Rusketustuotteiden lempparit

Mun solkkuvoiteista ja muista rusketustuotteista on kysytty tosi paljon, joten päätin esitellä niistä muutaman lempparin, jotka ovatkin jo parin vuoden saatossa varmasti muutamaan otteeseen vilahtaneet täällä blogissa, hyviä tuotteita kun ei pistetä vaihtoon 😉

Solariumvoiteista Australian Goldin Going Gaga on aika glitteripitoista, mutta aivan supertehokas tuote! Ei ehkä kannata käyttää, mikäli ei ole aikomuksena käydä suihkussa ennen seuraavan päivän töitä, jättää ihon siis melkoisen kimmeltäväksi. Toinen ihan lemppari on tuo myöskin Australian Goldin Sinfully Black, joka myös tuoksuu tosi kivalle. Kummassakaan näissä ei ole tietääkseni ainakaan kovin suuria määriä itseruskettavaa, joten eivät jätä sitä äklöä tuoksua iholle tai likaa vaatteita.  Solkkuvoiteet olen tilannut TanShopista. Välillä ostan myös solariumeista kertapusseja näistä voiteista, yleensä Mannerheimintien itsepalvelusolkusta tai Herttoniemen Fresh Solariumista, jonne on lähiaikoina tullut myös toi rasva-automaatti.

En ole varmaan kertonut, kuinka fiksu tyttö olin taannoin keväällä kun luulin ajatuksissani vaihtavani rahaa, mutta ostinkin sitten 20eurolla solkkurahaa kortille sinne Herttoniemeen. Ihan totta, miten voi ihminen työntää rahaa väärään aukkoon?! Hieman siinä aloin kieltämättä muutaman sekunnin pohdittuani miettiä, että mistäs ne vaihtorahat mahtavat tulla ulos 😀 Herttoniemen solkku on lisäksi ehdottomasti paras solarium Helsingissä!

Davinesin Tan Maximizer on aivan best! Viime kesänä toi myytiin loppuun
maahantuojalta, mutta ainakin Tallinnassa (Kaubamajasta) tuota
hamstrasin kesäksi. On siis tarkoitettu pääasiassa auringossa käytettäväksi, mutta testattu on myös solkussa ja toimii!
Tajusin reilu kuukausi sitten, kun alotin mun ”auringonotto-kauden” kotipihassa, että oon jättänyt jostain kumman syystä kaikki mun lemppariöljyt Jyväskylään! Täytyykin napata mun Monoi-öljyt mukaan seuraavan kerran kun sinne menen tai käydä Yvesillä ostoksilla ennen sitä. Näiden
lisäksi ovat karoteenitabletit ihan lähestulkoon ympärivuotisessa käytössä
apuna tehostamaan rusketusta (tällä hetkellä siis Maxosol ja Vivisante). Reilun kuukauden käytöllä voisin sanoa, että on tarttunut väri kyllä ehkä aiempaa paremmin, vaikken älyttömiä määriä olekaan auringossa ollut.
Näitä Yvesin öljyjä on pyörinyt meillä perheessä ihan pienestä asti, kaikki kun ollaan yhtä rusketushulluja ihmisiä ;D
Aurinkoöljyistä aivan
parhaita ovat Monoi-öljy (esimerkiksi Yves Rocherilta löytyy tuo kuvan
luottoöljy perinteinen Monoi-öljy ja Monoi-kuivaöljy pumppupullossa, hinta-laatusuhde enemmän kun kohdallaan!),
sekä vakiolemppari, perinteinen baby-oil, josta oon viimeiset vajaat
10v suosinut baby-oil-spraytä, joka on siitä perinteisestä öljystä
kevyempi ja vähemmän tahmaava versio. Löytyy ihan Prismoista ja muista isoimmista kaupoista.
Tähän asti paras after-sun on ehdottomasti Hawaiian Tropicin Moisturising Lotion, jota hehkutin blogissa muistaakseni toissakesänä. Ensimmäinen after-sun, joka kosteuttaa aurinkoihoa tarpeeksi ja jättää ihon mukavan pehmeäksi. Nuo Le Tanin aurinkoöljyt ovat mulle uusi tuttavuus, mutta kiinnostaisi kovasti kokeilla, näitä myy nettikaupoista esimerkiksi Nelly.com. Yvesin lisäksi kaupoista on nimittäin tosi hankala löytää Suomesta hyviä aurinkoöljyjä, testattu on!
Ja huom! Aurinkoöljyt ovat tarkoitettu käytettäväksi jo valmiiksi päivettyneelle iholle, joten alkukesästä auringonottamisen aloittavan ei kannata näitä heti ensimmäisenä käyttää tai voi käry käydä! Useimmissa öljyssä (kuten Baby-oilissa tai Monoi-öljyssä ei ole suojakerrointa, joten eteenkin kesällä ja varsinkin ulkomailla (!) tulee alle varata tilanteeseen sopiva suojakerroin. Itse käytän aurinkolomilla kohteesta riippuen joko suojakertoimellisia öljyjä (Banana Boatilla esimerkiksi hyviä, ei ikävä kyllä kuitenkaan myydä Suomessa) aurinkorasvan lisänä, jolloin lisäilen öljyä esimerkiksi ilta-auringossa tai viimeisenä auringonottotuntina saadakseni syvemmän rusketuksen 🙂
Löytyykö samoja lemppareita? Ja missä on teidän lempparisolkku? 😀

17 vastausta artikkeliin “Rusketustuotteiden lempparit”

  1. Minulla on jenkeistä (itse asiassa ihan Havaijilta) ostettu Hawaiian Tropicin after sun, joka on geelimäistä. Näyttää kivalta pullossa ja kaippa se toimiikin ihan hyvin. 😀 Muuten olen kyllä ihan tuhoontuomittu ruskettumisen kanssa. Palan ilman 30-50 suojakerrointa aina ja nyt kun kokeilin ensimmäistä kertaa itseruskettavaa, sain kropan peitteeksi ihania rakkuloita käsiin ja sinne sun tänne muuallekin. Pitänee siis uskoa, että minut on tarkoitettu kalkkikseksi. 😀

    1. Voiei apua, siis oliko ne rakkulat joku allerginen reaktio siitä itseruskettavasta vai?! :O No mutta, alotat asteittain, niin ehkä ihokin tottuu! 🙂

  2. onko mielipidettä mikä solkku siit jyväskylän itsepalvelusolariumeista on paras? 🙂 ja randomkysymys, käyköhän sun sisko siel solkussa joskus ku siel oli kerran täs talvel ihan sun näkönen tyttö 😀

    1. se seisomasole on mun mielestä niistä paras, en oikein käynyt enää loppuvaiheessa muissa! 🙂 mun sisko ei asu Jyväskylässä, mut en tietty tiedä jos se vaikka ois ollut sillon siellä käymässä? 😀

    1. Hitsi en yhtään muista hintaa!! 🙁 Mutta jotain 20euron luokkaa oli jokatapauksessa, ei kamalan kalliilta kuulosta tuo 42e jos on postareiden kanssa 🙂

  3. Pakko kysyä, ja don't get me wrong, tämä ei todellakaan ole tuomitsemista. Mutta koetko koskaan huonoa omatuntoa tuossa solkussä käydessä tai aurinkoa otteaeesa? Siis siinä mielessä, että uv-säteet vanhentavat ihoa ja voivat aiheuttaa ihosyöpää.

    Kun itselleni nämä rusketustouhut ja esim. solkussa käynti tuntuvat kovin absurdeilta ja olen aina miettinyt, että kokeeko niissä käviät edes vähän huonoa omatuntoa?:) Mielenkiinnosta kyselen.. En todellakaan tuomitse, koska itsekin puputan suklaata minkä kerkeä, vaikka ei sekään ole terveellistä 😀

    Ei sillä, rusketus näyttää kyllä ihanalta ja olen kyllä kade ruskettuville ihmisille kalman kalpean (ja ainoastaan palavan) ihoni kansssa 😀

    1. En oo koskaan miettinyt, että tulis huono omatunto! En kamalasti käy solariumissa ja toisaalta kun miettii kuinka paljon aurinkoa saa kuitenkin ihan vaan oleskelemalla muuten vaan ulkosalla kesäisin tai tekemällä ulkotöitä, niin en koe että itse yhtään sen enempää viettäisin aikaa auringossa 🙂 Ja ei ne säteet suomessa niin kamalan vahvoja ole päiväntasaajaan verrattuna, että tarviisi palamisesta huolestua, kesäkin on niin lyhyt, että d-vitamiinin tankkaus tekee varmasti vain hyvää ! 🙂

    1. Googlettamalla voi löytyä Davinesin jälleenmyyjiä, valitettavasti en tiedä missä sitä tarkalleen myydään 🙁 Jyväskylästä ostin sitä taannoin samasta paikasta missä huolsin kynnet (Gristal).

  4. Miten tota kuivaöljyä käytetään? Suihkutin sitä käsivarsiin niin se niinkuin katosi tai imeytyi niihin, mutta hyvältä haisi silti 😀

    1. HAhah! Siis just sillein, se ei tosiaan niin paljoa jää siihen ihon pinnalle, mutta mulla ainakin jättää semmosen "heijastuspinnan" 🙂 Vähän siistimpi vaihtoehto tohon ihan öljyyn verrattuna.

    2. Anteeks en sitten vastannut itse kysymykseen.. itse siis ihan suihkuttelen sitä ympäri ihoa niinkun tavallista öljyäkin tai aurinkorasvaa 🙂

Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.