Lauantai 21

Tänään ollaan Bixun kanssa taas vaihteeks tehty viikonloppusiivous kotona, käyty vajaan tunnin lenkillä ja loppupäivä vaan laiskotellaan. Tänään oli suunnitelmissa nukkua ”superpitkään”, mutta lopulta nousin jo ennen ysiä, kun kuulin Bixun kyllästyneet huokailut parvelle asti. Kai se on sitten luksusta nukkua kerrankin edes ysiin, kun nousee yleensä ylös jo sillon aamuviideltä 😀 Illalla ois ohjelmassa kokkailla kaverin kanssa jotain, vois siis alkaa googlettelemaan jotain hyviä reseptejä tai vaan tyytyä varmaan pihviin! 
Vielä viime vuonna ajattelin, että mun suurin unelma ikinä ois saada aamuvirkkuna tehdä päivätyötä 8-16, ajattelin ettei 7-15 työaika tulis edes kysymykseen, koska ois jo vähän liian hyvä asia ollakseen totta. Nyt kun saa ihan oikeasti mennä töihin 7 ja lähteä kotiin silloin kolmelta, on tästäkin hävinnyt se loisto. Tai on jollain tapaa alkanut arvostaa niitä epäsäännöllisiä työaikoja, kun sai nukkua vaikka puoleenpäivään asti ja mennä töihin iltavuoroon, pitää vapaita keskellä viikkoa.. Nyt huomaa hyvin sen, kuinka kaikella on ne hyvät ja huonot puolensa. Paljon iltavuoroja tehneenä oli niin suurta luksusta tehdä välillä niitä 9-17-vuoroja, jolloin jäi illalla vielä aikaa elämiseen. Nykyään taas joutuu menemään niin aikasin nukkumaan, ettei päivästä jää mitään käteen, vaikka oliskin jo kotona klo16 😀 Mulla ois varmaan kamala totuttelu kiinteisiin työaikoihin nyt kun on vajaan vuoden saanut mennä töihin periaatteessa milloin vain ennen yhdeksää ja on periaatteessa joka aamu mahdollisuus lykätä töihin lähtöä tunnilla jos haluaa. Eipä sitä tule kyllä koskaan tehtyä sillon kun on kerta siihen mahdollisuus. Ilmeisesti mikään tässä maailmassa ei ole sitten lopulta tarpeeksi hyvä vaihtoehto. Unelma ois tietty tehdä töitä etänä kotoa vaikka parina päivänä viikossa, ettei tarviis joka aamu körötellä silmät ristissä bussilla.

Mun viikonlopun operaatio on koittaa pähkäillä minne reissuun sitä suuntaisi heinä-elokuun vaihteessa nyt kun sai kesälomiinkin varmistuksen. Hulluilla päivillä ois nimittäin edullisia lentoja Nizzaan, mutta siellä on vaan hotellit niin törkeän kalliita, että täytyy vielä pähkäillä kakkosvaihtista. Onko kellään Portugali-ekspertillä suositella mitään ”ehdotonta huippupaikkaa” Portugalista? Kivaa ranta-ja kaupunkiloman yhdistelmää ilman turistikaaosta? Tai jotain muita kivoja ei-niin-turistikohteita? Oon tosi pihalla näistä Euroopan lomakohteista, mutta Mallorcalle, Bulgariaan tai Turkkiin mua ei kyllä saa.

Ps. Tulipahan tällä viikolla postin mukana uus puhelinluettelo. Eipä oo kyllä tullut rehellisesti sanottuna ajatelleeksi, että niitäkin on vielä olemassa 😀

Pps. Tilasin tällä viikolla Campadresta ensi talveksi Norsk Dunin 800g untuvapeiton ja uuden untuvatyynyn !! Vielä pitäisi kuukausi odottaa toimitusta, siihen asti täytyy vaan pärjätä tolla 400g Joutsenella. Oon niiiiiin kauan haaveillut painavasta, mutta silti 90% untuvaisesta (eikä siis pelkästä höyhentäytteisestä) untuvapeitosta etten malta odottaa! Toi mun tilaama peitto oli 135e ja noista hinnakkain, mutta jos kiinnostaa niin kannattaa vielä kurkata Norsk Dunin kamppis, noi peitot lähtee nimittäin alkaen 68 euroa Campadressa 🙂

Ppps. Joo ja voisin varmaan alkaa taas vaihteeksi selailemaan netistä niitä kesä- ja kevätkenkiä. En oo vieläkään saanut tilattua yksiäkään ballerinoja vaikka yritys on suuri.. Ainiin ja mua ärsyttää niin maailman eniten etten nähnyt tiistaina Björn Wahlroosia, joka oli käymässä meillä töissä !! Samassa ruokalassa ja työkaveri vielä mainisee tästä, mutta Iines ei vaan tajua !

Ppppppps. Tulipas tekstiä, sori!

