Aivan pakko sanoa..

Tää kulunut vuosi on ollut mulle todella rankka ja toivon, että saisin tän puurtamisen pikkuhiljaa päätökseen. Viime helmikuun
Aussi-reissun jälkeen varauduinkin siihen, ettei seuraavaa lomaa tule
aivan hetkeen. Kevään pakersin täyttä päätä kursseja ja samalla töitä,
päätinpä myös olla pitämättä lainkaan kesälomaa, tai itseasiassa yhden
ainoan viikon, jonka vietin aika intensiivisesti parin kesäkurssin
parissa. Olin ensin kaavaillut pidempää lomaa jouluks, mutta sitten tuli
tavallani oppari, yllättäviä työpaikkamuutoksia, joten sekin sitten jotenkin
vain jäi. Voitte kuvitella, että tällä hetkellä alkaa olla tuntemukset
aikalailla sitä luokkaa, että tekisi mieli yksinkertaisesti maata
kokonainen kuukausi tekemättä mitään ja ladata akkuja. Uusi työ on
tuonut taas lisähaasteita henkisesti, kun on sata uutta asiaa opittavana ja muistettavana, mikä tuo
kamalasti henkistä rasitusta, mutta myös antaa niin paljon (lisäpotkuna kuitenkin tää kiva flunssa just ensimmäiselle työviikolle), unohtamatta sitä opparia, joka tekisi
jokatoinen päivä mieli lähinnä heittää roskakoriin, kun taas jokatoinen
päivä haluaisi yrittää edetä sen kanssa, jotta senkin saisi joskus pois
työjärjestyksestä. Mutta kun aikaa on rajallisesti.
Teen
kokopäivätyön ohella käytännössä kahta työtä, sekä vielä päälle opparia
ja pikkuhiljaa on alkanut tuntua siltä, että oisko kenties mahdollista
delegoida näitä hommia jollekulle muulle hoidettavaksi, jotta ehtisin
arkisin esimerkiksi tiskata, tehdä ruokaa, käydä kaupassa tai nähdä
ylinpäänsä ketään. Mä tiedän, että nämä kaikki mun ”ongelmat” on aivan
mun itse valitsemiani, mutta aina vain tuppaan menemään eteenpäin sillä
”sitten kun saan tämän asian tehtyä, niin on yksi homma vähemmän, sitten
kun taas saan tuon tehtyä, niin en haali enää mitään ylimääräistä”.
Jostain niitä ylimääräisiä hommia silti jotenkin mystisesti kasaantuu ja
en kertakaikkiaan enää kestä. Mä tiedän, että mun pitäisi vain päästä tästä
tavasta eroon ja olenkin asettanut tavoitteen, että heti kun saan opparin
alta pois, suljen pois ihan kaiken muun, kun vakkarityöt. (Joo katellaan sitten kun tää toteutuu :D)
Eihän ne hommat tietenkään tekemämättä tehdyksi tule,
mutta kun on työpäivän jälkeen oikeasti uupunut ja tän mun viimeisen
kuukauden (tai kuinka kauan tää nyt ikinä onkaan mussa itänyt)
mykoplasma-superuupumuksen seurauksena niin totaalisen hajalla, että
makaa sohvalla koko loppupäivän tekemättä mitään, koska ei vain jaksa.
Avasin tänään koulun
sähköpostin, jossa oli opettajalta taas se tsiljoona korjausehdotusta
opinnäytetyön liitteeseen ja meinasin ihan oikeasti saada hermoromahduksen siihen
paikkaan.
Sain tästä siis aivan kamalan itkupaniikkiraivokohtauksen ja
luulin jo lopullisesti menettäneeni järkeni, en ihan oikeasti ymmärrä mikä muhun meni, koska sillä sekuntilla tuntui oikeasti, että koko universumi kaatuu niskaan ja koko maailma on mua vastaan, vaikka yleensä omaan ihan hyvät defenssit tämmöisiiin stressireaktioihin. Olin ihan hilkulla heittää
kaikki loput koulujutut huitsin nevadaan sen jälkeen kun yritin alkaa niitä korjauksia sitten tekemään. Siivosin siinä raivonpuuskassa
koko asunnon, pistin pyykit koneeseen, menin sohvalle makaamaan
pääsemättä siitä enää ylös ja mietin, että mikä ihme mua nyt oikeesti
vaivaa. Keitin teetä ja otin Buranan ja sain taas vähän hommiakin
tehtyä. Huoh. Ehkä tän voi laittaa vaan tän flunssan piikkiin. Eikä enää yllättävää kyllä edes ärsyttänyt.
Mä tiedän, että valitan jatkuvasti tästä samasta asiasta, eikä kukaan ihan oikeasti voi tehdä päätöksiä mun puolesta, mutta toisaalta en mahda itselleni mitään. Silti oon lähiaikoina alkanut tosissani ajatella, että onko tämä kaikki tosiaan sen kaiken arvoista, kuluttaa mun elämä tällä tavalla. Pitäis varmaan harkita jonnekkin elämäntapa ja itsensä-coachaukseen menemistä. Ainiin ja vetää se raja, vielä tämä oppari pois alta, eikä kertakaikkiaan enää mitään lisähommia (ainakaan hetkeen) ja ainakin pari vuotta ilman mitään jatko-opintoja. Huh, mitäs se työnarkomaani itselleen voi. Toisaalta taas oon niin kiltti, etten vaan kehtaa sanoa esimiehelle, että hei, nyt ois tämmöinen tilanne ja mikäli passaa, niin ottaisin mielelläni vaikka pari viikkoa palkatonta ja lähtisin hermolomalle ekaa kertaa vuoteen..
Sori avautumiinen, mutta tätä vartenhan mä tän blogin kyllä alunperin perustinkin 😀 Vois jo alkaa harkita sen opparin ostamista jostain netistä, niin voisin ylpeästi olla vale-tradenomi, LOL.

