Tiistai 26

Aloin eilen lukemaan pitkästä aikaa kirjaa. Tai jokatapauksessa pitkästä aikaa jotain muuta, kun opillisiin tarkoituksiin suunnattua kirjaa. Mua harmittaa, etten oo viimeisen vuoden aikana ehtinyt lukea kun muutamia kirjoja, ennen olin nimittäin aina nenä kirjassa ja saatan lomilla lukea 700-sivuisen romaanin illassa. Luin lukiossa Patricia Cornwellejä tunneilla, kun en malttanut pitää taukoa 😀  Raahasin Jyväskylästä kesälukemista muutaman pokkarin verran omasta hyllystä ja nappasin eilen parvelle mukaan Henning Mankellin Kiinalaisen, jonka luin ekan kerran läpi joskus muutama vuosi sitten. Oon lukenut tähän mennessä kaikki Mankellin kirjat ja jossei nyt lasketa Wallandereita, on tuo Kiinalainen mun mielestä luultavasti parhain Mankell. Eilen pääsin jo melkein puoleenväliin, kun en malttanut lopettaa lukemista. Aika vaan hurahti ja kello olikin yhtäkkiä jo yksi yöllä. Ups!

Oon tähän mennessä saanut poikaystävän ja siskonkin lukemaan ton kannesta kanteen läpi, eikä ole ollut kenelläkään huonoa sanomista. Aika raakahan toi ajoittain on, mutta ainakin realistinen. Luin maaliskuussa nimittäin Stockholm Noirin kolmannen osan, eli Jens Lapiduksen ”Luksuselämää” ja siis… en kertakaikkiaan aina kestä sitä, miten siinä kirjassa kuvaillaan niitä hahmoja!!

”Natalien kaniturkisliivi oli takapenkillä. Hänellä oli yllään Marc Jacobsin röyhelöpaita, jonka hän oli lainannut Louiselta ja Swarowskin kaulakoru. Artilleri2:sta hankitut farkut olivat Victoria Beckhamin tummansiniset Wide Legit.”

”Natalie istui sängyllään iPhonensa kanssa, hänellä oli päällään vaaleanpunainen Juicy Couturen veluuripuku.” 

”Jimmy Choon mustat avokkaat oli tehty kokonaan nahkaverkosta, punaiset Guccit olivat laakeria, tajuttomissa Blahnikeissa oli höyheniä nilkkaremmeissä. Kenkiä tuhansilla euroilla. Onneksi isällä oli rahaa.”

”He riisuivat vaatteensa, Lollo kysyi oliko hänellä liikaa itseruskettavaa kasvoillaan.” 

”Hänellä oli Louis Vuittonin käsilaukku. Joka oli täynnä. Siellä oli iPhone, lompakko….YSL:n kultainen ripsivärihylsy, ainakin viisi Lancomen Juicy tubesia…”

”Hän kostutti hiukset ja hieroi niihin shampoota: Redken All SOft”.. 

Hahahah! Toivottavasti tuli selväksi, että päähenkilö elää siis kirjan nimen mukaisesti ”Luksuselämää”?? Ei sitä ihan perus-Nokialla Facebookkailtaisi 😀

Mulle tuli näistä lähinnä mieleen jotkut omat novellit, joita kirjotin joskus 11-vuotiaana Sweet Valley High-tyyliin 😀 Mutta musta on hassua, ettei nää Jens Lapiduksen kirjat ole suunnattu edes erityisesti naisille ja muutenkin kun kirjalijana on mies, on musta hassua että noi kaikki upeudet on kuvattu näinkin tarkasti. Varsinkin kun mua itse jo naisena alkoi ärsyttää toi jokatoisella sivulla oleva hehkutus, kuinka upea, kaunis, rikas ja merkkituotteita rakastava toi päähenkilö oli 😀 Onko kukaan muu kiinnittänyt tähän huomiota? Muuten toi kirja oli ihan ok, paras osa oli silti se eka, Snabba Cash. Toisaalta Cornwelleissäkin aina hehkutetaan Scarpettaa ja Lucyä, Marinoa taas lähinnä pilkataan 😀

Kävin eilen lenkillä kaatosateessa, jee! Olin ”vähän” märkä kun pääsin kotiin, mutten antanut sateen häiritä, pitkästä aikaa kosteassa juokseminen oli piristävää. Sade tosin yltyi loppua kohden, joten vissiin ihan hyvään saumaan tuli lähdettyä.

Töölönlahti. Söpöt noi varjot!
Huh! Yritin kiriä täyteen 60min ja heitin loppuun yhden lisäkierroksen, enkä silti päässyt täyteen tuntiin.. Sallittakoon tällä kertaa (sateen piikkiin :D)!
Nyt alkaa näyttää jo hyvältä nää lenkkisuoritukset! Aamukahvi ja dataus tänään.. Kun oli viikon Jyväskylässä ja koitti pärjätä pikakahvilla, niin osaa ihmeen paljon taas arvostaa ”kunnon kahvia”..
Johan tuli sekalaista juttua.. Yritän saada lisäiltyä lähipäivinä ihan ”oikeitakin” kuvia, musta on tullut maailman laiskin ihminen sähläämään kameran ja johtojen kanssa, enkä edes muista millon oisin raahannut kameraa ylinpäänsä kotioven ulkopuolelle. Puhelimesta kun on vähän liiankin helppo lähettää kuvia suoraan sähköpostiin.
Kivaa tiistaita! Mitkä on muuten teidän ehdottomat kesälukemiset? Saa vinkkailla, jos vaikka löytyisi joku jota en ole vielä lukenut! 🙂

9 vastausta artikkeliin “Tiistai 26”

  1. I feel for you, nimittäin iphonella on vaan niin yksinkertasta ja liian helppoa napsasta niitä kuvia ja ei kiinnosta välillä kyllä yhtään kaivaa "oikeaa" kameraa esiin 😀 hyi ja sitä siirtämistä!

  2. Michael Cunningham- The Hours, mun mielestä yksi parhaita kirjoja! 🙂 Olen lukenut sen englanniksi jolloin se kirja pääsee oikeuksiinsa mutta varmasti hyvä myös suomeksi luettuna.
    -Veronica

  3. Haha, jee kohtalon toveri! Meinaa 2 iltaa menny huomaamatta valvoessa 1 asti kirjan parissa…Nyt menossa Nälkäpeli trilogian 2 osa..Ja on se mulla töissäki mukana jos tulee tylsää 😉

  4. Siis ootko kokeillu sitä Nike + iPod -sovellusta? Musta tuntuu että se on yksinkertaisempi, ehkä jopa parempi 😀

    1. Joo mulla oli se pari vuotta ennen tota Nike+iPhonea! Se oli tosi hyvä kans, mut harmi ettei nähny noita karttoja ja GPS;sää, se nimittäin näytti etäisyyden just askeleiden mukaan, eli se heitti todellisesta tosi paljon! Toi GPS näyttää onneks realistisen 🙂

  5. mistä oot hankkinut pinkin macbookin! ihana! sori jos oot kertonu sen täälä mut et oo varmaan 2kk lukenu sun blogia !:(

    1. Ei mitään 🙂 noi on semmoset kuoret, tilasin ebaystä johonkin 20e hintaan, löytyy hakusanoilla mac book pro shell pink tai jotain 🙂 on monissa väreissä ja tosi edullisia!

Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.