Talvi-ihon ongelmia ja lempparituotteita!

Oon maailman laiskin käymään vapaa-ajalla ostoksilla (koska netti on niin kätsy :D), joten kiitos ton Sokoksen alekoodin, pistin kunnon kosmetiikkatilausta menemään ja näillä pärjätään toivottavasti talven yli!

Olen varmaan täällä useaan otteeseen maininnutkin, että olen lapsesta asti kärsinyt todella kuivasta ihosta eteenkin talviaikaan. Pakkasilla joudun päivävoiteen lisäksi (jota laitan aamuisin vähintään 2 kerrosta, kyllä, 2..) käyttämään erilaisia seerumeita. Aamuisin lähinnä kosteuttavia ja ravitsevia, kun taas iltaisin yövoiteen alle lähinnä öljypohjaisia vaikuttamaan yön ajaksi. Iltaisin käytettäväksi olen todennut parhaimmaksi manteliöljyn (saa ainakin apteekeista), josta itseasiassa te lukijat viime talvena mulle vinkkasitte, jonka jälkeen se on ollut mun ihan ykköstuote kuivilla ilmoilla.

Päivävoiteen alle käytettävissä seerumeissa lemppareita ovat olleet ehdottomasti Lumenen seerumit ja tehotipat, jotka ovat ihan päivittäisessä käytössä vuoden ympäri. Kuten olen varmasti myös maininnut, päivä-ja yövoiteita on tullut kokeiltua tässä vuosien varrella aikamoinen arsenaali ja tähän mennessä ehdottoman parhaiksi ovat osoittautuneet Lumenen Arctic Aqua-syväkosteuttava yö-ja päivävoide, sekä Pirkan yövoide, joka on talvikäyttöön myös tarpeeksi tujua.

Tämmöinen setti talvi-ihon hoitoonlähti kuitenkin tilaukseen Sokokselta sillä alekoodilla eilen:

Eli noi aivan parhaat Arctic Aquat, sekä myös Lumenelta mun kahta lemppari-seerumia. Noista Lumenen ”tuhkimotipoistahan” aka pikakaunistajasta kirjoitin syksyllä jo täällä, jossa totesimme, että tuote soveltuu myös nuorelle iholle ja tämmöinen arkisin ennen aamuviittä-herääjä todella tarvitsee pientä pikakaunistusta, kun zombiena herää uuteen aamuun 😀 Ihan lemppari! Näiden Lumenen tuotteiden takana seison ihan 100%sesti ja jos jotakuta tarkemmin kiinnostaa, niin kaikki Lumenen tuotteet löytyvät Sokoksen sivuilta täältä.

Ja pari sanaa tosta itseruskettavasta…. Oon tosiaan monta vuotta vältellyt itseruskettavia kun ruttoa, koska menetin joskus vuonna 2008 lopullisesti järkeni niihin kamaliin läikkiin, mitä sain käsivarsiin, kaulaan ja jokapaikkaan aikaan ihan vain päivettävälläkin kosteusvoiteella (unohtamatta sen ruskean värin pilaamia vaatteita), kun se väri alkoi kulua pois. Alan kuitenkin jo olla tän mun kalpeuden kanssa niin epätoivoinen, että oon paristi suihkinut nyt lähiaikoina itseeni itseruskettavaa ihan vain, että voisin elää itseni ja tän kalpeuden kanssa nyt, kun ekaa kertaa about 10vuoteen ei ole kiireiden vuoksi mitään reissua tiedossa (miettikää nyt kuinka turhamainen ihminen voi olla!). Jokatapauksessa, tilaukseen lähti siis myös tuo Lancomen itseruskettava voide kasvoille (kenelläkään kokemusta??). Ensi kesänä pitää muistaa hamstrata jemmaan niitä Lumenen heleyttäjiä, ettei iske taas talvella tämmöistä kriisiä, kun viimeinen putkilo vetelee viimeisiään, eikä sitä raaskisi käyttää loppuun, eli helpompi ehkä nyt vain sortua näihin itseruskettaviin, kun epätoivoisesti ravata solkussa yli suositusten 🙂

Ja asiasta vielä toiseen..nyt kun oon päässyt sen bb-voiteen makuun näin ”ei-meikkivoidettomana-ihmisenä”, olisinkin pyytänyt teiltä vinkkejä muista hyvistä sävyttävistä päivävoiteista? Mikä on ehdottomasti best? Löysin Sokkarin sivuilta allaolevia ja kyselisinkin, että onko teillä näistä kokemusta? Hyviä/huonoja puolia? Kiinnostaisi toi Dr. Hauschka, onko hintansa veroinen? Kiitos vinkeistä jo etukäteen!

Kokemusta näistä, anyone?!

Vaikka olenkin saanut pidettyä kasvojen kosteutuksen tähän asti kunnossa, on muu iho esimerkiksi säärissä alkanut pakkasilla kuivua ihan kamalasti, johtuen lähinnä huonoista vartalovoiteista, joita on tullut lähiaikoina käytettyä (lähinnä jotain VS:n hajustettuja ja Garnierin peruslitkuja, joissa kosteutusteho ei ole niin hyvä). Just mietittiin mun kaverin kanssa, että voiko stressi aiheuttaa atooppista ihottumaa (mitä mulla ei ole muistaakseni ikinä ollut, jossei nyt lasketa ihan vain kuivaa ihoa ilman varsinaista ihottumaa), koska tuskaillaan molemmat oppareiden kimpussa ja molemmille on nyt pienen ajan sisällä ilmaantunut ihoon kamalaa atooppista ihottumaa, jota sanotaankin kauniisti ”opparirutoksi” 😀 Pitäis vissiin alkaa kylpemään jossain oliiviöljyssä tai ihan vain ottaa vaikka taas kalaöljykapselit käyttöön. Täytyykin pyytää työterveydestä taas resepti lääkerasvoihin, jospa niistä ois apu tähän talvi-ihottumaan 🙁

Ainiin ja saa myös vinkkailla niistä itseruskettavista, koska oon näin monen vuoden tauon jälkeen niistä NIIIN pihalla! Mikä on paras, lähtee pois tasaisimmin, paras vartalolle, paras kasvokäyttöön? Kertokaa!! 🙂

Ja musta tää Sokoksen alekoodi nyt on vaan niin huippu, että pakko vielä kerran mainostaa! Eli tosiaan koodi ELLE1 antaa kassalla -20% alennuksen koko valikoimasta vielä tänään 5.2 ja koodi SOKOSHELMI taas -15% alennuksen koko valikoimasta 26.2 saakka! Onneks on olemassa nettikaupat tämmöisille laiskoille.

Sokkarin kauneuden verkkokauppaan TÄSTÄ!

var uri = ’http://impfi.tradedoubler.com/imp?type(js)g(19591586)a(1854317)’ + new String (Math.random()).substring (2, 11);
document.write(”);

33 vastausta artikkeliin “Talvi-ihon ongelmia ja lempparituotteita!”

  1. Mua on jo kauan kiinnostanut tuo Lumenen ravitseva tehohoito, voisitko kertoa siitä vähän tarkemmin? Miten sitä käytät ja oletko huomannut jotain vaikutuksia? 🙂

    -cherria

    1. nyt en oo hetkeen sitä käyttänyt kun koitan saada yhden acon paskaseerumin loppuun, mutta viime talven käytin sitä ahkeraan ja kyllä iho oli ihan selvästi eloisamman näköinen, eikä tarvinnut läträillä niin paljoa voiteen kanssa. Joidenkin mielestä toi on liian tuju päiväkäyttöön, mutta itselläni niin kuiva iho, että imeytyi hyvin jopa päivävoiteen alle 🙂

  2. Paras sävyttävä päivävoide löytyy ehdottomasti Diorilta.
    Olen itse kokeillut markettipuolen tuotteet läpi,mutta missään ei ole sitä ihanaa keveyttä ja luonnollista,mutta hyvän värin antavaa ominaisuutta. Diorin Hydra Life-linjasta löytyy siis tämä,on suojakertoimellinen,erittäin riittoisa tuote. Loistavan kosteuttava ja suojaava. Stockan kantistarjouksessa tässä kuussa muuten..
    Myös Chanelilta löytyy kosteuttavasta linjasta sävyttävä voide,sekin mainitsemisen arvoinen!

