ai mikä joulu?

Johan on outoa olla viikolla vapaalla, ekaa kertaa ties kuinka pitkään aikaan.. Otin alkuviikon töistä vapaaksi, jotta voisin pakertaa opparin parissa. Alkoi nimittäin tosi hyvin viikko, kun näpyttelin wordille vajaan tunnin kunnes toi vanha pc päättää vaan yhtäkkiä sulkea koko tiedoston, kadottaa sen koko työpöydältä ja alkaa käynnistää jotain päivityksiä ilman mitään ennakkovaroitusta. Ostin samantien Office-paketin Macille netistä ja toivon, että ois vähän parempi onni tällä koneella ton murheenkryynin kanssa. Tällä hetkellä vähän semmonen ”en opiskele enää koskaan”-olo..

En tiedä kuinka montaa kiinnostaa mun joulu näin vaivaiset kolme viikkoa myöhässä, mutten löytänyt oikein muutakaan kuvamatskua, joten täältä pesee.

Meidän jouluruoat
..itseasiassa nää taiskin olla ne ainoat viralliset jouluruoat. 
Asiasta toiseen, näin nimittäin viime yönä unta, että söin laskiaispullaa vaikka syön näitä leivonnaisia ehkä pari kertaa vuodessa. (Eilen meinasin kyllä ihan oikeasti ostaa niitä laskiaispullia Siwasta, ehkä mun aivot jäi kaipailemaan niitä..)
Joulu-Bee! Kamala iksu Bixua, tekis mieli lähteä samantien Jyväskylään vaan rapsuttelemaan sitä 🙁

Ja ton lempparikellon lisäksi sain joululahjaksi mm. sauvasekoittimen ja äitiltä uuden ripsiseerumin!

Ihmeen kaupalla alkaa taas blogikin kiinnostaa aivan eri valossa, kun pitää valita joko tän tai opparin väliltä 😀 Suunnilleen puolitiessä ton opinnäytteen kanssa ja oon varma että toi ois ollut valmis jo viimeistään jouluna, jos oisin tehnyt sitä yhtä ahkeraan, kun olin ehkä haaveillut.. Mutta pitää olla tyytyväinen, että on saanut niinkin paljon kun 30sivua valmiiksi parissa kuukaudessa, kun on kuitenkin ollut samalla töissä sen 40h viikossa.

Nyt OP:n pariin, huoh!!

16 vastausta artikkeliin “ai mikä joulu?”

  1. Hei ! Miten siis olet aiemmin tilannut neulashin sieltä sivulta ?Kun eikö siinä pidä laittaa henkilötunnus ja mietin vaan onko se luotettava sivu ? Kauanko se tilaus kesti ja tuleeko siitä sitten sähköpostiin ilmoitus kun sen on " matkalla"..

  2. Anonyymi: hmm pitiköhän sinne laittaa henkilötunnus vaikka tilaa luottokortilla, en muista yhtään! mutta jokatapauksessa ihan luotettava sivusto on, meni pari päivää että posti toi, ei muistaakseni tullut erikseen viestiä kun on matkalla, ihan perus maksuvahvistus.

  3. Anonyymi: ihan yhtä vesitiivis kun kaikki muutkin saman hintaluokan kellot. (10 ATM). Silti nyt en ehkä sukeltamaan ton kanssa menisi, tosin en kyllä minkään muunkaan kelloni kanssa.

  4. Minä tilasin tänään Neulashia sieltä virallisilta sivuilta, eikä henkilötunnusta tarvinnut laittaa, kun tilasin kortilla. Varmaan siinä Klarna-maksuvaihtoehdossa pitää henkilötunnus laittaa kun ne tarkistaa luottotiedot.

    Jännittää minkälaisia tuloksia Neulash mulla tekee. Nyt on puoli vuotta Revitalashia takana.

  5. Sanni: kyllä vaan, munkin mielestä nimenomaan siinä klarna-kohdassa sen tarvitsee! neukkari on kyllä ihan best, itse olen tykännyt paljon enemmän kuin revitasta 🙂

  6. hmmm itse laitoin henkilötunnuksen 😀 Tuskin mitään väliä.. siis että olisi muka epäluotettava.. 🙂

  7. Ois pari postaustoivetta!:)

    1. Mitä hiustuotteita käytät, kuinka usein esim peset hiukset ja millä tuotteilla?
    2. Lemppari meikit (ja meikkiflopit!)
    3. Lemppari laukut ja kengät

    Ois ihan huippua jos ehtisit joskus postailla noista! Hiusjutuissa kaipaisin vinkkejä varsinkin, oma tukka kokee nyt uudistuksen aikaa ja yritän olla pesemättä joka päivä jne.

  8. onks nyt mitään whitestrips alekoodia voimassa? pitäis alkaa synttäreitä varten valmistautumaan mut oon niin pihi et haluan odottaa josko tulis alennuksia vastaan 😀

  9. Tuli mieleen kun avaat uuden neulashin niin kun otat sen sutin pullosta niin laitatko ainetta molempiin silmiin samalla kertaa vai kastatko sen sutin sinne toisen silmän kohdalla vai molemmat sen yhden voimalla?:D

  10. Jostain syystä ei toimi kommentoida/ vastata tuolla vastaa-toiminnolla ! 🙁

    Anonyymi: joo 🙂

    Katariina: kiitoksia postausvinkeistä! 😉 yritän saada toteutettua kun löydän aikaa 🙂

    Anonyymi: valitettavasti ei ole tällä hetkellä koodia 🙁

    Anonyymi: joo kastan aina välissä 😀

    Anonyymi: puoli vuotta suunnilleen 🙂

Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.