Keskiviikko 30

Mihin ne aurinkoiset päivät nyt katosivat?! Tällä viikolla mulla on jokatapauksessa hoidettava satamiljoonaa asiaa, jotka ois pitänyt ihan oikeasti hoitaa jo varmaan puoli vuotta sitten. Oon asunut Helsingissä elokuun lopusta asti, enkä vielä tähänkään mennessä vaivautunut ottamaan esimerkiksi selvää siitä, missä täällä on kirjastoja, joista saisin raahattua opparimateriaalia, kerennyt hommaamaan Bixulle passia, laittamaan yhtään taulua seinälle (yhtä pientä lukuunottamatta, oli nimittäin jo naula valmiina seinässä) tai uusimaan mun henkkareita (jotka siis tosiaan vanhenivat 11.9.2011, ainut tosin kuka tän on tähän mennessä huomannut oli pari viikkoa sitten postin poika, mikä sai mut miettimään, että ois varmaan ehkä aika jo käydä hommaamassa uusi henkilökortti..). Siitä kuntosalijäsenyydestä nyt puhumattakaan.. Huomenna illalla lisäksi vielä kampaaja, sekä myös kynsihuoltoon pitäisi muistaa varata aika. Rankkaa tosiaan tämä itseensä panostaminen vapaa-ajalla 😀

Löysin kamerasta ihania kuvia Beestä 🙂

Tehtiin viime viikolla poikaystävän kanssa meidän lemppari-”hamppareita. Ruispalat voidellaan ensin tuorejuustolla, väliin broilerin fileepihvi, johon sulatettu päälle kaksi cheddar-viipaletta, pari paistettua pekoninsiivua ja kasviksia maun mukaan. Ihan superhyvää!

Tänään mennään iltapäivällä Bixun kanssa rokotukseen ja sirutukseen, sekä samalla hommaamaan passi, että päästään reissailemaan Tukholmaan. Mua vähän jänskää aina käydä Been kanssa eläinlääkärissä, koska niin harvoin (onneksi) ollaan jouduttu siellä asioimaan, lähinnä rokotuksissa vaan. En vaan tajua miten ihminen voi googlettaa Karhupuiston Eläinlääkärin jopa kahdesti väärin.. Eka ”Eläintarhan eläinlääkäri” ja sitten ”Koirapuiston eläinlääkäri”, HAHAHA! Tää vika on mun lemppari 😀 Miten voi harhailla ajatus jossain ihan muualla?!

Bixusta on pyydetty erillistä postausta kymmeniä ja kymmeniä kertoja. En rehellisesti sanottuna oikein tiedä, miten moisen postauksen toteuttaisin, mutta miltä kuulostaisi semmoinen, että saisitte vaikka kysyä Bixusta tämän postauksen kommenttilaatikossa ja voisin sitten näihin kysymyksiin vastata erillisessä postauksessa, mikäli kysymyksiä kertyy useita?

 Ps. Vielä perjantaihin saakka aikaa kysyä minulta täällä!

var uri = ’http://impfi.tradedoubler.com/imp?type(js)g(19453286)a(1854317)’ + new String (Math.random()).substring (2, 11);
document.write(”);

15 vastausta artikkeliin “Keskiviikko 30”

  1. Oi mitä kuvia bixusta!! Tulee ihan järkyttävä ikävä aina mun entistä villakoiraa ku nään bixun kuvia, yllättävän paljon samaa näköä 😀 onneks on uus puudelivauva tulossa parin kk päästä 🙂
    Voisitko kuvitella ottavasi toisen koiran tai kuvitella eläväsi ilman koiraa? Mikä on bixun suosikkiruoka? Tykkääkö se toisista koirista? Haukkuuko se koskaan yksinollessaan, siis onko ollut mitään eroahdistusta tms? onko sulla kaikkee kivaa sälää sille, esim hienoja hihnoja ja kuppeja ja leluja tms.? Kun sulla on itselle niin paljon ihania juttuja 😀

    1. Oii, mäkin oon mietttinyt jo muutaman vuoden toista puudelivauvaa, mutta ainakaan tällä hetkellä ei olosuhteiden vuoksi ole mahdollista :'( Mutta onnea uudesta vauvasta jo etukäteen! <3

  2. Kysymyksiä:

    – kuinka vanha bixu on?
    – onko bixu hemmoteltu? 😀
    – onko se sun ja sun poikaystävän yhteinen koira?
    – miksi hankit aikanaan juuri tämän rotuisen koiran? 🙂
    – koirasi hassuimmat tavat?

  3. apua koiralle pitää olla oma passa? en tiennytkään 😀 onko se kallis ja mihin kaikkeen sitä passia tarvii? (tietty matkustamiseen, mut lentokoneeseen, laivaan??)

    1. Joo kyllä eläimillekkin tarvii passin jos Suomen ulkopuolelle reissaa 🙂 sirun tarvitsee, että saa passin, maksoi noin 50e. Ainakin laivaan siis jos jää tullissa kiinni koiran kanssa, niin täytyy olle todennettavissa että on rokotukset yms kunnossa. Tosta lentomatkailusta en itsekkään oikein ole varma, että kuinka toimii.

  4. Mitä ruokaa syötät Bixulle?
    kuinka usein käytät sitä trimmaajalla?

  5. Hahha, tee niinku MouMou-blogissa Finski-kissa ja pistä Bixu kirjotteleen ja kertoon ittestään! 😀 Joillekin kuulostaa tosi hölmöltä touhulta mut just mun kaltaselle eläimet persoonallistavalle (??) jotenki nii söpöö <3

  6. Miten bixu pärjää yksin päivät? Nukkuuko se yksinollessaan, onko koskaan ollut mitään häiriötä naapureille? Haukkumista tms. Muten nopeesti sair sen oppimaan sisäsiistiksi ja olemaan yksi ? Kuinka usein käytät sitä ulkona ja pitemmillä lenkeillä vai pärjääkö se lyhyemmillä lenkeillä välillä?

  7. Oliko Bixu helppo kouluttaa pentuna ja oliko sillä uhmaikää?
    Kasvattaako äitisi vielä villakoiria?

Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.