Jumissa

Huhhuh.. Mulla vetäytyi jotenkin mystisesti torstain ja perjantain välisenä yönä niska taas niin juntturaan, että olin puolet yöstä puoliunessa, kun koko ajan oli päällä kamala jomotus päässä/takaraivossa/niskassa ja sai tunnin välein rusautella niskaa edes sen verran auki, että sai hetkeksi unta.

Päätteellä istumisesta ei tuskaisen olon vuoksi tule vain mitään tän ollessa pahimmillaan, päänsärystä puhumattakaan ja  jumitus yltyy iltapäivällä lähes sietämättömäksi. (T.Iines kuka kielsi lääkäriä kirjoittamasta syksyllä sairaslomaa, kun sain sen niskan noidannuolen, enkä saanut käännettyä päätä lainkaan toiseen suuntaan :D)

Kipulääke, relaksantit ja pitkä venyttely auttoi jo kuitenkin pahimpaan ja iltapäivällä oli jo siedettävä olo. En silti ymmärrä, olenko nukkunut yöllä vaan sellaisessa asennossa, joka on vetänyt tän entistäkin enemmän lukkoon.

 Oonkin unohtanut esitellä uudet rusettibaltsut Zarasta

Mä tiedän, että ongelma on tasantarkkaan siinä, että keskityn aina töissä hommiin niin täysillä, etten kertakaikkiaan vaan muista venytellä välissä ja pitää taukoa siitä staattisesta jännityksestä. Tottakai mun lähes vuoden tauko kuntosalistakin on varmaan tähän vaikuttanut, joten pitäisi saada aikaseksi aloittaa sekin taas uudelleen. Ehkä nyt kesän tullen muistan skarpata töissä venyttelyiden suhteen ja läksiä muutaman tunnin välein vaikka aurinkoon venyttelemään pariksi minuutiksi.
Niskaongelmat on kyllä kroonistuessa niin v-mäinen vaiva ettei mitään rajaa! Etenkin silloin kun päästää ongelman menemään tosi pahaksi, niin siihen ei enää kertakaikkiaan auta se ennaltaehkäisevä liikuntakaan (esimerkiksi juoksu), joka itselläni ainakin pitkällä juoksulla vaan pahentaa tilannetta.  Pitää laittaa viimeistään kesäkuun missioksi valita paras vaihtoehto niistä teidän vinkkailemista fyssareista/kiropraktikoista ja varata vihdoin ja viimein aika. Ehkei enää sen jälkeen tarvitsisi heräillä kolmesti yössä rusauttelemaan niskaa, että saa nukuttua.

Tän vuoksi on tosiaan ollut nyt
viikonloppuna vähän hiljaisempaa blogin puolella, koska oon yrittänyt
vältellä tätä koneella istumista ja yrittää tehdä muuta pientä, joka sais noi
lihakset vähän liikkeeseen ja avautumaan.
Pahoittelen
pienestä valitusvirrestä, tänään tiedossa taas ehkä vaihteeksi brunssi
(koska toi keli on niiiiin ihana!!) ja mukaan terassille lähtee myös
pikku-Bee. Ja ainiin.. jo kolme mun ystävää on vahvasti sitä mieltä,
että mun ois aiheellista osallistua näihin koiranlässytyskisoihin. Pitäisköhän repäistä ja viedä voitto kotiin?! 😀
Ja asiasta kukkaruukkuun, ostin talvella Ikeasta tämmösen halpis-orkidean, joka jossain välissä pudotti ne alkuperäiset kukat ja jäljelle jäi vaan toi ”keppi”. Kaikki oli jo monen kuukauden ajan sitä mieltä, että peli on ihan menetetty ja toi pitäis ihan suosiolla heittää roskikseen. Silti jaksoin sitä toivotonta tapausta hoitaa, kunnes se muutama viikko sitten kasvatti täysin uuden oksan ja kukan!! Nyt on kieltämättä vähän aihetta ylpeilyyn 😉 En ois kieltämättä ikinä voinut kuvitella, että saan orkidean kukkimaan uudelleen, haha!

17 vastausta artikkeliin “Jumissa”

    1. Joo mulla on semmonen ihan jatkuvassa käytössä, nyt se on kuitenkin päässyt kulumaan niin, ettei enää pidä lämpöä yhtä hyvin kun ennen 🙁

  1. Julkaisematon anonyymi: suosittelisin ottamaan ensin selvää asioiden taustoista, ennenkö alkaa spekuloimaan… Mistään biletyksestä ei ollut tosiaankaan kyse.

  2. Hei! Itselläni oli noin kaksi vuotta jatkunut niska-, selkä- ja hartiakipu johon ei löytynyt syytä. Söin kipu- ja rentouttavialääkkeitä päivittäin joka johti siihen, että vatsani ei enää toiminut (=vesiripuli). Noin vuosi sitten löysin osteopaatin ja oireet ovat hävinneet lähes kokonaan : )! Suosittelen!

  3. Suosittelisin käymään ammattilaisella säännöllisesti rusautettavana 🙂
    Itsellä oli yhteen aikaan järkyttävää ponnistuspäänsärkyä, joka alkoi aina puntilla. Kävin hierotuttamassa selän/niskan/pään kääntäjälihakset ja ai että kun auttoi 🙂

    Nyt kärsinkin enää vain alaselkäkivuista, johtuvat kuulemma liian kireistä lonkankoukistajalihaksista. Mutta kyllä se selkärangan rusauttelu auttaa kummasti 🙂

    Hankin vielä pilatesrullan ja sillä rullailu + erilaiset liikkeet auttavat myös.
    Eli pistä sekin ostoslistalle 😉

    1. Joo pitäisi ehdottomasti, jotenkin en saa vaan aikaseksi kaiken kiireen keskellä pitää itsestäni huolta! 🙁 Hmmmm tuo pilatesrulla täytyy kyllä pistää ostoslistalle, samoin kun kipukoukku!

  4. Millainen tyyny sulla on? Tempuria suosittelen niskaongelmaisille, itselle ainakin ihan täydellinen!:) Tosin sun vaivathan johtuu siitä istumisesta eikä tyynystä, mut aattelin et tempur vois silti helpottaa tilannetta:) ite kärsin kans toisinaan ihan karmeista niska-päänsäryistä ja ne on kyllä niiiiiin v-mäisiä >:(

    1. Tommonen untuvatyyny, joka kylläkin on lähiaikoina painunut kokoon ja siks varmaan onkin pahentuneet nää oireet! Tempur on kyllä seuraava hankinta, oon viivytellyt senkin kanssa liian pitkään 🙁

  5. hei mullois vinkkiä, joka vois auttaa, nimittäin kinesioteippaus: http://www.kinesioteippaus.fi/
    mun äiti kävi tommosella kurssilla tenniskyynärpäänsä vuoksi ja se teipattiin siellä ja kipu oli täysin poissa, kuulemma kyseisellä kursilla oli myös teipattu joku niskavaivainen tyyppi ja sen niskakivut hävis kokonaan auttaa myös melkein mihin vaan, polvivammoihin, mahaläskeihin.. yms.:D
    toivottavasti tästä ois sulle jotain apua!:)

    1. Miten tää kinesioteippaus on mennyt multa aivan kauttaaltaan ohi?! Nyt kuule paneudun tuohon nettisivuun, vaikutti meinaan tosi mielenkiintoiselta, kiitos superpaljon vinkistä! 🙂

    2. ja jos sillä saa niskaongelmat kuriin, niin on muuten taatusti halvempi keino kun käydä ammattilaisilla, kun äitini osti teippiä, se maksoi 5m 15€.
      en tosin tiedä mistä sitä voisi ostaa, koska äitini osti sen sieltä kurssilta. kiinnostuitko tosta teippauksesta, aijotko kokeilla?:)

  6. Nyt täytyykin kommentoida, koska on niin päällimmäisenä myös omat niskaongelmat myös mielessä! Mulle tuli oikein kunnon huimauskohtauksia, ennen kuin tajusin, että nyt pitää jotain alkaa tekemään, että saan itseni kuntoon. Mulle on tosi paljon auttanut hieronta, mut hierojallakin täytyy käydä useita kertoja, jotta lihasjännitys lähtee purkautumaan. Mulla oli lavat, ja selän lihakset niin jumissa, että se vaikutti noihin kallonpohjanlihaksiin, jotka sai huimausta aikaan, ja oikein oli vaikea myös hengittää. En tiedä kyl mitään kamalampaa kuin sen olon ku on täys jumi päässä..tsemppiä! kannattaa laittaa herätys kelloon töitä tehdessä joka 20 minuutin välein, et hei nyt pitäis venytellä :DD

    1. Siis NIIN TUTTUA!! en siis ennen syksyä edes tiennyt, että kallonpohjalihakset voivat mennä juntturaan, mutta ne on mulla ollut siis nyt noin 6kk ihan täysin jumissa, eikä hieronta tai 5kerran fysioterapia auttanut asiaan siis alkuunkaan, yhtä jumissa pysyvät edelleen (ja niitä kun ei itse voi edes rusauttaa), näistä säteilee just aivan kamalaa päänsärkyä ja oksettavaa huonoa oloa, joka usein haittaa todenteolla työntekoa 🙁 Entisellä työpaikalla oli semmonen taukojumppa-ohjelma, joka oli ihan kätsy, mutta nyt täytyy ryhtyä taukotoimenpiteisiin! 😀 Saitko itse lopulta kauttaaltaan auki kallonpohjalihakset?

  7. Hei, varsin tuttuja ongelmia, joihin ei enää auttanut relaksantit ja hierojakaan ja unettomia öitä tuli vietettyä paljon. Kävin eri hierojalla kuin yleensä, ja hän sanoi että staattinen jännitys näyttöpääätetyöskentelyssä on saanut kallonpohjan lihakset niin jumiin ettei enää hierontakaan auta. Hän ehdotti akupunktioneuloja, ja se 20 minuutin tuska kyllä kannatti kärsiä. Auttoi TODELLA paljon. Suosittelen lämpimästi, http://www.webinfo.fi/helsinki/Hierontapalvelut+Petteri+Kukkonen/, itse olen kokeillut vuosien varrella vaikka ketä ja mitä hierojaa mutta tämä oli paras apu tähän mennessä. Kyllähän se lähtee siitä, että ne on saatava ensin auki ne jumissa olevat paikat, ennen kuin venyttelyt yms. auttavat.
    -Heidi

    1. Akupunktio on ollut ihan huipulla mun listalla jo pitkään, mutta oon kuullut juttuja siitä, kuinka se joillain toimii tosi hyvin ja joillain taas ei vaikuta millään tapaa. Toisaalta ei mitään menetä kokeilemallakaan 😉 Kiitos ihan megapaljon kun annoit ihan tyypin nimenkin, niin ei tarvitse arpoa varaako osaavalle tyypille aikaa!!! Huomenna aika varaukseen!!! 🙂 Ja joo, venyttelyt, rusauttelut ja lääkkeet auttavat vain saamaan hetkeksi tuskallista oloa pois..

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.