani pidennykset takaisin sillä sekunnilla. Tällä hetkellä siis vähän auki, tehdäänkö mun hiuksille huomenna jotain vai ei 😀

Hyvää huomenta!! Vaahdotin aamulla maitoa unenpöppörössä ”vähän” liian suurella paineella, vaahdotinpää irtosi putkesta ja maidot räjähti ympäri keittiötä. Huusin. Kovaa 😀 Ehkä tää loppu lauantai menee vähän paremmissa merkeissä!

Kivaa viikonloppua!

19 vastausta artikkeliin “Hei taas!”

  1. On kyllä kieltämättä tuskaa istua töissä koneella lähes 8h. Ekat pari kuukautta mulla oli kokoajan oksettava olo ja selkä särki. Nyt on kai kroppa tottunut tuohon istumiseen, kun ei ole kummemmin valitellut enää…

    Ihanaa viikonloppua! 🙂

  2. Ihanat hiukset! 🙂

    En voi sanoa muuta kuin, että jaksamisia tuon niskan kanssa!!! Itse en ole koskaan sairastanut pää/niskakipuja yhtä kertaa lukuun ottamatta, jolloin pääni oli miltei vaakatasossa sivulle päin viikon -.- Ja mitä siitä muistan, niin oli kyllä kamalaa! Myös esim. jos flunssaisena on päänsärkyä edes ihan pikkuisen, meinaan tulla hulluksi… Eli ihan kauheasti paranemistoivomuksia sinne päin!

  3. Hei laitoitko tilausta sinne HQ hairiin? Itsellä tekisi mieli kun oli se alennuskin, mutta tiedä sitten onko tilaaminen sieltä helppoa kun sieltä asti tavara tulee.. Onko sulla siis kokemuksia sieltä tilaamisesta? (:

  4. Vieläkö käytät muuten pointshoppia ja mitkä on sun mielipiteet siitä? 🙂

  5. Milla: blaah kun en osaa päättää, vaikka omat onkin laitettuna ihan kivat 🙂 ei vaan jaksaisi nähdä joka aamu sitä vaivaa!

    Erika: joo tänään pitää tehdä päätös, että tuleeko letit vai ei 🙂

    Anonyymi: voiei, viikko tollasten niskajuttujen kanssa oli kyllä aivan kamalaa, mulla nyt onneksi tällä hetkellä edes kääntyy pää! :/ mutta kiitos, eiköhän tää huomenna helpota hieman hieronnassa!!

    henhi: kiitos! 🙂

    Anonyymi: en oo vielä muistanut/kerennyt 🙂 oon tilannut sieltä joskus monta vuotta sitten, eli ei nyt lähiaikoina. Pitääkin testata nyt!

    Anonyymi: joo! 😀 no ei kai ole mitään kummempia mielipiteitä.. aika kauan saa keräillä pisteitä!

    Laura: niinpä, ihan perseestä 😀 ja kiitokset, syys-tsempit sinnekkin!

  6. oot niin nätti! voitko tehdä videopostauksen taas 😀 niitä on kiva kautsoa.. tai sit sellasen kysely jutun:D taai jotain, sun blogia on niin kiva seurata 😀

  7. Hei! Oon seurannut sun blogia jo pitkän aikaa ja nyt vasta uskalsin kommentoida. (: Vaikka ootkin nyt kipeä ja sulla on uusi työpaikka, niin saisko silti aina välillä asukuvia? Tykkään todella paljon sun tyylistä niin olisi kiva saada taas uusia kuvia ja vinkkejä omaan pukeutumiseen. (:

  8. älä ihmees laita pidennyksii, noi sun omat hiukset on tosi kivat ja sopii sulle 😉

  9. moikka. Haluaisin kysyä, kun olit tehnyt postauksen noista ihpone 4 kuorista ja olit ebaysta tilannut,niin miten se tilaus onnistuu(tehdään) siellä ja mikä se sun mielestä helppo maksutapa olikaan ja miten se sitten käytännössä tapahtuu, eli tuleeko se lasku niiden mukana ja ne kuoret tulee kotiin vai? 😮 eikai mitään tullimaksuja tule?:D en oikein ite tiedä mitään näistä, niin siks ajattelin kysyä:) kiitos jos viitsit vastata mahdollisimman pian jos siis saat edes selvää:D Kiitos! ps. itse olen tilannut itselleni sen iphone 4s puhelimen, ja pitäis nyt mahollisimman pian tilata ne kuoret:) siks vähän kiire:)

  10. Hei ihan pakko vihdoin sanoo, et sulla on ihan superihana blogi 🙂 oot tosi kaunis!!

    ♥ leave-world.blogspot.com

  11. janica: kai mä voin ehkä jossain vaiheessa tehdä 🙂

    Anonyymi: en mä oo piiiitkiin aikoihin ottanut asukuvia kiireiden vuoksi ja muutenkin ollut aina lähes joka päivä ihan kamala vaatekriisi 🙁 eiköhän niitä kohtapuolin taas ala tulla! 🙂

    tintu: heh kiitos!, itse tykkään näistä jjust ehkä se jokatoinen päivä, kun jaksaa vähän edes laittaa 😀

    ANonyymi: joo pitää pähkäillä, kun en vieläkään oo niitä saanut päähäni 🙂

    Anonyymi: helpoin maksutapa on (mun mielestä) paypal, menee siis suoraan luottkortilta ja paketit tupsahtaa sitten postiluukusta. Tullimaksuja voi tulla, jos tilaa siis jenkki-ebaystä ja tilaus ylittää 43euron arvon. Klikkaat siis vaan ne tavarat ebaystä ja painat osta ja maksat, ei se sen kummempaa ole 🙂 onnea tulevalle iphonen-omistajalle!

    Derya: voi kiitos <3

  12. janica: kai mä voin ehkä jossain vaiheessa tehdä 🙂

    Anonyymi: en mä oo piiiitkiin aikoihin ottanut asukuvia kiireiden vuoksi ja muutenkin ollut aina lähes joka päivä ihan kamala vaatekriisi 🙁 eiköhän niitä kohtapuolin taas ala tulla! 🙂

    tintu: heh kiitos!, itse tykkään näistä jjust ehkä se jokatoinen päivä, kun jaksaa vähän edes laittaa 😀

    ANonyymi: joo pitää pähkäillä, kun en vieläkään oo niitä saanut päähäni 🙂

    Anonyymi: helpoin maksutapa on (mun mielestä) paypal, menee siis suoraan luottkortilta ja paketit tupsahtaa sitten postiluukusta. Tullimaksuja voi tulla, jos tilaa siis jenkki-ebaystä ja tilaus ylittää 43euron arvon. Klikkaat siis vaan ne tavarat ebaystä ja painat osta ja maksat, ei se sen kummempaa ole 🙂 onnea tulevalle iphonen-omistajalle!

    Derya: voi kiitos <3

Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.