    1. kiitti superpaljon! menenkin heti (ylläri) bongailemaan, jos tuota chaneliä tai dioria löytyisi sokkarin tai stockan netistä, laiska kun olen ;D

  3. Moikka Iines! Täällä yksi atooppisesta ihosta jo vuosia kärsinyt ja tosiaankin, stressi vaikuttaa siihen huimasti. Itselläni oli iho todella huonossa kunnossa mm. vuosi sitten syksyllä ja keväällä ylioppilaskirjoitusten aikaan, joten innolla vain odotan, mihin tämän kropan kanssa taas mennään tämän kevään pääsykoerutistusten kanssa 😀
    Tuo Lumenen seerumi on kyllä huippua! Itse tykkään laittaa yöksi sitä, jonka päälle kerros Lumenen rauhoittavaa kosteusnaamiota (ihan parasta!) ja kyllä aamulla iho kiittää 🙂 Suosittelen siis ehdottomasti vielä tuota naamiota.
    Mukavaa sunnuntaita! 🙂

    1. Moikka!! Kiitos ihanasta kommentista! Kyllä nyt tekis kaukomatka teräää, tekis ihollekkin varmasti hyvää 😉 pitää kyllä nyt ottaa asiakseni hoitaa toi vartalon kuivuus veks ja hyvä, että tuli varmistus siihenkin, että syy voi todella olla tuo stressi, huoh.. Pitää kyllä testata myös tuota Lumenen naamiota, kiitos paljon vinkistä ja ihanaa sunnuntaita sinnekkin! 🙂

    1. laivan tax-freessä itseasiassa suositeltiin mulle tätä joku aika sitten! täytyy käydä hakemassa testeri pikimmiten! myyjäkin tätä nimittäin kovasti suositteli 🙂 kiitos muistutuksesta!

  4. Stressi ja muutokset saattaa vaikuttaa atooppiseen ihoon, esim itellä on atooppinen iho, mut se ei oikeestaa oo koskaan oireillu (mitä ny vähä iho on joskus kuiva) niin helvetin kovan stressin takia olin pari vuotta ihan saikulla tulehtuneen ihoni kanssa. että jes stressi <3

    mut siis mul onny pari järkevämpääki pointtia kommenttini kanssa, elikkä noista muutoksista tuli mieleen, että kun ite pari vuotta sitten muutin eri paikkakunnalle, niin iho alko kuivuu ja käyttäytyy erilail. eräs perhetuttukin sano, että kun muutti helsinkiin, niin jostain syystä iho alko kuivumaan 😀 eli kai siitä muutoksestakin saattaa aiheuta sitten stressiä? tai sitten vesi on erilaisempaa. mene ja tiedä ! Kuitenki tää perhetuttu (ja oon itekki käyttäny tätä) osti apteekista sellasta ihan sellasta melke 100% aloeveraa, joka autto hänellä kuivaan ihoon. Näitä saa myös luontaistuotekaupasta. Ei kuulemma vartaloon auttanu enää mitkää sellaset valkoset rasvalitkut, mut toi oikee kunnon aloevera sitten.

