Peiton alla.

Olin eilen töiden jälkeen yksinkertaisesti niin hajalla, että heitin laukun ja ulkovaatteet keskelle olkkarin lattiaa, menin makaamaan peiton alle sohvalle ja en sitten päässytkään siitä enää ylös. Oon ollut nyt enemmän tai vähemmän sairaana varmaan kuukauden, enkä vaan ole saanut aikaseksi raahautua lääkäriin, eteenkään nyt heti ekalla työviikolla, vaikka olo onkin ollut koko ajan voimaton, enkä ole tuntenut olevani ihan ”oma itseni”. Tottakai se kynnys ottaa sairaslomaa on vielä korkeampi, kun on juuri aloittanut uudessa paikassa. Jotenkin mulle on aivan äärimmäisen vaikeaa vain asettua, ottaa rauhallisesti ja olla tekemättä mitään, vaan pakko olla jatkuvasti suorittamassa jotain.
Eilen oli kuitenkin taas noussut kuume ja viime viikosta asti oon tuntenut pistävää kipua rinnassa sydämen puolella, joten otin itseäni niskasta kiinni ja läksin ihan suosiolla suoraan Mehiläisen päivystykseen. Nyt tosiaan loppuviikko saikkua, molemminpuolinen poskiontelontulehdus (mikä nyt ei liene ihmekkään, kun viikon ajan on tullut räkää se litra päivässä), kassillinen lääkkeitä ja odottelemaan tänään tai huomenna lääkärin soittoa labratuloksista.. Rintakipu nyt onneksi liitty todennäköisesti näihin mun iänikuisiin ”ihaniin” niskavaivoihin, joista en kyllä näköjään pääse ikinä eroon. Nimim. tammikuussa neljä fyska-käyntiä takana ilman totaalisesti mitään vaikutusta..

Aivan varmasti tällä pitkään jatkuneella hetkisellä ja stressaavalla elämäntilanteella on ollut vaikutusta tänkin flunssan pitkittymiseen ja kun suoraansanottuna osa lääkäreistä (yksityiselläkin puolella) on sitä luokkaa ”virusperäistä flunssaa, ei järkeä ottaa tulehdusarvoja, menee itsestään pois, lepää nyt vain pari päivää, no can do”, niin oon nykyään ennemmin vaan sitten odotellut flunssien menevän ohi itsestään ja aristellut sitä sairasloman hakemistakin, koska ei ole kokenut olevansa niin kuoleman kielissä, ettei nyt mitenkään pystyisi istumaan siellä töissä paperita pyörittelemässä. Tällä kertaa osui kuitenkin kohdalle pätevä lääkäri ja toivon mukaan antibiootti vie mennessään tämänkin tyhmän pöpön 🙂
Eli nyt Finrexiniä ja Duactia naamaan ja nenäsuihketta nenuun! Ehkä blogien selailu peiton alla päikkäreiden välissä tuo vähän lisäboostia parantumiseen 😉
Ps. Pahoittelen kamalaa sairauskertomusta 😀

20 vastausta artikkeliin “Peiton alla.”

  1. Pikaista paranemista sinne! 🙂 Mä oon huomannut sen että kun on stressaava ajanjakso elämässä (mulla aivan liian usein, oon hyvin herkästi stressaavaa tyyppiä!) niin se sitten säteilee helposti juuri niskahartiakipuina yms. Ja vaikka olen itse kohta valmistumassa fyssariksi niin pakko myöntää että liian usein venyttelyt yms. jää taka-alalle. Pöhhh. Mutta siis paranehan pian! :o)

  2. Hei anteeksi kun häiritsen näin sun sairastelun keskellä vielä, mutta saitko mitään tietoa alennuskoodeista isosmileen?:)

  3. Mua jäi häiritsemään tuo että mielestäsi pätevä lääkäri määrää antibiootit ja ilmeisesti epäpätevä ei. Näin kärjistetysti.

    En tiedä tiesitkö mutta jos flunssa on oikeasti virusperäinen, ei siihen antibiootit auta. Pätevä lääkäri ei määrää antibiootteja siihen bakteeriflunssaankaan, jos hän sen arvioi menevän ohi levolla. Ihmisille syötetään ihan liikaa ja usein turhaan antibioottikuureja joita ei sitten edes välttämättä syödä loppuun, mistä seuraa antibioottiresistentit mikrobit ja ne taas ovat valtavan suuri ongelma.

