Tallinna Instagram-kuvina

Huhhhhh, pääsin eilen illalla ”vihdoin” tavaroineni kotiin terminaalista, vaikka seuran ja puitteiden puolesta oisin voinut jäädä Tallinnaan pidemmäksikin aikaa! 😉 Oltiin tosiaan neljän muun bloggaajan kanssa sponsoroidulla matkalla Tallinnassa mm. City Marinassa Moët & Chandonin Ice Impérialin Viron lanseerauksessa, mutta siitä enemmän myöhemmin kun saan ensin purettua muita jemmassa olevia postauksia!
Heitin tavarat aivan suosiolla vaan olkkarin lattialle, enkä ole jaksanut vielä uhrata ajatustakaan niiden purkamiselle kun olin kertakaikkiaan niin naatti.. Nukuin kyllä viime yönä kun tukki. Täytyisi tällä viikolla lähteä hakemaan Bixu vielä Jyväskylästä, joten saa nähdä kannattaako alkaa vielä laisinkaan purkuhommiin.Oon nyt lomaillessa skarpannut oikein olan takaa noiden asukuvien kanssa ja tällä hetkellä kamerassa odottaa noin 400 kuvaa siirtoa koneelle, joiden läpikäyminen tänään edessä. Sillä välin mennään taas näillä iPhone-kuvilla reissun varrelta.

 

Namiiiii!
Jenni
Hotellin aamupala oli aivan paras!
Dagen efter-perrier 😀

 

 

Saisivat pikkuhiljaa noi luvatut ”helteet” alkaa!! Olisi varmaan sittenkin ollut fiksu valinta ottaa se äkkilähtö Kreikkaan 😀

 

Ja ps. Pienenä vinkkinä, että sain taas sähköpostiin uuden alekoodin SOKOSALE2012 , joka antaa -15% alennuksen kaikista tilauksista Sokoksen kauneuden verkkokaupasta. Koodi on voimassa 31.7.2012 saakka! Harmittaa, kun juuri viime viikolla kävin hamstraamassa kalaöljykapseleita, biotiinia ja ties mitä normaalihintaisena lähes 80eurolla!! 🙁
Tuo Sokkarin verkkokauppa on aivan paras siitä, että tuotteet voi tilata noudettavaksi lähimpään Sokokseen kuluitta, jolloin välttyy kivasti jonottelulta ja kiertelyltä, laiskan naisen unelma, hah! (Näköjään nyt on joku kamppiskin, että postikulut ovat 0e!) Sokoksen verkkokauppaan tästä!

var uri = ’http://impfi.tradedoubler.com/imp?type(js)g(19591586)a(1854317)’ + new String (Math.random()).substring (2, 11);
document.write(”);

15 Replies to “Tallinna Instagram-kuvina”

  1. Kannattaisko ehkä jättää noi leivät, pekonit ja jätskit vähemmälle, jos haluaa jotain muutosta vatsan hyvinvointiin? 😀 Mitä järkee vetää jotain puhdistuskuureja ja samalla syödä p*skaa…

    1. No tuota… syön leipää noin kerran kahdessa viikossa ja en nyt oikein keksi mitä sitten olisin mahtanut tuolla hotellin aamupalalla näiden sijaan syödä, jotta oisin jaksanut koko päivän kierrellä, kun sokeripitoisia tuotteita en lähes poikkeuksetta syö ollenkaan. Pari siivua pekonia nyt tuskin on kovin pahaksi, jos muuten suhteellisen terveellisesti syö, aika kumma tää sun ajattelutapasi 😀 Ton puhdistuskuurin tarkoitus on lähinnä poistaa sitä suolinukkaa, jota kertyy myös ihan terveellisesti syöville ihmisille.. En osaa sanoa mitä sitten itse mahdat syödä, musta on aika normaalia että leipä kuuluu ihmisen ruokavalioon? 😀

      Jäätelöä en oo tosiaan syönyt kun pari kertaa viimeisen PUOLEN VUODEN sisällä, viimeksi varmaan toukokuussa, joten en ymmärrä mistä sen mahdoit repäistä?

  2. On tainnu Iinekselle alkaa taas kuppi ja juhlinta maistua 😉
    Turhaan sanot ettet käy koskaan missään tai juo mitään. kerran pari kuussa ei oo harvoin..

    1. Olen ollut viimeisen 1,5vuoden sisällä kolme-neljä kertaa ulkona…. Voihan se tietenkin jollekulle olla paljon, en osaa sanoa. Pari näistä kerroista nyt vaan ovat olleet viimeisten parin kuukauden sisällä. Mutta toisaalta, mitäpäs se muille kuuluu ja tyhmähän jättäisi maistamatta, jos kerta kustannetaan hyvää shampanjaa? ;D

    2. "Anonyymi2. heinäkuuta 2012 15.44
      On tainnu Iinekselle alkaa taas kuppi ja juhlinta maistua 😉
      Turhaan sanot ettet käy koskaan missään tai juo mitään. kerran pari kuussa ei oo harvoin.."

