Alle viikko Barcelonaan!

Mun piti eilen lähteä extempore Tukholmaan muutamaksi päiväksi.. No, heräsin lauantaina kivasti taas neljän jälkeen, tein hommia koneella, kävin koiran kanssa vajaan tunnin juoksulenkillä, otin pari tuntia aurinkoa, kunnes alkoi ramaisemaan niin paljon, että oli kertakaikkiaan pakko ottaa ”pienet” päiväunet.. Nukuin pari tuntia, jonka jälkeen olin vielä entistä väsyneempi (tiedättekö sen pöhnän aina päikkäreiden jälkeen) ja sanoin äidille puhelimeen, etten kertakaikkiaan jaksa käydä suihkussa, pakata ja raahata tavaroita koiran kanssa Katajanokan terminaaliin, joten kotiin jäätiin. Lopulta ne päikkärit venyivät 5 tunnin mittaisiksi ja alkoi illalla jo harmittaa, että päästin väsymyksen valloilleen.

No mutta ensi perjantaina sinne Barcaan, säästyipä nyt neljä yötä kotona, että ehtii tehdä kaikki odottavat hommat ennen sitä.. Mulla oli kyllä ostoslistalla pari juttua Tukholmasta, mm. NK:lta ja äiti olisi ollut vapaaehtoinen kiertelemään mun kanssa aleissa, mutta säästyypä nekin rahat sitten Barcelonaan!

Meidän hotelli on muuten tämä AC Hotel Barcelona Forum by Marriott Sant Martissa, imeisesti ihan parin metropysäkin päässä keskustasta.

kuvat: Hotels.com

Käsittääkseni tuo hotelli on enemmän ”konferenssihotellimainen” ainakin
noiden TripAdvisorin kommenttien perusteella, varmaan juuri tuon
sijainnin vuoksi. Mulle jokatapauksessa aivan sama missä yövytään, jos
puitteet ovat mukavat ja uima-allas löytyy, eikä matka keskustaan ei ole mahdoton! Kurjaa, ettei lähestulkoon mihinkään hotelliin sisältynyt maksutonta aamupalaa, olisin ollut valmis maksamaan esimerkiksi puolihoidosta.. Onko kellään hajua onko
tuossa Sant Martissa rantaa lähellä (uimakelpoista siis)? Ilmeisesti ainakin se Diagonal
Mar-ostari löytyy tien toiseltapuolelta, joten here we come Primark! 😀 Ehkä sieltä löytyy niitä aamiaispaikkojakin!

Meillä kävi tosi hyvä tuuri ton hotellin kanssa, saatiin se nimittäin keväällä puoleen hintaan siitä, mitä se maksaisi nyt varatessa, kun oli joku Hotels.comin alejuttu. Poikaystävä ei halunnut hotellia taas siitä ihan La Ramblan varrelta liikennemelun vuoksi, joten päädyttiin vähän rauhallisempaan alueeseen ja hyvään hintaan saatiinkin! Katsoin, että Hotels.comilla on nytkin taas meneillään kesäale valikoiduista hotelleista ympäri maailmaa.

Saa jakaa kokemuksia Sant Martin alueesta, jos löytyy! 🙂
Ps. NONIIN! Kohta pitäis tulla se paljon puhuttu (Iltiksen mukaan ”kesän rajuin ukkosmyrsky”) ukkonen, katsotaan pitääkö ennusteet tällä(kään) kertaa paikkaansa 😀 Kuulin yöllä tasan yhden pienen jyrinän, pöh! Katsellaan! T. Ukkos-fani

.

var uri = ’http://impfi.tradedoubler.com/imp?type(js)g(19072874)a(1854317)’ + new String (Math.random()).substring (2, 11);
document.write(”);

8 vastausta artikkeliin “Alle viikko Barcelonaan!”

  1. Tervetuloa Barcelonan helteisiin ja alennusmyynteihin!
    Hotellinne on hyvällä paikalla. Rantsu on ihan vieressä, kaupunkiin pääsee näppärästi metrolla tai bussilla ja Diagonal Marissa on ruokapaikkoja ja mm. Starbucks. Hyvä valinta siis 🙂

  2. Hei, matkaaja voisitko kertoa Barsan jälkeen minkälainen tuote se Deep Tanning Oil oli. Kiitos jo etukäteen. 🙂

    1. Hih! 😀 Jos meinaat sitä Tallinnasta ostettua, niin käytin sitä itseasiassa viimeks eilen! IHan hyvä perusöljy, ei ehkä yhtä tahmaava kun baby oil! En osaa vielä sanoa viitsinkö ottaa sitä Barcaan mukaan, etten ihan kärähdä ;D

  3. Hyvä sijainti hotellille! 🙂 kannattaa kävellä vähän rantaa pitkin eteenpäin niemenkärkeä kohti, mielestäni siellä oli paremmat auringonottopaikat. Nähtävyyksistä ainoat, joita suosittelen (Sagrada Famiglia oli ainakin niiin pettymys suuren rakennustyömaantakia) on Gaudin puisto ja Aquarium (jättiakvaariohommeli), missä voi kävellä "hai-tunnelissa". Aquariumissa on myös ylisöpöjä pingviinejä ja se sijaitsee aivan Maremagnum-ostoskeskuksen vieressä, joten sielläkin voi piipahtaa 😉 metrolla pääset sinne kätevästi. Mukavaa reissua! 🙂

    1. Oujee, kiitos kovasti vinkeistä!! 🙂 Kiva tietää, että tuossa lähellä on ranta, pelkäsin että se on pelkästään jotain betonihökkeliä! 😀

  4. Ihanaa reissua kaunokainen. <3
    Barcelona on kyllä käymisen arvoinen paikka. Jos mies suostuisi lähtemään reissuun, niin olisin siellä varmaan tälläkin hetkellä. 😉

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.