PS. HUH!!! Kaks hommaa pois alta, ihan tarpeeksi silti jäljellä.

PPs. Valkaisen mun hampaita just tämmösillä muoteilla samalla kun kirjotan tätä ja mun syliin on valunut varmaan litra kuolaa, oon varmaan kyllä tällä hetkellä söpöimmilläni ikinä. Miettikääs sitä! 😀

29 vastausta artikkeliin “Aivan pakko sanoa..”

  1. Aika moni tekee opinnäytetyötä opiskelujen ja työn ohella, niin minäkin aikoinani. Mutta ymmärsin minä priorisoida asiani ja myös nauttia elämästäni. Jotkut tekee jopa väikkäriä ja töitä samaan aikaan. Ja hyvin tekeekin! Itsestä se on tosiaan kiinni, ja priorisointikyvystä!

    1. no siinä vaiheessa olisikin SUURI helpotus, jos olisikin vain ne omat työt 38h/vko ja oppari 😀 mutta kun on vähän eri lähtökohdat, kun hommaa on tuplat tähän mainitsemaasi asetelmaan verrattuna.

  2. Tee oppari valmiiksi sitä myötä kun pystyt!:) Teet vaan ja sen ajan kun et tee ÄLÄ AJATTELE SITÄ. (tiedän, ei ole näin helppoa :D) Ja kaikki lisätyöt lopetat tällä sekunnilla, teet enää ne vuorot, jotka olet luvannut, et yhtään enempää. Eli teet päiväduunisi 8-16 ja opparia, ET MITÄÄN MUUTA!:)

    Äitini on elänyt tuollaista elämää koko ikänsä ja sitä ei todellakaan ole ollut kiva katsella vierestä. Ikuinen stressaaminen on aiheuttanut tiet mitä ja paljon on jäänyt hienoja asioita kokematta.

    Ainoa tapa päästä tuosta tilanteesa on muuttaa sitä ja itseäsi:) Eli lopeta tuo ainainen tekeminen. Yksinkertaisesti lopeta.

    Soita vaikka heti extratyöpaikoillesi, että nyt riitti. Et ole kusipää, jos näin teet, olet noormaali ihminen 🙂

    Jos jatkat tätä myötä olet vuoden päästä viim. sairaslomalla ja sitten et tee enää mitään!

    Paljon jaksamisia sinulle<3 Olet aivan yhtä hyvä ihminen vähemmällä puurtamisellaki.

