Luulin jo äsken, että oisin nukkunut pommiin kun on töihin meno tänään vähän myöhemmin (tai siis ysiin.. :D) ja ulkona oli täysin valoista jo klo6. Kevät!! Mulla on ollut nyt jo kuukauden aivan järkyt siitepölyoireet, eikä noi antihistamiinit auta kyllä mihinkään. Koko ajan tosi puolikuntoinen ja väsynyt olo, nenä vuotaa ja on tukossa vuoroin. Kohtalontovereita?

Eilen oli joku kansainvälinen koirienpäivä ja sen kunniaksi kuskasin Bixun pitkästä aikaa trimmiin. Oikeesti sain kyllä tietää tästä merkkipäivästä kyllä vasta tällä viikolla ja trimmikin oli varattu jo varmaan yli kuukausi sitten, kun täältä on jotenkin maailman vaikein asia löytää trimmiaikoja, jotka ois esimerkiksi iltaisin. Tää trimmipaikka jossa oon Beetä kiikuttanut, on tasan yks trimmaaja, joka tekee ilta-aikoja klo14 jälkeen ja jonot on aina kuukauden luokkaa.. Kysynpähän vaan, että missä päivätyössä käyvät ihmiset mahtavat trimmata villakoiransa täällä? Musta oli kuitenkin söpöä kun lähettelin sen trimmaajan kanssa viestiä ja se kysyi, että ”Sopiiko Biancalle 24.4 klo18?”. Biancalle nyt ei varmaan sopis trimmi milloinkaan jos sillä itsellään ois jotain valtaa päättää, mutta ihana kuulla kuinka Bixu oli ”oikein kiltti asiakas”, haha!

Ja nyt on kevät-turkki ja joutuu hetken miettimään, että oliko mulla se villakoira vai 
mikäs tää rotu nyt olikaan 😀
Ja asiasta toiseen, onko kellään suositella Helsingistä hyvää hierojaa/ fysioterapeuttia / kiropraktikkoa, joka osaisi kunnolla rusautella tai paineilla niskan ja kallonpohjalihakset auki? Alkaa nimittäin olla taas niin jumissa, että meinaan kuolla töissä päänsärkyyn. Kävin syksyllä 5 kertaa Mehiläisessä fysioterapeutilla mutta se oli kyllä aikalailla vaan semmosta hipsutusta, enkä kokenut kertakaikkiaan mitään apua! Alkaa olla jo vähän epätoivoinen olo tän suhteen..

var uri = ’http://impfi.tradedoubler.com/imp?type(js)g(20404256)a(1854317)’ + new String (Math.random()).substring (2, 11);
document.write(”);

19 vastausta artikkeliin “”

  1. Minäkin kuulisin mielelläni noita hieroja/fysio/kiro vinkkejä! Tiedän niin tuon tunteen, itselläkin jo vaivannut pidempään ja olisi ihanaa jos joku vähän kunnolla rusauttelisi. Mulla on myös ihan samoja kokemuksia hieronnoista ja fysioterapiasta, sellaista hipsuttelua, että aivan yhtä tyhjän kanssa!

  2. heippa, yks erittäin hyvä kiropraktikko löytyy siitä aivan forumin vierestä! http://www.kiropraktikko.org/
    sieltä löytyy myös urheiluhieroja, mutta suosittelen kiropraktikkoa, sillä se todella auttaa kun löydät kunnolla koulutetun ja pätevän kiropraktikon.

  3. Tuo trimmaaja ei tainnut olla villakoirien trimmaaja. Vai pyysitkö itse noin lyhyen turkin? Paljonko hän otti tuosta hommasta ja kuinka paljon maksoi? Terkkuja ihanalle Piksulle!!!

  4. Kiva asu! mistä tuo ihana kirkkaanpunainen huivi? 🙂 Btw kiitos kissy vinkistä, on maailman parhaat housut!! 😀

    -Maria

  5. Yh, I feel you. Mulla kauheet astmaoireet siitepölyallergian ja katupölyn takia. Viime yönä heräsin _yhdeltä_ yskimään, joten työpäivä meni vähän koomassa. Blaah, millon tää taas loppuu?!

  6. Mä olen käynyt täällä http://www.helsinkikiropraktiikka.fi/Helsinki_Kiropraktiikka/Kiropraktikko_Helsinki_-_Helsinki_Kiropraktiikka.html
    sekä Tilkan Fysiosporttiksessa OMT fyssarilla joka oli ehdottomasti parempi kokemus. OMT:llä kävin kaks kertaa ja mun viikon migreeni parani. Kiropraktikko auttoi hetkellisesti ja totesin että ei oo mun juttu.
    Viimeisin asia mikä on auttanut on ollut purentakisko. Mulla on ollut todella pitkään kamalia päänsärkyjä ja leukasärkyjä. Sain sitten varattua ajan hammaslääkärille joka totesi että leuassa välilevy pois paikoiltaan. Elämänlaatu on parantunut huomattavasti purentakiskon myötä 🙂 Ja OMT fyssari sanoi jo pari vuotta sitten että leuassa vikaa ja vasta viime syksynä kävin hammaslääkärissä 😀
    No parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

    1. HAha, noi nettisivut oli kyllä niin mulle, sai ainakin vakuutettua 😀 Kiitos superpaljon vinkistä, täytyy ottaa selville missä tää sijaitsee ja varailla! Tuttu toi hammastarina, on pitänyt mennä kans jo pari vuotta ja tiedän, että purenta on varmaan osasyynä tähän, narskuttelen kuulemma lisäks unissani.. Noita hammaslääkärin ajanvarauksiakin varmaan viikottain selanneena en oo vieläkään saanut varatuksi 😀

  7. Moi, ja ihana koira sulla. Ite oon käyny sellasel ku Finnkiro, voin todella suositella. Ihanat ja ammattilaiset työntekijät, kuuntelee myös mun paasausta stressistä ja ahistuksesta. Session jälkeen kiittää niska, selkä ja rinta sekä mieli, kun pääsee avautuu. Voimia oppariin X

  8. Hei kannattaa käydä lääkärillä pyytämässä allergiaan vahvempia lääkkeitä! Ite sinnittelin pitkään just perus-käsikauppa-antihistamiineilla (tulipa hieno sana:D) mut viime kesänä oli pakko käydä hakeen resepti vahvempiin aineisiin. Ja joo, edelleenkin pärskin ja nokka vuotaa, mutta on tää silti huomattavasti helpottunut entisestä! 🙂

    1. En ollut edes ajatellut asiaa 😀 Oon kans vaan posinut noita käsikauppa-antihistamiineja, tosin lääkärin määräämiä. ONko ne vahvemmat sitten niitä väsyttäviä, tyyliin atarax yms?

    2. Mulla on sen merkkiset käytössä kuin Aerius, ja pyysin nimenomaan semmoset mitkä ei väsytä. Reseptillä hankittuna tulee myös huomattavasti halvemmaksi, tota Aeriusta 100 tablettia maksoi muistaakseni noin 35 euroa. Suosittelen siis ehdottomasti käymään lääkärillä hakemassa reseptin! 🙂

Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.