JKL here we come!

Huoh.. Heräsin aamukahden aikaan aivan töttöröö vessaan ja olin juuri nähnyt unta, että olen lapsuudenkodissani Jyväskylässä, kunnes heräsin aivan pihalla, kun huomasinkin lölliväni omalla tutulla parvella 😀

Pari tuntia pyörin sängyssä saamatta unta ja vähän yli aamu 3 nousin ylös keittämään kahvia ja valmistelemaan huomista presentaatiota projektimme tuloksista ja viilaamaan projektin työaikaseurantaa. Oon niin varma, että oon taas iltapäivällä niin töttöröö, tai vaihtoehtoisesti vaan nukahdan illalla sinne junaan ja herään jossain Pieksämäellä.

Mutta ihanaa, mulla on huomenna ylityövapaa ja tänään nappaan Bixun töiden jälkeen kotoa ja lähdetään köröttelemään tosiaan junalla kohti Jyväskylää ekaa kertaa sen jälkeen kun elokuussa pakkasin tavarani ja muutin Helsinkiin. Kolmen päivän vapaa tulee kyllä niiiiiin tarpeeseen, vaikka perjantai onkin täynnä koululla ravaamista, presentaation pitämistä yhdelle firmalle, kavereiden näkemistä ja kampaaja-käyntikin (uusi tukka, jota odotan niin super-innolla!!). Haikein mielin sitten perjantaina palaan yksin takaisin Helsinkiin ilman hauvaa, onneksi kohta on joulu ja nään taas mun pörrin!

Mulle iski tänään ihan kamala kriisi, kun tajusin, etten oo vieläkään ostanut ainuttakaan joululahjaa, iiiik! Vasta itseasiassa eilen itse sain päähäni, mitä mä itse edes jouluksi toivon, vaikka kai tämmöinen iso tyttö jo ilman joululahjoja pärjääkin 😀

Kivat ”viikonloput”, elän tänään niin perjantaissa!

11 vastausta artikkeliin “JKL here we come!”

  1. Mitä mieltä olet Iines Jet setin Addiction-kelloista? tässä linkki: http://keskisenkello.valmiskauppa.fi/addiction-muovirannekkeiset-c-31_34_250_207.html?page=1&gclid=CLOt3YzV8qwCFYuIfAodTlpcNg

    Aika halpiksiahan nuo on, mut onko mitään kokemusta? En oo aiemmin kelloista innostunut ollenkaan, mutta sitten eksyin tänne sun blogiin.. 😀 mulla vaan ei mitenkään ole varaa noihin samanlaisiin ihanuuksiin mitä sulla on 🙁
    Kertoisitko mikä noista kelloista on sun mielestä hienoin?

  2. Tilaukseen laitoin muutama päivä sitten maroccanoilin ja crestit.. kauanko sulla on kestäny et tilaus on tullu perille? Maroccanoilin tilasin HQhairista ja crestit isosmilesta.
    Mun mies repii hiuksia päästään kun oon innostunu kaikista nettikaupoista.. 😀 Kiitos vinkeistä, toivottavasti tuotteet on hyviä! 🙂

  3. Joko sulla muuten on postaus missä esittelet kaikki sun kellot? Sellainen ois kiva 🙂 et ois kuvat kelloista ranteessa, ja esittely kustakin. Sit tietysti kertoisit mitkä on lemppareita, mistä voi kutakin kelloa tilata jne.. 🙂

  4. ihana.. kaunis oot taas!! mitä teet kampaajal`.. tollanen pisti silmään et ooks vaihtanu noitte rappusten puolta ? 😀

  5. Oot taas niin nättinä! Voi että mulla on ikävä sitä tuttua glitter myyjää jyväskylästä, joka aina oli yhtä hymyä 😉

  6. Ihana kello!
    Mullakin on kaikki lahjat hankkimatta, mut oon lohduttautunut sillä, et mitä vähemmän aikaa on jäljellä niin sitä nopeammin ne lahjat löytyy ku on pakko, vähän sama ku koulujuttujen kaa, aina ne tulee tehtyä viime tippaan vaik ois ollut kuinka kauan aika tahansa tehdä ne jutut 😀

    http://siiriliinu.blogspot.com/

  7. Tiia: kiitos! mulla kaikki 😀 iiik, kriisi..

    Anonyymi: multa on aikaisemminkin kysytty ja itse en valitettavasti jet seteistä oikein lämpeä, en tiedä miksi 🙁 mutta tilaa ihmeessä jos haluat tai sitten säästät vähän kalliimpaan 😉

    Anonyymi: ahhaha no kuule pian mieskin haluaa omat crestit 😀 cresteissä on kestänyt aina enintään 2viikkoa, hiuskaupoista taas muutama päivä vain 🙂 hitto kun en oo saanut vielä aikaiseksi tilata lisää maroccanoilia, se on niin ihanaa!

    ANonyymi: juu löytyy täältä: http://it-aint-hard-to-tell.blogspot.com/2011/01/toivepostaus-kelloni.html en oo muita tilannut paitsi triwat (triwan omasta vcerkkokaupasta), muut ostanut ulkomailta yms 🙂

    janica: hahah eiku tää mun webbari on pöljä kun näyttää peilikuvana 😀 mulle laitetaan uudet teippipidennykset!

    Anonyymi: on 🙂

    Siiri: hahahah nojoo totta toikin! ens viikolla töiden jälkeen ostaa ne ni ei tarvii viikonlopun ruuhkissa menettä järkeänsä 😀

  8. Voi miten ihanat noi sun ripset onkaan! 🙂 Sä kun olet käyttäny sitä ripsiseerumia, niin onko sulle tullu mitään "sivuvaikutuksia" siitä? Haluaisin itekin kokeilla sitä, mut mulla on niin kuivat silmät ja kaikkee muuta vastaavaa niin en ole vielä uskaltanut. t.sanna

  9. Sanna: ei oo tullut 🙂 neukkari ihan alussa punoitti luomia ekat pari päivää se jälkeen ei koskaan mitään miltei vuoteeen, revitalashiä taas käytin aikalailla nyt viimeaikoina epäsäännöllisesti ja se aiheutti ikävää luomien punoitusta joten heivasin sen nyt pois ja tilaan uuden neulashin 🙂 kokeile ihmeessä!!

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.