      Haha kerran pari kuussa ei oo harvoin :DDDDD Musta kerran-pari VIIKOSSA on jo harvoin 😀 Toivon että pääsisin itse siihen mutta kun työt velvoittaa. se nyt siis riippuu aivan katsojan silmistä^^Oli ihana reissu, nähdään pian! -A

    3. haha 3-4 kertaa.laskes uudestaan, blogiin oot kirjottanut jo tän vuoden puolella paljon useemmin että lähdet ulos. Eikä siinä oo mitään pahaa, emmä sillä, mutta en ymmärrä miks pitää päteä sillä ettei "muka koskaan" käy missään tai sit ne kerrat näköjään unohtuu johonkin.

    4. Mietippäs vähän itsekkin… Se, että sanon lähteväni ulos, ei välttämättä tarkoita sitä, että joisin pisaraakaan. Mun mielestä ystävien tapaaminen illalla on jo ULOS LÄHTEMISTÄ, oli mukana sitten alkoholi tai ei. Voi tsiisus oikeesti, tarkoittaako sulle jossain ihmisten ilmoilla käyminen automaattisesti sitä, että kuvioissa olisi aina viina ja kamala känni? Vissiin täytyy sitten jatkossakin kyhnöttää perjantait ja lauantait yksin kotona, kuten lähestulkoon tähänkin asti. Perjantaina olin tuolla Aussien kekkereissä ihan vesilinjalla, kuten myös esimerkiksi taannoin Nespresson Bläkin bileissä, jos nyt ihan kaivamalla kaivetaan näitä mun villejä illan rientoja.. Ja en käynytkään ennen "koskaan missään", mutta tosiaan on jäänyt ilmeisesti sultakin sitten lukematta se, kuinka YRITÄN SAADA ITSEÄNI ENEMMÄN "ULOS", etten ihan eristyisi tänne kotiin mökkihöperöksi, kuten oli jo pikkuhiljaa käymässä kun tekee vain töitätöitätöitä.. Niin tai näin, näköjään löytyy aina joku marmattaja joko siitä, kuinka mun pitäisi käydä ulkona ja sitten taas kuinka käyn "liikaa" 😀 Musta on jo tarpeeksi outoa, että kävin ensimmäistä kertaa "ULKONA" Helsingissä puoli vuotta sen jälkeen kun olin tänne muuttanut. Tosiaan kun nykyään yksin asustaessa on tää sosiaalinen elämä pikkasen köyhää, jos kyyhöttää töitä lukuunottamatta vuorokauden jokaisen tunnin kotona neljän seinän sisällä. Suosittelen jatkossa ottamaan asioista selvää, ennenkö tekee turhia johtopäätöksiä, en tosiaan raportoi tänne elämäni jokaista asiaa.. Oon pahoillani, jos sun käsitys sosiaalisesta elämästä on se, että lähdetään ulos ja juodaan pirunmoiset kännit, koska eihän niitä ystäviä nyt muuten uskaltaisi kohdata.

    5. Lue tuo mun toka ylläoleva kommentti (3.heinäkuuta klo 8.13) uudelleen rauhallisesti läpi ilman että vedät herneet nenään. En sanonutkaan siinä yhtään mitään alkoholista, kyllä tiedän ettet juo usein mutta kirjoitinkin että väität että olet käynyt 1,5 vuoden aikana 3-4 kertaa ulkona. Niin eihän se pidä yhtään paikkaansa. En sanonut yhtään mitään mistään juomisesta siinä. Mutta joo, ei ole tappelemisen (:D) arvoinen asia, näkemysero tai mitä lie. Hyvää kesää.

  3. Sä oot kyllä hirmu kaunis ! ja sun pisamat on söpöjä :)(kuulostinpa friikiltä:DD) määkin tahtoisin enemmän kun mulla ne on niin olemattoman näkymättömiä.

  4. Mistä oot ostanu ton värikkään ihanan mekon? Tai toisessa kuvassa olevan pinkin hameen? Oon ilmeisesti yhtä hurahtunu pastelliväreihin kun sinä, joten ois kiva jos haluut paljastaa sun luottopaikkoja ostaa noin kivoja vaatteita 🙂

    1. Hahah 😀 Näistä on tulossa parempaa asukuvaa, mutta värikäs on niinkin eksoottisesta paikasta kun Gina tricotista viime viikolla, pinkki hame taas on Zaran aleista, myös viime viikolla, alla tommonen Nellyn pitsimekko 🙂 Pastelli-ja neonvärit on kyllä parhautta <3

  5. Heipat. Mistähän tallinnalaisesta liikkeesta (kahvilasta?) tuo ihana suklaakuva on? Heti alkoi makuhermoja kutkuttaa…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *