Ostoksilla

Huhhuh, näin viime yönä niin painostavaa unta tai parikin, että olin herätessä aivan hiestä märkä ja sydämeen pisti siihen malliin, että luulin jo saavani jonkun sydänkohtauksen. Ekaa kertaa moneen viikkoon oli myös ihan kamalat vaikeudet päästä sängystä ylös, vaikka meninkin aikasin nukkumaan. Muutenkin pyörin tosi levottomasti koko yön ja oon varmaan taas narskutellut hampaita ja jännittänyt niskaa sen painajaisen vuoksi, koska on niska taas aivan juntturassa. Olin jo illalla ihan supernuutunut, joten liene sitten mistä johtuvaa.

Jos jotakuta ei kiinnosta noi videot, niin tässä vielä kuvaa mun viimeviikkoisista ostoksista. Itse oon nimittäin maailman huonoin ihminen katsomaan videoita blogeista, musta on jotenkin tosi vaikeaa keskittyä se muutama minuutti siihen pelkkään katsomiseen, oon enemmänkin tekstin ystävä jos on aivan pakko valita 😀
Olin näköjään ajoissa liikkeellä näiden mun 35-kokoisten baltsujen hankinnan kanssa, koska lähes kaikista kivoista oli kokoa 35 jäljellä, jee! Viime vuonna en muistaakseni löytänyt Biancosta kun yhdet kolmevitoset, vaikka se yleensä onkin mun ”ballerina-mekka” 😀 Mutta tosiaan, kun on vähän rajallinen toi kengän koko, niin on yleensä ostettava sitä mitä löytyy ja jos löytyy paljon, niin samalla sitten varastoon. Saattaa nimittäin joillekkin vaikuttaa vähän oudolta tää mun kenkien hamstraus, mutta todellisuudessa mun kaikki toissavuonna hankitut ballerinat alkaa olla niin rapakunnossa, että uusia on saatava tilalle, näissä pienissä kengissä ei nimittäin koskaan ole kyseessä mikään ylitarjonta, päinvastoin.
Näistä söpöimmät on ehkä noi vaaleat.. vielä tosiaan postissa se Biancon tilaus, jossa noi samat vielä pinkkeinä. Harmi, että niistä oransseista oli jo mennyt koko 35 !!
Ja muistaakseni mulla ei vielä ole yksiäkään nudeja/beigejä/mikä väri toi ikinä onkaan baltsuja, joten ehkä niillekkin tulee käyttöä!
Ja nämä Jc:n paidat. Toi sinisen sävy on musta niin kaunis!
Ja kauluspaita, joka oli eilen jo työkäytössä. Tää oli kyllä myös aivan paras ostos ikinä. Oon muutenkin aina tehnyt mun kaikki kivoimmat vaatelöydöt JC:stä ehkä jostain vuodesta 2001 asti ja silti jaksan käydä siellä aivan liian harvoin!

21 vastausta artikkeliin “Ostoksilla”

  1. Mä käyn säännöllisesti kiropraktikolla laitattamassa niskat ja muut paikat kuntoon. Narskutteluun kisko, Mg ja B-vitamiini. Otan myös silloin tällöin lihasrelaksanttia pienen murun, Flexeril nimeltään täällä Jenkeissä.

    1. Joo magnesium, b-vitsku ja relaksantit päivittäisessä käytössä, mutta tila alkaa olla jo niin kroonistunut, ettei apua 🙁 Mutta hammaslääkäriin on jo pidemmän aikaa pitänyt suunnata hankkimaan kiskot!! Ja tietty myös varata ajan sinne akupunktioon tai kiropraktikolle 😀

  2. minulle määrättiin niskavaivoihin keppijumppaa ja relaxanttia niin loppui kaikki jumitukset ja kivut! 🙂

  3. Heippa, mä olen kärsinyt kanssa inhottavista puutumisoireista niska-, olka ja lapaluiden alueella olevien jumien johdosta ja viimesimmän lääkärikäynnin jälkeen oon ottanu yhen relaksantin joka ilta ja nyt parin viikon käytön jälkeen helpottaa. Tän päälle oli kans tulehduskipulääke kuurimaisesti… Fyssari myös osas neuvoa hyvät liikkeet, joilla sit koitetaan pitää paikat auki (vaikka eihän se niin yksinkertaista ole kun istuu kaiket päivät…) Ootko kokeillu relaksantteja? Toimii mulla kun käyttää säännöllisesti vähän pidempään.

    Eiks ne kipukynnyslääkkeet oo yleensä mielialalääkkeitä? Itellä ei oo kokemusta, mutta ehkä koittaisin muut vaihtoehdot ensin. Niissähän voi olla muita inhottavia sivuvaikutuksia.. En tosin oo mikään ekspertti 🙂

    Noi on niin inhottavia oireita. On myös tosi kurjaa kun tulee uusia oireita, joita ei ite tunnista. Ittellä lapaluiden jumi tuntu joskus rinnassa kipuna ja olin varma että oli sydäri päällä 😛 Mee lääkäriin niin saat apua vaivoihin ennenku joudut pitkälle saikulle. Myös satulatuoli töissä ja kauratyyny vois auttaa 🙂

    t. Elli

    1. Joo, mä oon syönyt päivittäin relaksantteja monta kuukautta ja no help, fysikaalista tarvittais siis.. Kuulostaa kyllä aivan samoilta noi sun oireet! OOn kans saanut fyssarilta niitä liikkeitä, mutta oon NIIIIN huono tekemään niitä ja toisaalta en oo kyllä nyt missäään vaiheessa saanut tätä niskaa niin kunnolla auki, että niistä ois ennaltaehkäisevää hyötyä :/ Mulla on myös just tota rinnanpistoa, se on niin kamalaa kun alkaa yhtäkkiä vihlasta ja luulee että sydän pysähtyy! Ja joo noi triptylit ja muut on tosi tujuja lääkkeitä, sillä kysyinkin, että onko niistä ollut apua "viimeisenä oljenkortena", jossei kroonistumaa saa enää pidettyä kurissa :(Oon jo niin monesti ravannut työterveydessä, mutta eipä ne oikein osaa sanoa mitään 😀 Nyt kyllä pitäis taas varailla aikaa!

    2. Voivoivoi ku kuulostaa inhottavalle :/ Toivottavasti saat apua oireisiin ja olo helpottaa pian. Tossa tilassa varmaan jumpat sun muut venyttelyt vaan pahentais tilannetta. Lekurist vois varmaan saada kortisoni-piikin alkuun kipuja lievittämään? Hahah kunnon kotilääkäri täällä neuvoo! Eli ei välttis kaikista luotettavimpia neuvoja!! :)t. Elli

    1. Voisin tai haluaisin, mut nyt en oo ehtinyt aamuisin ottaa kuvia kun menen niin aikaseen ja iltapäivisin taas en muista! 🙁 Mut enpä oo kovin ihmeellisesti kyllä töihin pukeutunut 😀

  4. ois kiva jos me lukijat saatais nähdä kuva sun poikaystävästä 😉

  5. Sä oot kyllä ainut tuntemani ihminen, kenellä on yhtä pieni jalka 😀 Voisit myydä mulle sun kenkiä ;D

    1. Hahha joooo! Voin kyllä ilmotella jos on jotai hienoja kenkiä myytävänä, aina noi tuppaa olemaan niin puhkikulutettuja kun joutuu käyttämään ne loppuun asti kun ei uusia löydy 😀

  6. Ihania kenkiä!
    Hei syötkö e pilsui kun sulla on noin kaunis iho?? Oletko huomannut niiden vaikuttavan ihoosi? 🙂

    Olis nii kiva saada teist semmonen rakkaustarina postaus 🙂

    1. söin joo mut oli kyllä samanlainen iho ennen sitä ja on ollutkin nuoresta asti. Jätin ne viime kuussa pois kun arvelin, että mulla on niistä ohentunut tukka vuosien varrella 🙁

  7. Hei,
    mulla kanssa on stressin vuoksi ja paljosta koneella istumisesta (opparin tekoa 🙂 )hirveitä niska-ja ohimokipuja, välillä korvakipuja ja joskus selkään asti olevaa jumitusta. Sain hammaskiskot muutama viikko sitten, ja ne on pelastaneet mun elämän! Muutamat ensimmäiset yöt oli hankala käyttää, mutta niihin tottuu äkkiä ja muutamissa päivissä kivut alkoi selkeästi hellittää. Suosittelen!

    🙂

    1. Joo mulla kans on nyt ilmennyt noita korvakipuja, enkä osannut ensin yhtään yhdistää niitä niskaan! Mun on pitänyt miljoona kertaa varata se aika hammaslääkäriin noiden kiskojen hankintaa varten, mutta sun kommentti oli nyt niin uskottava, että varaan heti ensi viikolla ajan ;D Just viime yön jälkeen oli taas leukalihakset ihan jumissa, varmaan narskutellut taas koko yön.. Kiitos vinkistä ( ja muistutuksesta) ja mukavaa kevättä! 🙂

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.