Toivepostaus: Kellot

Nyt seuraisi sitten vihdoin ja viimein tämä ehkäpä toivotuin postaus, eli ajankohtainen kellopostaus! Edellisen kellopostauksenhan tein joskus toissatalvena videona, mutta nyt päätin tehdä tämän ihan kuva-versiona. Näitä kuvia ottaessani itseasiassa hämmästyin, kuinka vähän näitä kelloja tällä hetkellä on, vaikka tuntuu että oon joka kolmas kuukausi ostanut ainakin yhden lisää. Viimeisen vuoden sisällä on tullut ostettua neljä uutta kelloa, mutta tullut samalla sitten myytyä neljä pois, joten plussalle ei olla jääty tän kokoelman kanssa, vaikka tää nyt ehkä jonkun muun ihmisen silmissä saattaakin olla iso määrä kelloja. Kai nää nyt sitten vaan on mun elämän suola 😀

Myös infoa kellojen ostopaikoista on toivottu, joten olen maininnut myös ne, vaikka osa näistä on ostettu ulkomailta tai jo muuten vain loppuunmyytyjä.

Hopeiset (tai melkein kokonaan hopeiset) kellot
Eli Just Cavallin hopeinen chrono, jonka ostin viime kesänä Just Cavallin kello-kamppiksesta Campadresta jollain noin sadalla eurolla, ihan lemppari! 🙂
Guessin Prism steel JFK:n kentältä Nykistä joskus vuonna 2009. Tää alkaa olla jo
niin loppuunkulutettu, että mietin jo talvella että oisin myynyt tämänkin pois, kun on melko monta
vuotta tullut tätä kateltua ja ehtinyt jo kyllästyä. 
Korsin kultahopea chrono, jonka ostin maaliskuussa Miamin reissulta. Tää on ihan mun
ehdoton lemppari tällä hetkellä ja onkin aikalailla tullut lähiaikoina käytettyä vain tätä.
Kivoimmat hihnat on noissa Just Cavallin ja Korsin kelloissa, jotka on isojen palojen
sijaan tehty tommosista ”pikkupalasista” 🙂

Triwat
Oon niin  masis, kun en tykkää uusista Triwoista!! Nää on jokatapauksessa ihan parhaita
kesä/reissukelloja, kun ei jaksa käyttää painavia metallikelloja… 
Koska ilman kelloahan ei voi olla!! 😀
Oranssi saatu joululahjaksi 2010, tilattu Triwan omasta verkkokaupasta (myyty loppuun 
kylläkin jo ajat sitten, sniif!) ja metsästin tätä samaa tosi pitkään myös pinkkinä, joka myös
myytiin loppuun näistä Miami Decoista 🙁
Turkoosi Triwa ostettu viime kesänä myös Triwan omasta verkkokaupasta.
Triwan Great White III, ostettu joskus muistaakseni 2008 tai 2009 joko Nellystä tai Triwan omasta
verkkokaupasta, ei enää tarkkaa muistikuvaa. Tästä ei koskaan ole tullut mitään 
superlempparia, käytän yleensä esim ulkoillessa, rannalla yms, kun on oltava kello, 
muttei raaski muuta kelloa ottaa mukaan 😀

Korsin rosekultainen kello, saatu joululahjaksi viime jouluna. Tää on ihanan
siro näihin muihin verrattuna 🙂 Mua harmittaa kun oon nyt jo huomannut pientä 
kulumaa/tummentumaa hihnassa, vaikken olekaan tätä käyttänyt missään ääriolosuhteissa, 
paljon kuitenkin. Jenkkihintojenkin perusteella nää Korsin kellot on olevinaan jotenkin
parempia verrattuna esimerkiks Guessin kelloihin, jotka maksaa sen noin puolet vähemmän.
Vuosien Guess-kokemuksella voin kyllä sanoa, ettei laadussa ole kyllä mitään eroa, ehkä
vielä jopa Korseja paremmin pysynyt Guessit hyvänä kovassakin käyttössä!! Just tän vuoksi
aion panostaa nyt parin vuoden sisällä siihen kunnon kelloon, ettei tulis taas tän
ongelman eteen, että täytyy olla käyttämättä lempparikelloa vaan sillä perusteella, 
ettei se pääsisi kulumaan 🙁
Korsin rosekultainen tilattu siis Net-a-Porterista, myös myytiin loppuun heti, joten
ainakaan sieltä ei enää tätä mallia löydy valitettavasti!
Marc by Marc Jacobsin kultainen ”jättikello”, tilattu talvella ShopBopista. Käytän nykyään
aiempaa vähemmän kultaisia koruja (nyt kevään mittaan oon kuitenkin taas rohkaistunut näiden 
kanssa :D), joten yksi kultainen kello riittää tällä hetkellä! Tämä oli jossain vaiheessa loppu
ShopBopista, mutta näköjään löytyy taas varastosta kolmessa eri sävyssä täältä.
Näiden lisäksi löytyy kaapista kymmenkunta Swatcheja, joita oon keräillyt lapsesta saakka, mutta joita en ainakaan tällä hetkellä käytä.
 Huh, tulipas sepustelut! Mutta mikä on teidän lempparikello? 🙂

EDIT: Näköjään NAP:issa onkin tuota rosekultaista valikoimissa sinisellä kellotaululla!! Ihan superihana myös 🙂

15 vastausta artikkeliin “Toivepostaus: Kellot”

  1. ihan ehdoton suosikki on kyllä toi oranssi Triwan kello!!!siis muistan kun sait sen ja olin aian kateellinen! tai esittelit sitä jossain postauksessa!,mut kieltämättä. noi kaikki on aivan super hienoja!! mikä on siun suosikki ja paljon oot suunnilleen käyttänyt rahaa pelkästään kelloihin!? 😀

    1. Oranssi on kyllä superihana <3 Harmittaa niin paljon kun sekin on alkanut kulua, eikä enää kamalasti raaski käyttää 🙁 kai noihin muutama tonni on kaikenkaikkiaan mennyt, toisaalta oon kyllä myynyt useita pois ja ostanut niillä rahoilla sitten taas uusia kelloja.

    2. ai ne alkaa kulumaan? onko ollu niin kovassa käytössä vai rupeeko ne muuten vaan aikojen saatossa kulumaan? ,mutta on noi muutki kyllä todella hienoja!!<3

      millon Iines tekee videoooo?? (: täällä mie odottelen niiin kovin ja oon ootellu jo todella kauan että millon sais jotain kivaa video postausta? tykkäätkö ees ite tehä niitä :D?

  2. Lempparini on kyllä tuo Michael Korsin iso kello. Minä olen myös havainnut Guessin kellot kestäviksi. Olen myös aina ajatellut, että mulle käy vain ja ainoastaan hopeiset korut tai kellot, mutta uusimmassa Guessissa on myös vähän kultaa ja nyt onkin alkanut tekemään mieli Michael Korsin Jet Set Sport Watchia kultaisena..

    1. Hihi! Pistä ihmeessä uusi kello hankintaan! 🙂 Mä oon kans enemmän alkanut käyttää kultaisia korviksia nyt kun ostin ton Korsin kultahopeisen kellon!

  3. Sun kellokokoelma on vaan niin mahtava 🙂 Varsinkin tuo turkoosi Triwa on houkutellut mua aina kun nään sen sulla 😛

  4. Mun oli ihan pakko tulla kysymään, kun olen lähössä kesällä Tallinnaan niin missä siellä on se Kaubamaja (varmaanki tyhmä kysymys:D) kun muistelin että Tallinna postaukses sillon joskus kirjottelit että kävit siellä?:) ps. Ihan mahtavan ihanii kelloja, eniten tykkään turkoosist ja orannist Triwoist!<3

    1. Joo se on siellä ihan keskustassa, Viru-keskuksen vieressä/yhteydessä. Eli Viru-keskuksesta pääsee esimerkiks sisälle sinne ja se jatkuu siitä tien yli toiseen rakennukseen vielä 🙂 Oranssi Triwa on kyllä ihana!

  5. Oletko harkinnut yhden kunnollisen ostamista monen "krääsän" sijaan?:)

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.