    1. äh, niin totta! mutta pyrin vain siihen, että hoitaisin sen pois alta niin nopeasti kun suinkin mahdollista, ettei nimenomaan tarvitsisi ajatella sitä ja omaa "etenemättömyyttään" 🙁 saisinkin pakerettua ton toukokuuhun mennessä pois alta, niin voisi kerrankin nauttia kesästä ilman MITÄÄÄN opiskelua! kiitos ihanasta kommentistasi <3

    2. Anonyymi sanoi täsmälleen sen, mitä mullekin tästä tuli mieleen!

      Itselläni on sama tilanne; työt ja gradu samaan aikaan. Enkä tosiaan saisi siihen enää mahtumaan mitään lisäksi. Ainut ajatus, mikä mua puskee eteenpäin on se, että kun jaksan nyt tehdä sen gradun loppuun, niin sitten on aikaa kaikelle kivalle 🙂

      Ja tuohon sun kommenttiin haluaisin sanoa, että vaikka sulla ei olisikaan opparia kirjoitettavana, mutta kolme työtä, niin neuvoisin sua lopettamaan siltikin ne extrat. Oikeasti, missaat paljon elämästä. Et halua ajatella vuosien päästä, että parhaat ja terveet vuotesti käytit tekemällä töitä ja laittamalla itsesi äärimmilleen -omien päätöstesi takia.

      -cherria

  3. Mullekin tulee aina välillä hirveä opiskeluahdistus, kun opintoja yliopistossa on jo monta vuotta takana eikä loppua näy. Itse olen kyllä valinnut, että teen samalla töitä opintojen hidastumisen kustannuksella, mutta eipähän tarvitse elää pelkällä makaronilla! Itse selviän noista ahdistushetkistä kun mietin, että onko mulla loppujenlopuksi oikeasti kiire mihinkään. 🙂 Tsemppiä sinulle kovasti, maaliviiva häämöttää ja sitten muista levätä! 🙂

    1. mulla oli myös sama, että ennemmin raati kun joutui laskemaan pennejä ruokaostoksilla 😀 tsemppiä sinullekkin miljoonasti ja kiitokset 🙂

  4. Munkin mielestä sun kannattaisi nyt ehdottomasti ainakin hetkeksi lopettaa kaikki lisätyöt, teet vaan vakkariduunin ja sitten sitä opparia! Sen jälkeen kun opparisi on kasassa niin voit vaikka jossain vaiheessa (loman jälkeen) palata niihin toisiin hommiin jos siltä tuntuu. Se kostautuu vielä myöhemmin jos haalii liikaa töitä ja kiikkuu joka päivä jaksamisen äärirajoilla. 🙁

  5. Ja mitkäs ne kaksi muuta kokopäivätyötä olet joita hoidat? Vähän vaikea uskoa, että tekisit kolmea kokopäivätyötä + opparia…

    1. onko kenties jotain vikaa luetun ymmärtämisessä? missäköhän kohdassa mainitaan kolmesta KOKOPÄIVÄTYÖSTÄ? mulle yksi KOKOpäivätyö, oppari ja kaksi OSAaikaista hommaa on kuitenkin aivan tapeeksi. huoh.. "vähän vaikea uskoa"..eikun valehtelen 😀 mieti nyt vähän itsekkin, ennenkö teet itsestäs ihan typerän.

  6. Huh, kuulostaa kyllä aika stressaavalta :/ Eikä varmasti nämä täällä esiintyvät nyrpeätkin kommentit auta yhtään asiaa. Minä ihailen sinua ihan kauheasti, olet niin aikaansaava ja sinulla on tavoitteet korkealla ja kunnianhimoa ilmeisesti vaikka muille jakaa 😀

    Itse teen "vain" yhtä kokopäivätyötä ja silti tuntuu ettei aika koskaan riitä mihinkään ja kaikki päivät ovat toistensa kaltaisia, pelkkää rutiininomaista massaa joka pyörii pelkän työn ympärillä.

    Toivottavasti saat pian vähennettyä hommiasi sen verran, että on ainakin hieman helpompi olla eikä tarvitse stressata. Sen jälkeen kunnon loma ja totaalinen nollaus! 🙂 Tsemppiä!

