lauantai 4

Suuntasin lauantaina kampaajan jälkeen Inan kanssa vähän kiertelemään kauppoja ja turisemaan jotain niitä ja näitä. Mulla oli lähinnä missiona löytää lämmin untsikka tai toppatakki, mikä osoittautui tähän aikaan aika mahdottomalta tehtävältä.. Olin loppuvaiheessa valmis ostamaan jo melkein minkä tahansa takin, jotta olisin pärjännyt paleltumatta kotiin asti. Lähestulkoon jokaisen kaupan läpikahlaamisen jälkeen poikettiin kuitenkin Stadiumiin, josta löytyikin aivan täydellinen untuva/höyhentäytteinen parka alerekistä hintaan 59euroa!!! Ja vielä lastenosastolta! Mikä parhainta, malli oli jopa parempi, kun niissä aikuisten versioissa ja unohtamatta alempaa hintaa. Kyllä nyt kelpaa tallustella ulkona kovemmillakin pakkasilla 🙂 Oon niiiin tyytyväinen tähän! (Vaikka olinkin näin melko ajoissa liikkeellä tän mun kunnon talvitakin etsinnän kanssa…plussana se, että sain sen lopulta ainakin ihan hyvään hintaan.. :D)

 Epämääräistä kuvaa mun juniori-takista.
Shoppailun jälkeen suunnattiin miehen kanssa illalliselle minnekkäs muualle, kun Sohwiin! En ole edelleenkään löytänyt Helsingistä Sohwin veroista ravintolaa, vaikka naapurin Weeruska onkin melko varteenotettava kilpailija, tai ainakin melkein.

Vakkari kanaleipä ei petä koskaan!
Kuolen nälkään, kun katon näitä… Pliis, perustakaa Sohwi2 Helsinkiin!!?? Jooko?

Loppuilta menikin lauantaina herkkujen merkeissä kotona ja leffaa katsoen. Nukahdin kuitenkin kesken elokuvan.. Eli toisinsanoen onnistunut Jkl-viikonloppu takana flunssaa lukuunottamatta 🙂

10 vastausta artikkeliin “lauantai 4”

  1. Onpa jännä että lasten osastola löytyi 😛 Ei tuo miltään lasten takilta näytä 😀 Tosi ihan kylläkin 🙂

  2. Hei kiitti vinkistä, täytyykin joskus poiketa tuolla Sohwissa! Ah, tuo bêarnaisekana kuulostaa niin hyvältä!

  3. Me aina kaverin kanssa käydään Weeruskassa, kun hänen luonaan kyläilen. Nam.

    Tosi kiva toi takki! Oon itekki kausittain lastenosastojen vakioasiakas, mut yritän näin aikuisena kuitenki keskittyä esim. urheiluosastoon ja printittömiin juttuihin. 🙂

    1. joo weeruska on tosi jees, eteenkin niiden pizzat! 🙂 jooo mä kans ostan niitä urkkavarusteita, saa ihan hullun halvalla sitä stadiumin omaa merkkiä 😉

  4. hei onko tietoo uusista whitestrips alennuskoodeista kun pitäs tilausta tehdää…?

    -minni

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.