    Yks juttu sit kans on, et ei turhaa läträä vedel talvisin. Esim ei pese aamusin naamaa jne. (ellei ny iha paskaselta tunnu). Lähtee se oma rasva siitä pois, eikä se oo hyvä juttu. Ite tässä alkutalvesta läträsin noilla kosteusvoiteilla niin paljon, et siis tuntu et vaa naama elähti eikä ottanu enää mitää vastaan ja KUIVU vaan tosi pahaks. Sit otin vaan parin viikon kortisonikuurin et pääsin siitä kosteusvoidekierteestä pois ja nyt pärjään ku laitan vaa kerran päiväs suihkun jälkeen kosteusvoiteen = eli siis pointti on, ettei oo hyvä laittaa liikaakaan rasvaaa, koska muuten iho ei ite tuota mitään rasvaa.

    Olipas hullun pitkä ja tylsä kommentti! 😀

    1. siis lisään tohon aikasempaan kommenttiini…..

      siis ei pari vuotta saikulla vaa pari kuukautta!! :DD karua.

    2. höps, ei ollut yhtään tylsä kommentti! 🙂 alan mäkin nyt enemmän vain epäillä sen stressin vaikutusta ihoon.. tosi ääritilanne kyllä sulla, jos oot joutunut ihan saikullakin ihon vuoksi olemaan, todella ikävää! pitää kylllä ottaa nyt kunnon voiteet käyttöön ja jossei auta, niin sitten just kortisonikuuri..

      ps. tosi outo kyllä toi helsinki-fakta, mua alkoi kiinnostaa! 😀

  5. Paras itseruskettava on ehdottomasti Xen-tan niminen jota saa tilattua täältä:
    http://www.feelunique.com/brands/xen-tan
    Ne sopii tosi vaaleallekin iholle koska niistä ei saa oranssia lopputulosta millään. Ja tuoksuu taivaalliselle! ja kun mainitsit, että sulla on kuiva iho ni noi kyllä sopii hyvin kuivallekin iholle. (itselläni siis atooppinen iho ja silti saan noilla aikaan tasaista jälkeä). Suosittelen noista siis noita "gradual/light tanning"- tuotteita, niillä saa aikaan yhdelläkin käyttökerralla just sopivasti väriä talvi-iholle. 🙂

    http://leelauralee.blogspot.com/

    1. hitsi sitä ehdottomasti ostoskoriin kun teen FU:lle tilausta! 🙂 kiitos vinkistä, just tollainen on hakusessa, jolla saa ei-oranssin tuloksen!

  6. Mäkin aina hehkutan noita Lumenen tuhkimotippoja! Aivan mahtava tuote 🙂
    Mua kiinnostais kokeilla tota toista tehohoitoo. Oon lukenu siitä niin paljon hyvää 🙂

    Toi Nivean sävyttävä päivävoide on ollu hyvää. Koskeuttaa, antaa väriä pintaan, mutta ei jätä ihoo sellaseks kiiltäväksi (kun vaikka LdB).
    BB-voidetta pitää ehdottomasti kanssa päästä testaan. Bloggaajat on hommansa hoitanu, kun niin himottaa mennä ostaan oma ;).

    1. HAHHA! mäkin itseasiassa karkkipäivä-blogista ton bb:n bongasin enkä ollut aiemmin siitä kuullutkaan! 🙂 mutta jess, ens viikolla taas tuhkimotipat käyttöön, tilaa säkin ehdottomasti testiin tuo ravitseva, se on talvikäyttöön ehdottomasti parempi 🙂

  7. Itse käytän vartalovoiteena vain ja ainoastaan apteekin ceralan plus voidetta ( puolen litran pumppupullo) ja kun voiteeseen lisää ennen levitystä lemppari tuoksua, niin saa kivan tuoksun iholle 🙂 Ei tarvii kärsiä kuivasta ja hilseilevästä ihosta!

    1. mulla kans ollut ceralanit ja kaikki mahdolliset ennen, enäää ei oo tosin kelan b-lausuntoa ja erityiskorvattavuutta, niin en enää raaski maksaa niistä niin paljo! 🙁 pitäis ottaa kyllä asiakseni nyt tämä asia!