  7. Mun kaverilla oli työ ja koulu jota se kävi, ja sitte siltä kuoli läheinen. Niin se oli viimeinen pisara. Hällä oli nii kova paine, kun oli niin paljo töitä ja koulua. niin se joutu psykiatriseen sairaalaan tai meni itse, kun itki vaan koko ajan. Lääkäri kirjoitti sairaslomaa töistä ja kehotti valitsemaan joko työn tai koulun. että ei kannata vetää itseään piippuun.

  8. Huh oot kyllä kova uurtaja! Pakko nostaa hattua:) Koita kuitenkin hellittää vähän, ettet saa ihan totaalista uupumista. Luovu ihmeessä niistä osa-aikatöistä (pärjäät varmasti tuolla päivätyölläsi taloudellisesti). Mitä nämä tämän hetkisen osa-aikatyöt on? Glitterkö ja ?

  9. Hei! Olen lukenut blogiasi jo aika kauan mutta en ole liiemmin kommentoinut. Aloitin JAMKissa liiketalouden samalla kuin sinä (2009?) ja olemme jopa istuneet joillakin samoilla kursseilla. 🙂 Minäkin, tavallisesti kovin laiska ihminen löysin itsestäni kyseisessä koulussa suorittajan. Tein kurssit ja harjoittelun kahteen vuoteen, jonka jälkeen alkoi opparin vääntäminen. Aloitin siis muun koulun ohella osa-aikaisen harjoittelun viimevuoden tammikuussa ja sain sen viime elokuussa päätökseen. Viime kesänä kävin tutkimusmenetelmät kurssin ja syksyllä aloitin opparin teon. Olin suunnitellut tekeväni opparin rauhassa syksyn aikana ilman mitään häiritseviä kursseja. Ihan hyvä suunnitelma, mutta päätinkin keväällä että haluan opiskella historiaa yliopistossa ja sitähän minä nyt sitten viime syksynä aloin tekemään. Tampereella. :—D Eli olen opiskellut kokopäiväisesti yliopistossa ja tehnyt opparia siinä sivussa. Kohta se on onneksi valmis. Siis jos se ohjaajalleni kelpaa. 😉 Olen itsekin saanut itkukohtauksen kun opparin teoria tuli takaisin mielettömien korjausehdotusten kera. Samalla vuosi on ollut rankka myös siksi, että eräs perheenjäseneni on ollut vakavasti sairas. Onneksi olen kuitenkin tajunnut jättää työt pois kuvioista.

    Halusin jakaa tämän oman pikku opiskelutarinani, sillä voin jollain tapaa samaistua tähän kirjoitukseesi. Olen useasti miettinyt, onko tämä itsensä kiduttaminen todellakin kannattavaa. Elämä tuntuu välillä valuvan hukkaan. Olen jopa harkinnut liiketalouden kesken jättämistä, mutta toisaalta olen taas ollut jo niin lähellä valmistumista. Ala harmivain on alkanut tuntua pahasti väärältä. 🙁 Historian opiskelua olen kylläkin rakastanut ja se on tehnyt minut onnellisemmaksi.

    Toivon sinulle kaikkea hyvää opintoihin ja onnea uuteen työhön! Kyllä kaikki järjestyy! 🙂 ps. jätä ne osa-aikaiset työt pois nainen! 😀

    1. Heippa ja kiitos kommentista!! Milläköhän kursseilla ollaan istuttu yhdessä? Ja ehdottomasti teet opparin loppuun, kun aivan loppusuoralla olet, vaikka tiedän kyllä todella hyvin tuon tunteen, kun haluaisi vain antaa periksi 😀 Kyllä meitä vielä kunnon menestys odottaa 😉 ja tsemppiä sinnekkin!!

    2. Oisko ollu pankkitoiminta ja sijoitustoiminta? :–D En muista tarkalleen! Eri ryhmissä kuitenkin aloitettiin. Ja kiitos, kyllä aion tuon opparin saada kasaan vaikka sitten hammasta purren. 🙂

  10. Kyllä huomaa näistä Iineksen kärkkäistä vastauksista että äärirajoilla mennään… Aika kiree pipo on mimmillä ja herneet nenässä.

