Nike Free Run+ 3

Uusista lenkkareista on pyydetty niin paljon postausta, että täältä pesee! Kyseessä ovat siis Niken Free Run+ 3, jotka tilasin Niken omasta verkkokaupasta. Hintaa oli 130euroa ja tällä hetkellä Niken verkkokaupassa on siis kamppis, ettei yli 100euron tilauksiin tule postikuluja lainkaan. Toimituksessa meni muutama päivä ja paketti tuotiin taas kerran ihan kotiovelle asti 🙂
Nyt kahden juoksulenkin jälkeen voin sanoa, että näillä juoksee kuin unelma! En tiedä johtuuko siitä, että vanhat lenkkarit olivat jo niin romut vai mistä, mutten ole sekuntiakaan katunut. Kengät ovat siis todella kevyet, eikä oikeastaan tunnu, että olisi lainkaan lenkkareita jalassa. Kyllä hyvät lenkkarit vaan tuovat ihmeen paljon motivaatiota liikkumiseen.

Olin miettinyt näitä Nike Free-lenkkareita jo varmaan vuoden ja mun pitikin tilata nämä  jo ajat sitten, mutta se vain jotenkin jäi ja siinä välissä pinkeistä ja korallisista oli ehtinyt mennä pienet koot, joten päädyin näihin mustavalkoisiin. Mustan kanssa nyt ei voi ainakaan mennä metsään 🙂


Ja kävin viime torstaina heti heittämässä lenkin uusilla kengillä. Ihana kun tossa appsissä voi laittaa noita hymynaamoja ja arvioida millainen lenkki oli 😀 Kuten tosta ilonaamasta voi arvata, ihan hyvin fiiliksin meni!

10 vastausta artikkeliin “Nike Free Run+ 3”

  1. Hahhaha mua nauratti toi "Mustan kanssa nyt ei voi ainakaan mennä metsään" kun eiks just mustan kanssa voi mennä metsään, mutta pinkin/korallin kanssa ei ois voinu! Olenpa loistava vitsinkertoja 🙂 Kiva blogi Iines!

  2. Voi ei, olen himoinnut noita lenkkareita siitä asti kun ne oli ilmestynyt vakkari-urheiluliikkeeseeni! Ne olivat niin mielettömän kevyen tuntuiset ja jos ne kerta ovat myös noin hyvät niin..voi olla että joudun tässä pian itsekin lenkkariostoksille ;D

  3. Miten uskalsit tilata juoksukengät netistä kokeilematta? Oletko käynyt testauttamassa jalat etukäteen jotta tiedät, tarvitsetko pronaatiotuettua, neutraalia vai supinoivaa kenkää? Ovatko nuo kyseiset neutraalit vai onko jotakin tukia olemassa? Vaikuttaisi siltä, että eivät ole kuitenkaan tarkoitettu kovin pitkiä matkoja juokseville.

    1. Joo oon testannut jalat etukäteen urkkaliikkeessä! Mulla on aina tosi hankala löytää lenkkareita liikkeestä, kun pienet usein myydään loppuun. Siksi on kätevämpi tilata netistä 🙁 Noi on neutraaleille askeleille.

  4. vitsit, mahtaakohan kyseiset popot soveltua sisätreeneihin, esim salille? en tunnu muita miettivän tai edes löytävän muutakuin nuo free run 3 jossain herkullisessa värissä.. 🙁

Vastaa käyttäjälle Dan lucy Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.