  8. mun mielestä toi hauschkan sävyttävä on ihan huippu!! itellä iho kuivaa talvisin tosi paljon, ja muutoinki on sellanen pintakuiva iho. toi hauschkan sävyttävä voide on niin tujua (siin on oikeen öljyä), et piisaa ihan yksikseenkin, eli ehdottomasti kokeilet sitä!! väri saattaa tuubissa näyttää tosi ruskeelta, mut mukautuu tosi hyvin vaaleahkonkin ihon väriin! jostain kaupasta vois varmaan saada siitä sellasta pikku tuubia testeriks?:)

    1. jeejee, oon niin malttamaton etten jaksanut odottaa että lähtisin kyselemään testereitä, pistin ton nyt samalla tilaukseen kun oli tuo koodi vielä käytössä 😀 kiiitos!

  9. Hei tosta lumenen heleyttävästä voiteesta mitä kesällä myytiin on tullut tällainen "talvi versio". Meikin pohjustusvoiteena sitä ilmeisesti myydään mutta on kyllä mun mielestä aika samanlaista kuin se kesällä myytävä tuotekin, ehkä hieman vaaleampi, talvi iholle sopivampi väri. Oletko sitä kokeillut?
    Tämä tuote siis: http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/lumene-beauty-base-heleyttava-meikin-pohjustusvoide/876021/13997/13997/13997

    1. Ei mitään, ole hyvä! (: Aattelin että et ehkäpä oo kuullu tästä kun ei ole täällä blogin puolella tullut mitään juttua sulta että olisit kokeillut (ja hehkutusta että tätä saa taas kaupoista:D) ja kun olet näistä heleyttäjistä niin tykännyt niin piti kysyä. (:

  10. Itselläni on käytössä sävyttävänä päivävoiteena Eila Hellgrenin Tinted Care. Ihan mahtava tuote, kevyt mutta peittää kuitenkin jonkinverran. Suosittelen!

  11. Söit joskus lisäravinteena alfalipoiinihappo-tabletteja, suositteletko? 🙂

    1. joo söinköhän jotain 6kk tai max vuoden. Mun elämä oli sillon TOOOOSI kiireistä kun olin töissä ja koulussa 24/7 ja niidenhän pitäis vähän piristää ja parantaa keskittymistä, en siis muista huomasinko mitään konkreettista tehoa (voi tietenkin olla, mutta tästä on niin kauan aikaa), mutta kokeilemisen arvoista!

  12. Itselläni on käytössä Clarinsin sävyttävä päivävoide,jota voin lämpimästi suositella 🙂

  13. Mä oon käyttäny Diorilta sävyttävää kosteusvoidetta, ja oon ihan koukussa. se on riittäny mulla tosi pitkään, vaikka on melkein joka päivä käytössä. Mua kiinnostais kokeilla myös estee lauderin BB-voidetta, mutta ainakaan sokkarille sitä ei ollu vielä tullut. Mulla oli pitkään käytössä myös lancomen samanmoinen, joka oli myös ihan hyvä, mutta Dior on mun mielestä kosteuttavampi.

    1. tarkotatko tuota diorin hydra lifea? 🙂 joku ylemmissä kommenteissa sitä suositteli ja sainkin sokokselta tästä testerin, innolla odotan että pääsen kokeilemaan! alkoi kiinnostaa myös toi EL:n bb-voide!

  14. Ei oikeastaan itseruskettava, vaan päivettävä voide Dovelta on ollu aika hyvä 🙂 Varsinki jos ottaa sen vaaleemman (mitä suosittelen jos on tosi vaaleaihoinen), niin on aika vaikea saada mitään rajoja aikaan.

    1. joo dove oli kovassa käytössä joskus 5v-6v sitten kun se tuli markkinoille, mutta kai sekin on siitä jo kehittynyt? Pitäisi varmaan antaa sillekkin uusi mahdollisuus 🙂

Vastaa käyttäjälle heeka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.