    1. TSEMPPIÄ ja parantumista sinne kovasti! Kyllä se pakertaminen ja opiskelukin joskus palkitaan, mutta älä pidä sellaista kiirettä juuri nyt kun tarvitset sitä pitkään laiminlyötyä LOMAA. Anna itsellesi lupa sairastaa silloin kun olet sairaana, kyllä ne työtkin odottavat äläkä vaan mene vajaakuntoisena töihin. Tuo mykoplasma ei ole ihan pikkujuttu ja voi kestää pitkään toipua niin sitkeästä bakteerista, varsinkin jos vastustuskyky on heikentynyt pitkäaikaisen stressin vuoksi. Parantele itsesi rauhassa ja pidä sitten kunnon loma löhöillen ja ihan tekemättä mitään.Hyvä että ymmärrät, että paskakommentit kannattaa heittää roskikseen ja jättää omaan arvoonsa. Niitä tulee ihmisiltä joilla on aikaa märehtiä toisten asioita ja viettää kaikki vapaa-aikansa netissä kun ei ole muuta tekemistä. Kaikilla ei ole hoksottimia ja empatiakykyä ja ei kannata vaivata ajatuksiaan sellaisilla ihmisillä. Usein ne, jotka ovat tunnollisia ja ahkeria työssään ja ovat joutuneet samanlaiseen tilanteeseen kuin sinä, ymmärtävät asian parhaiten. Asioilla on tapana järjestyä lopulta parhain päin! Sulla on aivan loistava blogi!!!

    2. kyllä mäkin tällaisiin kommentteihin vastaisin ihan yhtä "herneetnenässä".
      jos ei oo asiallista kommentoitavaa/tsemppausta niin miks vaivautua?

  11. Moikka!
    Pakko kommentoida, kun itsekkin olen opinnäytetyön kanssa tuskaillut tradenomin opinnoissa. Mä väkersin mun opinnäytetyötä vuoden ajan, kun kävin myös samalla töissä. Alussa innoissani sitä kirjottelin, välillä sen tekoon tosin tuli monen kuukauden taukoja ja sit taas siitä innostuin. Oma laiskuus oli syynä, kun sen valmistuminen kesti niin kauan.

    Sit vain päätin, että en saa koskaan papereitani ulos, jos vain laiskottelen. Palautin opinnäytetyön, vaikka tiesin että se ei ollut täydellinen ja muutoksia olisi pitänyt tehdä vielä paljon. Halusin vain päästä koulun läpi, lopulta sain opinnäytetyöstä 2. Ei hyvä mutta, sillähetkellä tuntui ja edelleen tuntuu, että ihan sama. (en siis suosittele tätä taktiikkaa kenellekkään)

    Voin kertoa, että se helpotuksen tunne on niin ihana, kun koko monivuotinen koulu on ohi. Tulee sellanen olo, että nyt mä oon vapaa. Nyt kun jälkeen päin ajattelen olisi ollut järkevää tehdä opinnäytetyö valmiiks mahdollisimman nopeasti ilman kuukausien taukoja, asiat kerkiävät jo unohtua.

    Tsemppiä sulle opinnäytetyön tekemiseen, kun saat sen valmiiksi lähdet itsellesi palkinnoksi kovasta työstä jonnekin lomalle. Silloin ei enää tarvitse stressata ja miettiä koulu juttuja, voi vain nauttia 🙂

  12. Olin itse reilu vuosi sitten samanlaisessa tilanteessa kuin sinä olet nyt; tein kokopäivätyötä ja samalla väkersin opinnäytetyötä. Välillä oli leikki siitä hommasta kaukana ja sata kertaa olisi tehnyt mieli lyödä hanskat tiskiin ja sanoa, että pitäkää työnne ja opparinne. Onneksi en niin kuitenkaan tehnyt. Tätä älytöntä puurtamista kesti kuitenkin vain se muutama kuukausi, josta palkinnoksi sain tutkintotodistuksen kouraani. Olin myös onnellinen, etten ollut jättänyt työtäni vaan jaksoin painaa duunia opinnäytetyön kirjoittamisen ohella.
    Tuntuu siltä, että osa kommentoijista ei tajua, ettei työtä noin vain "pistetä hyllylle" kun pitää keskittyä johonkin muuhun. Ainakaan oma työnantajani ei olisi luultavasti tätä hyvällä katsonut. Ihminen jaksaa painaa hirmuisenkin stressin alla muutaman kuukauden. Näin jälkikäteen ajateltuna se ajanjakso tuntuu lyhyeltä.
    Oikein paljon tsemppiä opinnäytetyön kirjoitukseen ja myös työelämään! 🙂

