Moët & Chandon White Party!

Käväistiin pienellä blogiporukalla tosiaan viikonloppuna pikaiseen Tallinnassa ja lauantai-illan ohjelmassa oli mm. Moët& Chandonin Ice Impérialin lanseerausjuhlat. Lähtö oli lauantaina Katajanokan Viikkarin terminaalista ja matka kesti Viking Linen XPRS:llä reilut pari tuntia, jonka aikana ehti hyvin tankata ruokaa ja nettailla. Musta on niin kätevää, että laivoilla on nyt (vihdoinkin!) langattomat netit, vielä kun saataisiin ne netit lähivuosina yhtä yleisiksi lentokoneisiinkin, niin olisi jo unelma.. 
Matkassa mukana meitä oli Iina, Jonna, Mikaela, Jenni ja Jennin sisko Anniina. Tunsin porukasta jo ennestään Anniinan ja Iinan olin kerran tavannut, mutta muut tytöt olivat ennestään blogien kautta tuttuja. Meiltä oli kertakaikkiaan niin ihana porukka kasassa ja vatsalihakset koetuksella koko ajan 😀 Repeilin vielä maanantainakin suihkussa, kun muistin jotain Mikaelan ja Iinan juttuja, hahah! Aivan ihania tyttöjä jokainen  ♥ Ihan haikein mielin tulin tavaroineni tyhjään kotiin sunnuntaina.

Heitettiin tavarat hotellille, vaihdettiin vaatteet ja suunnattiin taksilla City Marinaan,
joka on sesonkiravintola Tallinnan satamassa aivan laivaterminaalien
tuntumassa, todella viihtyisä paikka viettää kesäiltaa. City Marina on
siis ainut paikka Virossa, josta tuota Ice Impérialia saa ja on auki
kesäkauden, syyskuun loppuun saakka. Lauantaina lanseerattiin Virossa siis Moëtin Ice Impérial, joka on ensimmäinen shampanja joka on mahdollista juoda jäiden
kera.

Haluan ton Anniinan Alman!!
Mikaela 🙂


Ice Impérial tarjoillaan valkoisista laseista ja sekaan voi jäiden
lisäksi heittää mansikoita, mintunlehtiä tai vaikkapa greippiä tuomaan
makua. Mun on pakko myöntää, että en aikaisemmin kovinkaan välittänyt
”skumpasta”, enkä luullut välittäväni edes shampanjasta ja ollut jo
vuosikaudet tosi valikoiva alkoholijuomien kanssa joita juon, mutta nyt
taisi ääni muuttua kellossa! Varsinkin tuo  Ice Impérial oli
kertakaikkiaan niiiin hyvää!

Mun krapulat on aina niin legendaarisia,
kun saatan saada kamalan päänsäryn seuraavaksi päiväksi jo lasillisesta
kuoharia, mutta pari lasillista kunnon shampanjaa, eikä seuraavana päivänä
tietoakaan huonosta olosta. Tää on jo joku varsinainen ihme, vissiin pysyttävä
jatkossa Moët-linjalla 😀 Juomaa myy Suomesta ainakin
Mattolaituri ja Teatteri. Aloin jo eilen junailla itselleni heinäkuun lopuksi shampanja-synttäreitä 25v:n kunniaksi!

Koko jengi koossa. Bongaa huonoin ryhti (multa siis) 😀

Iina, minä, Anniina, Jenni, Mikaela ja Jonna

 
Kuva: Ardo Kaljuvee
Jennin kanssa posetetaan 🙂

Näitä kuvia on niin mahdoton määrä, että joudun jakamaan Tallinnan erillisille postauksille, koska kahlasin pelkästään kuvia läpi jo päivää.  Näitä Tallinna-postauksia on tulossa siis vielä pari!
Onko kukaan teistä maistanut tuota  Ice Impérialia? 🙂

10 Replies to “Moët & Chandon White Party!”

  1. Hitsi, mistäköhän noita kirkkaita shampanja-laseja voisi saada kun itselläni on kotona kaksi ja olen jo kauan haikaillut niille ainaki neljää kaveria lisää… Vai onkohan lasit vaan baarikäytössä. Omanikin sain joskus arvonnasta..

  2. Minkä kokoinen sulla on tuo pitsimekko? Itse ajattelin tilata sen nellystä ja olen suurinpiirtein samoja kokoja kuin sinä. Kiinnostaisi myös tietää onko mekko kovin lyhyt tai kutistuuko pesussa? 🙂

    1. mulla on xs ja hihat on aika reilut, eli ei ehkä sitä suurempana kannata tilata 🙂 en oo vielä pesssyt tuota, joten siihen en oikein osaa sanoa juuta enkä jaata! ja musta se on ihan ok pituus, että ainakin pylly peittyy hyvin 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *