Bläkissä

Sen jälkeen kun olin perjantaina kokonaisen päivän sisätiloissa tuskastellut sängyn pohjalla tän mun niskan kanssa ja saanut pahimman akuutin lihasjännityksen ja kivun lievittymään, patisti kaverit mut edes hetkeksi piipahtamaan Bläkissä Nespresson lanseerausbileissä, jonne olin saanut kutsun jo aikaisemmin. Samalla sain vähän raitista ilmaa ja kevyttä liikettä, koska pelkkä paikoillaan makoilukaan ei varsinaisesti ole pidemmän päälle hyväksi tän hiton niskan kanssa.

Olin koko perjantain niin maassa tän jumituksen takia, koska en tiedä mitään inhottavampaa kun olla täysin toimintakyvytön näinkin typerän asian kun niskasairauden vuoksi, tällöin kun varsinaisten tarkkuutta vaativien tehtävien suorittaminen on lähes mahdotonta, kun näkökenttä on sahalaitaa ja päätä vihloo joka paikasta. Mutta tästäkin selvittiin iltaa kohden ja onneksi ystävät pelastavat huonommankin päivän, vaikka olinkin aluksi jo perumassa kaikki menot olon vuoksi. Ja vuoden ennätys, kyseessä oli tapahtuma, jonne ehdotin alunperin jopa itse lähtemistä kutsun tupsahdettua postiluukusta, yleensä kun homma menee niin, että mut täytyy lopulta pakottaa ihmisten ilmoille ja puhua ympäri ainakin kaksi viikkoa. T: Pakkomielteiden vanki, joka on aina töissä tai muuten vaan liian väsyny/ kiireinen liikkumaan kotoa koiralenkkiä pidemmälle.

Ennen olin AINA (okei no puhutaan ajasta 4v sitten :D) ulkona ja kolmekin päivää meni putkeen ihan helposti, nykyään mua ei sais ihan tosissaan lähtemään minnekkään extempore. Pakko sanoa, että join nuorempana tosi paljon ja suuria määriä, mutta myöhemmin kun on huomannut ihan lähipiirissäkin, miten siitä viinasta helposti tulee se elämän prioriteetti numero yksi, alkaa miettiä onko se rahanmeno, huono olo ja morkkikset ihan oikeasti sen arvoisia. Käytän ne 100-150 euroa jotka saa helposti uppoamaan baari-iltaan, tosi mielelläni johonkin oikeasti järkevään. Tai ehkä oon nykyään vaan tylsä vanhus.

Bläkin vessa oli kyllä joka naisen unelma, Label. M:n kuivashampoota, hiuslakkaa, Guccin Flora-hajuvettä.. Se hajuvesi oli kyllä aika äkkiä lähtenyt kävelemään sieltä vessasta ja sai mut taas miettimään, millaset käytöstavat jollain ihmisillä ihan oikeasti on.. Varsinkin kun on kyse kutsuvierastilaisuudesta.

Oon jo jonkin aikaa harkinnut ostavani Nespresson kapselikeittimen kaveriksi tolle mun kahvakeittimelle ihan vain vaihtelun vuoksi ja sainkin tuolta mukaani goodie bagin, joka sisälsi mm. makukahvikapseleita ja alekupongin, jolla voi lunastaa oman Nespresso-keittimen edullisempaan hintaan. Tän vuoksi olin jo melkein valmis piipahtamaan tuolla pikaisesti vaikka puolikuolleena 😀 Ja mikäli on jollekulle epäselvää (kuten ilmeisesti ainakin eräälle anonyymille), niin ihan pienenä selvennyksenä, että aikalailla ihan vesilinjalla mentiin, olin tossa vaiheessa päivää niin iloinen siitä, että ylinpäänsä edes selvisin jonnekkin ruokakauppaa kauemmas. Osaan onneksi itse tunnollisena työntekijänä tehdä arvion työkyvystäni, mikä ei tosiaan aamulla mikään kovin häävi ollut ottaen huomioon mun työtehtävät. Toisaalta hölmöä, ette edes asiaa selittelen 🙂 Se, ettei kykene tekemään työtehtäviään, ei tarkoita sitä, ettei kykenisi suoriutumaan elämän perusrutiineista. Ja se ei taas tarkoita sitä, että olisin ollut aivan perskännissä juhlistamassa olevani niskavammainen.

Kuvasta kiitokset Sharonille 🙂

Mun uus ehkä siistein keksintö ikinä on raahata töiden jälkeen läppäri avoimen ikkunan eteen ikkunalaudalle, datailla ja ottaa area samalla. Ihan parasta ;D

Ps. Sähkönsinisiin Kissyihin on tullut varastontäydennystä taas!

var uri = ’http://impfi.tradedoubler.com/imp?type(js)g(20335884)a(1854317)’ + new String (Math.random()).substring (2, 11);
document.write(”);

8 vastausta artikkeliin “Bläkissä”

  1. Ihana iines!!<3 pitää muistaa myös joskus pitää hauskaa, vaikka hauskaa voi viettää monella tapaa!

    hei tekisitkö tällä viikolla tai jopa vaikka tänään jo videopostausta?
    innostuit silon yhes vaihees kuvaa koko ajan.. nykyään ei tuu videoita olleskaa! (: olis kiva saaha<3

    ihanaa kevättä!<3

    1. voin yrittää viikonloppuna tehdä 🙂 en oikein tykkää enää tehdä niitä kun ei ole kummemmin mitään kerrottavaa! ihanaa kevättä sinulle myös <3

  2. Moikka!

    ootko hei tutustunu magnesium-suihkeisiin? niistä oon kuullu paljon kehuja jumituksiin ja niitä käyttää monet hierojatkin nykyään et saa lihakset pehmeemmäks hienonnalle!:)

Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.