18 vastausta artikkeliin “Lauantai 21”

  1. Mites matkakohteeksi Portugalille kuuluva Azorit? Suht lähellä ja välttynyt massaturismilta, tosin portugalilaiset itse lomailee siellä paljon kesäkuukausina. Ruskettuminen taattu ja samalla voi tehdä vaikka mitä, tosin ehkä se ei ihan kaupunkilomailua ole… 😉
    http://en.wikipedia.org/wiki/Azores

    1. joo siis ehdottomasti varteenotettava vaihtoehto! tuolla on niiin hieno luonto, enkä oo aikasemmin käynyt 🙂 kiitti tosi paljon vinkistä, olin ihan kokonaan unohtanut tän vaihtoehdon, Madeiralle tosin vilkaisin lentoa.

  2. hei millon oot ostanut ton vuittonin huivin? onko toi se sinisen värinen, oon kuolaillut sitä jo aika pitkään! :))

  3. Oh vau, jos meet Portugaliin! En voi muuta kuin lämpimästi suositella Praia da Rochaa!!! Aivan uskomaton ranta, joka vaan jatkuu ja jatkuu.. Upeat maisemat. Sen lisäksi loistavat shoppailumahdollisuudet bussimatkan/järkevän taksimatkan päässä. Itse kävin semmosessa aivan jumalattoman suuressa kauppakeskuksessa (monin kertainen Suomen kauppakeskuksiin verrattuna), mutta en valitettavasti muista sen nimeä. Oon käyny yli kymmenessä maassa, ja muutamissa Portugalin kaupungeissa, mutta toi on mun makuun aivan ykkönen!

    1. yay, mun kaveri myös suositteli tätä! 🙂 näytti kyllä tosi ihanalta toi ranta, pitää alkaa heti kattoo lentoja ja hotelleja! 🙂

  4. joo mäkin voin lämpimästi suositella Azoreita! Kauniita ja henkeäsalpaavia maisemia, pidin kovasti! Jos sinne lähtee, niin kannattaa vuokrata auto ja kierrellä muuallakin kuin ponta delgadan keskustassa, voi nimittäin löytää aivan upeita juttuja 🙂 tulipas ikävä nyt kun alkoi muistella… oi oi <3

  5. Portugali on kyllä ihana…itse tykkään hurjasti Lissabonista ja sieltä pääsee helposti päiväksi esim. läheiseen Cascaisiin rannalle. Tai voi tietysti asustaa myös Cascaisissa tai Estorilissa (rantapaikkoja) ja vierailla sieltä Lissabonissa. Lissabonissa on toki paljon turisteja, mutta ei mun mielestä sellaista "rysä"-fiilistä, vaan autenttista tunnelmaa ja -paikkoja löytyy paljon.
    Azorit vaikuttaa myös tosi mielenkiintoiselta, mutta mun käsittääkseni siellä on aika epävakaa/tuulinen sää, joten aurinko, lämpö ja ruskettuminen ei ole kai taattuja…?

    1. munkin käsityksen mukaan siellä on vähän semmonen meri-ilmasto ja sateista? mutta maisemien puolesta varmasti käymisen arvoinen! 🙂 Nimenomaan tommosta autenttista tunnelmaa haetaankin, että pääsee katsomaan myös sitä oikeaa elämää, eikä vaan sitä turistimeininkiä.. Täytyy googlata myös toi Cascais, kiitos superpaljon vinkeistä! 🙂

  6. Argh, sä nyt kyllä typistät(niinkuin moni muukin) Bulgarian Sunny Beachiin ja Turkin Alanyaan. Noin puhuu kokematon ihminen. Kummassakin maassa löytyy todella upeita paikkoja jotka eivät ole turisteja nähneetkään. Tuskin olet edes käynyt koskaan kummassakaan. Jos meinaat HP:ltä ostaa lennot niin tuskin päädyt muihin kuin turistipaikkoihin, niitä kun ei tältä pallolta enää löydy;)! Portugali on hieno maa, kannattaa kokeilla. Ainakin Lissabon ja ympäristö, muista en tiedä koska en ole käynyt, joten en viitsi haukkua enkä kehua vasten parempaa tietoa.

    1. Oon käynyt useammankin kerran Turkissa, enkä siis vain Alanyassa, mutta jotenkin se ei vaan maana kiinnosta, kuten ei myöskään Bulgaria minkä vuoksi suuntaan sitten suosiolla muualle 🙂

  7. Ite olin viime heinäkuussa Figueira da fozissa ja se oli kyl tosi kiva paikka! Toisaalta, oltiin niin huippu hostellissa, et se teki siitä paikasta todellakin käymisen arvosen. Figueira da foz oli kylläkin semmonen pienempi paikka, et en tiiä miten noi shoppailut sun muut siellä onnistuu. Itellä se oli lähinnä semmonen lööbailu ja aivot narikkaan loma 🙂

  8. Olin itse viime kesänä Praia da rochassa, suosittelen erittäin lämpimästi, ihanat hiekkarannat, kalliot ja mahtavan iso uusi kauppakeskus melko lähellä! Kauppakeskuksessa on myös ihana kiinalainen ravintola & sushibuffet, jossa saa viedä omat vihanneksensa & lihansa ym grillattaviksi kokille!

Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.