vika työpäivä, huomenna taas ensimmäinen edessä!

Tänään oli sitten vika päivä töissä ja huomenna taas ensimmäinen päivä uudessa vakkaripaikassa! Itkuhan siinä pääsi, kun piti hyvästellä kaikki työkaverit, mutta saman konsernin sisässähän tässä siirrytään, eikä sentään ihan toiselle planeetalle. Multa on kysytty viimeiset pari viikkoa, että joko jännittää uudet hommat, joihin oon vastannut että ei. Ei vaan jännitä. En ymmärrä. Ennemminkin lähinnä semmoinen innostus, kun pääsee määräaikaisuuden jälkeen vihdoin ja viimein vähän suunnittelemaan tulevaisuuttakin, kun on vakituinen työpaikka alla. (Vielä kun saisin vielä noi tutkintopaperitkin ulos… huoh!) Ollaanpa sitä jo (melkein) sitten kai aikuinen, iik!

Lätkin kuitenkin töistä jo klo14 keskustaan vaateostoksille, muuten olisin varmaan itkeä vollottanut koko loppupäivän mun ihanien työkavereiden perään.

Työkaverit oli käyneet ostamassa mulle aivan ihanan hopeisen riipuksen, liikutuin tästä niin paljon!

Ja vedin eilen illalla kotona ”viimeisen ehtoollisen” ennen vikaa työpäivää, entrecote (ylläri) ja lammasta, namiii.

Näihin tosi informatiivisiin kuviin on hyvä päättää ja toivoa, että saan ensi yönä nukuttua, eikä iske se jännitys sitten aamulla 😀

Ps. Sain sähköpostiin tänään Sokoksen verkkokaupan alekoodin, mikäli jotakuta kiinnostaa! Eli koodi SOKOSHELMI antaa kassalla -15% alennuksen kaikista tuotteista! Tarjous on voimassa 1.2-26.2. Harmittaa, että just viime viikolla tein isot kosmetiikkaostokset.. Pitää vissiin heti huomenna tilata uusi satsi varastoon, tämmöinen kosmetiikkafriikki kun olen! 😀

HUOM! Ihana lukija vinkkasi, että myös koodi ELLE1 antaa Sokoksen kauneuden verkkokaupasta -20% alennuksen kaikista tuotteista 5.2.2012 asti! 🙂

Sokoksen kauneuden verkkokauppaan pääsee shoppailemaan tästä:

var uri = ’http://impfi.tradedoubler.com/imp?type(js)g(19591608)a(1854317)’ + new String (Math.random()).substring (2, 11);
document.write(”);

11 vastausta artikkeliin “vika työpäivä, huomenna taas ensimmäinen edessä!”

  1. Itse sain ELLE1 koodilla -20% alea (myös aletuotteista) 🙂 Pitäisi olla voimassa 5.2. asti!

    -cherria

  2. ihaana koru:)
    Heei suosittelisitko ostamaan ennemmin neulashia vai ravitalashia ?:))

  3. Onnea vakityöpaikan johdosta! Muuttaako poikaystäväsi nyt tulevaisuudessa Helsinkiin jos sinä kerta vakituisesti sinne jäät? 🙂

  4. pakko kysyy että mitä maustevoita tai vastaavaa sulle on tuossa pihvinpäällä ku oon monesti miettiny niin pakko kysyy 😀 ääh mulla tulee niin pihvin himo nuista sun pihvikuvista 😀

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.