    Jos flunssaisena ei itse tajua levätä ja ottaa rennosti, saa syyttää vain itseään. Töihin ei edes saisi mennä kipeänä, sillä silloin altistaa työkaveritkin taudille, tämä mielstäni on todella itsekästä. Työnantajasi siis ei varmasti siitä pahastu jos kipeänä jäät pois. Seuraavalla kerralla kun tunnet olevasi kipeä, hae heti pari päivää saikkua etkä joudu kituuttelemaan kuukautta puolikipeänä muita tartuttaen.

    Anteeksi tästä purkauksesta mutta kannattaa tutustua vaikkapa siihen perusflunssaan ja miten sen saa parhaiten itse taltutettua, kuinka vastustuskykyä saa parannettua ja kuinka tartuntoja voi välttää. Olen itse alalla työssäolevana kohdannut todella usein monenlaisia syytöksiä ja valituksia siitä, kun nuhaan ei ole määrätty antibiootteja ja lääkäritkään ei kuuntele. Toki näin joskus on mutta monesti valitus on turhaa ja nuhanenät kuormittavat terveydenhuollon resursseja valtavasti- ja ikävä kyllä usein myös turhaan.

    En siis tarkoita tällä kirjoituksellani pahaa, vaikka vähän kärkkäästi sen taisinkin kirjoittaa. Paranemisia! 🙂

    1. En nyt tietenkään tarkoittanut, että huono lääkäri ei määrää antibiootteja ja hyvä taas määrää. Kokemusta on lääkäreistä, jotka eivät suostu laittamaan lähetettä edes pika-crh:hen saati verikokeisiin edes toivomuksestani, mikäli itselläni on ollut huoli omasta terveydestäni, mikäli flunssa on ollut pitkittyttä ja uusiutuvaa. Tässä tapauksessa, kun oli mahdollista, että kyseessä voi olla esimerkiksi myös mykoplasma, koska sairastelua on ollut jo syksystä asti ja nyt kuukauden, oli ihan fiksua määrätä myös mahdollisen mykoplasman tappava antibiootti, koska käsittääkseni se ei aina näy edes verikokeissa, saati sitten anna varmuutta siitä onko mykoplasma nyt elimistössä tai ollut joskus aikaisemmin. Joku lääkäri olisi voinut passittaa mutkin saikkutokarin kanssa eilen kotiin ilman mitään tutkimuksia ja olisin sairastellut tod.näk vielä toisen kuukauden :/

      Mutta kiitos asiallisesta kommentistasi! 🙂

    2. Mahdollinen mykoplasmainfektio voidaan varmistaa verinäytteestä vasta-ainetutkimuksilla 🙂 eli siis näkyy verikokeissa.

      Googleta "Tietzen syndrooma", voisiko se selittää noita rintakipuja? Itselläni ollut kerran kyseinen oireyhtymä ja luulin että sydäriä pukkaa 😮

  4. Onko odotettavissa että neulash kasvattaa mun ripsiä, koska olen käyttänyt jokai lta melkein kuukauden ja ei näy yhtään minkäänlaisia tuloksia.. sulla taisi jo näkyä.

    Ps.. oot superkaunis! Älä raada liikaa töissäää

    1. mulla näkyi noin 1,5kk kohdalla, tosin muut huomasivat jo aikaisemmin 🙂 ja kiitos, koitan olla raatamatta, nyt tulee ainakin levättyä ihan olan takaa!

  5. Suosittelen kans sua ottamaan välillä vähän rennommin ja kun tunnet olevan kipeä tai tulossa niin vielä rennommin. Paranemisia!

  6. Stressiä täälläkin ja jatkuvaa flunssailua.. Ärsyttävää! Lääkäriin en vaivaudu enää, ei sillä että sinne pääsisikään. Buranaapanodiliaburanaapanadolia.. Ootan niin, että saan jostain rahaaa mennä yksityiselle!

  7. Voi sua… Mä niin tunnistan itseni tästä. Ja jaan myös aina sairaskertomuksia, mua ainakin kiinnosti lukea 🙂
    Parane pian ja nyt lepäät vain!

Vastaa käyttäjälle Epsu Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.