JKL

Terkkuja Jyväskylästä! Olin kokonaan unohtanut, kuinka ihana Keski-Suomen kesä on. Siinä vaiheessa ilmeisesti asunut liian kauan muualla, kun kaikki entisessä kotikaupungissa on niin uutta, ihanaa ja ihmeellistä. Oon nyt kolmatta viikkoa flunssassa, kurkkukipu alkoi jo Ruotsissa ja tällä viikolla tuli kuume, kamala keuhkokipu ja kuume. Nyt turisee nenä koko ajan ja harmittaa, että mun niin hyvin alkaneet lenkkeilyt tyssäsi heti alkuunsa, olin niin kovasti odottanut pääseväni täällä Laajavuoren lenkkipoluille nimittäin. Mutta ehkä sitä vielä ehtii, peukut pystyyn! 🙂
Oon ollut koko flunssan ajan aivan kamalan näköisenä, jonka seurauksena oon kehittänyt itselleni pienen 25v-rajapyykin ikäkriisin, hiukset masentaa, kaikki vaatteet masentaa ja tää rataa.. Onneks on ainakin tullut syötyä nyt viikonloppuna ihan kohtuullisesti, nimim. eilen kassillinen ruokaa mukaan Foodista!!
Löysin luonnoksista jotain asukuvia noin kuukauden takaa, jotka oon unohtanut julkaista..

Näytän niin omituiselta tässä viimeisessä kuvassa, että meinasin jättää kokonaan julkaisematta, mutta.. Päällä siis JC:n kauluspaita, jonka esittelin jo aikaisemmin täällä, Kissyt ja Zaran nahkatakki, jonka raahasin Miamista asti vain todetakseni, että samaa takkia olisi löytynyt mun kokoisena ensin Lontoon, sitten Tukholman ja tietty myös Helsingin Zarasta. Tietenkään en ensin löydä hyvää nahkatakkia kolmeen vuoteen ja kun sen teen, siitä takista tottakai riittää tarjontaa ihan riittämiin 😀
Oon koko syksyn, talven ja kevään odottanut kesää enemmän kun mitään ja heräsin viikko sitten siihen, että kohta on juhannus ja oon käyttänyt koko kevään vaan pakertamiseen, enkä yhtään ehtinyt pysähtyä nauttimaan näistä keleistä.  Näin jälkeenpäin mietittynä koko kulunut vuosi on hujahtanut ohi niin kovalla vauhdilla, ettei siitä ole jäänyt oikein mitään käteen. Eihän sen nyt aivan näinkään pitäisi mennä? Kuukauden päästä kesä on melkein jo tipotiessään, joten nyt on lopetettava se jahkailu ja keskityttävä olennaiseen!
Kivaa sunnuntain jatkoa! Kohta kotitekoinen herkkubrunssi…. (se lenkkeily tulee pikkuhiljaa ihan todenteolla tarpeeseen :D)

10 vastausta artikkeliin “JKL”

  1. Toivottavasti tervehdyt pian! Tiedän todellakin ton tunteen, et aika vaan on valunut johonkin. Oon itse tällä hetkellä samassa loukussa, kun muistelen sun olleen. Teen siis päivätöiden (toimisto) päälle mun rakastamassa vanhassa työpaikassa viikonloppuvuoroja (vaatekauppa). Oletko sä jo pystynyt luopumaan Glitteristä? Mulla on vaan niin vaikeeta lopettaa noi toiset työt. 😀 Työkaverit on kivoja, tykkään työstä muutenkin ja lisärahakaan ei tuu pahitteeksi. Ainoa miinus on se, et poltan itseäni loppuun. Lopputyö on kans roikkunut nyt vaikka kuinka kauan tekemättä, ja en vaan ehdi tai jaksa sen eteen taistella. Kiitos piristävästä blogista! 🙂

    1. Voihh! 🙁 Tiedän tosiaan tunteen! Ja juu oon mä tehnyt nyt lähiaikoina invistä sun muuta Glitteriin, enemmänkin ois ollut tarjolla, mutta oon ollut aina sitten muualla. Mutta tänä kesänä oon päättänyt latailla akkuja ja saada vielä opparinkin pois alta, on nimittäin kevään aikana alkanut priorioida asioita tärkeysjärjestykseen, esimerkiksi juuri terveyden kannalta.. Sun täytyy myös ottaa spurtti lopputyön kanssa ja samalla vähän aikaa itsellesi! Kohta herätään siihen, että ollaan vanhoja ja tuhlattu koko elämä töissä 😀 IHanaa kesää sinulle <3

  2. Uskomatonta että kirjoitit kuukauden päästä kesän olevan melkein ohi!! Uskomatonta :DD En voi ymmärtää näitä ihimisiä. Kuukauden päästä alkaa kunnon kesä, jolloin meretkin on jo alkanut lämmetä ja voi kunnolla uida. Hei, ei kesä ole 2kk päästäkään ohi!!! 🙁

  3. Kesää ois parempi olla vielä koko elokuu! Nimimerkillä kesäloma silloin.. 😀

  4. Ooks viel käyttänyt sitä blond sprayta, josta sun joskus piti laittaa tänne blogiin lisää sitten kun oot käyttänyt sitä? 🙂

    1. Käytin sitä muistaakseni viime kesänä, mutta unohdin postata siitä ja ottaa ne jälkeen-kuvat! Tuolla se kaapissa seisoo edelleen, mutta en enää uskalla ominpäin käyttää mitään vaalennustuotteita kun meni viime kesänä tukka tosi huonoon kuntoon tosta vaalentavasta ja auringosta 🙁

  5. Tuota olet ainoa jolla tietääkseni on ollut tää nokia asha 302. Eikö juu? Kyselisin vähän et millane puhelin se oli? Siis että kestikö esim. pakkasia jne. 🙂 Kun itse tosiaan mietin että ostaisin sellaisen.

    1. En ole tuosta mallista kuullutkaan! Mutta vajaat pari vuotta sitten oli Nokia C3, ilmeisesti kuitenkin eri malli kun tuo tiedustelemasi? 🙂 C3 oli tosi hyvä "halpispuhelimeksi", hintaa sillä siis joku 100e.

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.