sunnuntai 4

Enkö oo tosi lahjakas näiden otskoiden kanssa..?!

Sain jostain päähäni lauantaina räpsiä nopsaa parit ”asukuvat” ennen Glitter-töihin lähtöä, kun ei kerrankin tullut mikään juoksuhoppu ratikkaan. Olin maanantainakin tuuraamassa ”vanhoissa töissä” ja kieltämättä olin ensimmäisen tunnin ihan pihalla kaikesta sen jälkeen, kun on viimeiset 4kk tehnyt jotain aivan muuta, enkä ollut esimerkiksi rahan kanssa missään tekemisissä, eteenkin kun on kyseessä vielä myymälä, jossa en koskaan ennen ole tehnyt vuoroja. Lauantai sujuikin jo ihan täydellisesti vanhan kaavan mukaan ja mietinkin jo, miksi olin edellisenä iltana epäillyt, että jaksanko puurtaa töitä vielä lauantainakin. Vaihtelu, ihanat työkaverit, asiakkaat ja asiakkaisen antama ihana palaute kuitenkin piristää ja olinkin tosi hyvillä mielin kun illalla pääsin kotiin.

Voisin toki työskennellä vielä kaupassa, mutta nyt kun on päässyt kiinni niihin oman alan töihin, olen saanut kuitenkin varmuuden siitä, että finanssiala on ala, jolla todella haluan työskennellä. Lisätyöt nyt vaan tuo vähän piristystä siihen perusarkeen ja eihän myymälä- ja toimistotyötä voi millään tapaa verrata toisiinsa. Jokatapauksessa olen vahvasti sitä mieltä, että kaikki työkokemus on arvokasta ja antaa varmasti tulevaisuuden kannalta paljon hyödyllistä tietoa ja taitoa.

Mulla on taas sata rautaa tulessa näiden mun urasuunnitelmien kanssa ja toivonkin, että asiat selviävät parin kuukauden sisään. Ensin ajattelin hetken, että hakisin keväällä Helsingin Kauppakorkean maisteriohjelmaan ja valmistuisin toivon mukaan viimeistään 3v päästä KTM:äksi, mutta totesin, etten ehkä tän opiskelurumban jälkeen jaksaisi ainakaan tässä elämänvaiheessa enää yhtään kauempaa tätä työt+opiskelutahtia, vaan lähinnä vain tehdä töitä ja miettiä asiaa uudelleen parin vuoden päästä, eteenkin kun niitä laajoja etenemismahdollisuuksia löytyy ihan tradenomi-pohjallakin ainakin meidän firmassa, jos vain asennetta ja osaamista riittää.

Tulihan taas aikamoinen analyysi.. Tätä kirjoittaessa olisin varmaan saanut oppariakin jo pari sivua eteenpäin 😀

Kohta lähdetään katsomaan sitä mun kaverin uutta asuntoa, joka on toivonmukaan tänään siivottu (kunnolla) ja sitten kotiin iltapuuhiin. Rentouttavat sunnuntain jatkot!

15 vastausta artikkeliin “sunnuntai 4”

  1. Moi! Lueskelin noita sun vanhoja (ja ihania!! etenkin nuo aussi-postaukset!) matkapostauksia ja ajattelin kysyä, onko sulla tässä elämänvaiheessa mitään reissuja suunnittelilla/unelmissa vai aiotko keskittyä vain työhön ja opiskeluun jonkun aikaa? 🙂 mukavaa joulun odotusta! t. vakkarilukija

  2. Itekkin oon jo nyt alkanut miettimään kaiken maailman lisäkoulutusmahdollisuuksia mun nykyisen koulun jatkeeksi, vaikken ole 1. vuottakaan ollut siellä! 😀 Mut tosiaan pieni mietintätauko ja vain töihin keskittyminen kuulostaa hyvältä suunnitelmalta. Koita jaksaa kaiken rumban keskellä!:) Mä ainakin ymmärrän täysin sen ettei esim. blogiin vaan yksinkertaisesti löydä aikaa ja energiaa täyteen buukatun viikon keskeltä. Mullakin meinaa olla aika kortilla koulun ja kahden työn ohella.
    Ja tosta toimistotyön ja myymälätyön vertaamisesta piti vielä sanoa, että mun tapauksessa ne ei edes eroa niin räikeästi toisistaan kuin voisi kuvitella:)

  3. Ihanat hiukset ja muutenkin ihana sinä! Miten oot tehny nuo kiharat, leteillä kenties vai semmosella raudalla? 🙂

  4. Anonyymi: juu kyllä mä viime viikolla kattelin lentoja ja hotelleja! 🙂 haluaisin lähteä keväällä havaijille tai miamiiin tai aasiaan, mutten oikein tiedä minne haluaisin!! aussit kans houkuttais, mutten tiiä viitsiikö sinne taas uudestaan vuoden sisään lähteä. Mut siis jenkkeihin ens vuonna jos saan kamun mukaan! 😉 en oo varmaan koskaan ollut näin kauaa ilman mitään kaukomatkaa, ihan kamalaa! 😀

    murumansikka: hihi ! joo kyllä niitä jatkomahiksia ehtii vielä ajatella 🙂 mäkin varmasti jossain vaiheessa käyn työn ohella sen ktm:n, jos alkaa näyttää siltä, ettei etene enää uralla ilman korkeampaa koulutusta. Onneks tässä on vielä aikaa. Tsemppiä sulle opiskeluihin ja töihin! 🙂

    ANonyymi: heh kiitos! 🙂 mulla on semmonen obh-nordican lainerauta 🙂

    Milla: hih kiitos ! työkaveri sano peikoks 😀

  5. Sun iho näyttää tosi kivalle näissä kuvissa! ja noi hiukset sopii tosi hyvin sulle! 🙂

  6. oi että miten ihanat sun hiukset! kuinka kauan sulla menee ku teet noi?:)

  7. Olen sun kanssa ihan samaa mieltä, kaikki työkokemus on arvokasta ja siitä jää varmasti jotakin käteen seuraavaa paikkaa varten.

    Ja ihanat nuo hiukset! (:

  8. Anonyymi: ai kiiitos 🙂

    sunny: ehkä jotain vartti 🙂 jos pitää tukan esim yöllä letillä, niin ei tarvii niitä niin paljoa kähertää ja nopeuttaa paljon!

    Glow: aivan totta ja kiitos! 🙂

    Anonyymi: ei oo teipit, letit kyllä 🙂

    Klara: hahaha kieltämättä nyt joo kun sanoit ;D

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.