  13. Haha, tohon pps:n ei voi muuta sanoa ku että toivottavasti tuli valkoset hampaat. 🙂

    Tsemppiä sulle Iines noiden opintojesi kanssa!! Kyllä siitä hyvä tulee kun koitat vaan jaksaa, ja kun se sitten lopulta on valmis niin viimeistään silloin helpottaa..

    Huhhuh, itelläni vielä kaikki nuo opiskelut edessä! (Jos tässä nyt vaikka ensiksi keksisi mitä haluaa opiskella, ja olishan se hyvä olla semmonen ala mitä myös pääsisi lukemaan.. Koulupaikatkin kun niin tiukassa ovat). Itelläni oli lukionkin loppuunsaaminen kauhea stressin paikka. Ei sillä että olisin murehtinut tuliko yhtään ällää vai eetä, ku ihan vain siksi että stressasi hullun lailla pääsenkö koko laitoksesta, eikä niinkään se minkälaisilla papereilla.
    Nyt jo harmittaa kun pitikin kolme vuotta vain lorvia, ja tuloksena kädessä semmoset paperit että jaahas mihinkä sitä kouluun pääsis. :z Ja itelläni ei stressannut ajanpuute, vaan se etten vaan saanut itseäni niskasta kiinni ja tekemään niitä juttuja!

    Mutta tosiaan jos sulla enää pari kuukautta on niin TSEMIÄ,TSEMIÄ KOVASTI!!

  14. Oon lukenut jo kauan sun blogia, en ole koskaan kommentoinut mitään, mutta nyt liippaa sen verran läheltä, että haluun kirjoittaa jotain…

    Ensinnäkin, olen susta on tän blogin prusteella saanut sellaisen kuvan, että sulla on selvät tavoitteet, paljon kunnianhimoa ja teet töitä menestymisen eteen. Arvostettavia piirteitä ihmisessä 🙂 Ja musta on ihanaa, että koitoksien jälkeen palkitset itseäs haluamillasi tavaroilla ja asioilla 🙂 Ne tsemppaa, ja varmasti tulee sellainen olo, että ne on ansaittu.

    Itsellä kävi tossa viime keväänä niin, että muutama ikävä asia kasaantui samaan aikaan. Siihen samaan syssyyn vielä koulu (AMK) ja kaksi työpaikkaa. Luulin aina, että oon vahva ja jaksan, mutta näköjään se kroppa ilmoitaa, kun ei enää jaksa. Mulla se ilmeni parina paniikkikohtausena ja mieli oli maassa muutaman kuukauden. Lääkäri sanoi myös, että burn outin oireita, ja kehotti lopettamaan liian työn tekemisen. Itsellä ei ollut käynyt edes mielessä, että teenkö liikaa asioita ja onko mulla tarpeeksi aikaa asioille, joista todella nautin.

    Jokainen tekee miten parhaaksi näkee, mutta opettele kuuntelemaan itseäs. Yritä huonoilla hetkillä olla kiitollinen kaikesta hyvästä mitä sulla on. Positiivisella ajattelulla on yllättävä vaikutus, kyllä sen varmaan tiedätkin 🙂 Jätä pois ne extra duunit, edes hetkeksi, jos on sellainen olo, että alaa tulla rajat vastaan. Oppari pois alta ja sitten helpottaa 🙂

    Kovasti tsemppiä loppu talveen! Keväällä auttaa jo sekin kun aurinko tulee ja mieli piristyy jo pelkästään siitä 🙂

    Tsemppiä <3

    -E

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *