Lempparit

Usein pyydetään postausta mun ”lempitavaroista”, lempivaatteista, kengistä, laukuista sun muista, joten eräs päivä räpsin sitten tylsyyksissäni kuvia mun all-time-lemppareista! 🙂 

 Lempilaukku

Vuittonin Pochette Accessoires on mun ensimmäinen oma merkkilaukku, jonka ostin Beverly Hillsin Rodeo Driven liikkeestä 2001. Olin haaveillut tästä jo vuoden, muistan kun tuo pochette-villitys oli tuolloin varmaan suurimmillaan ja esimerkiksi Tukholman liikkeessä oli sadan ihmisen jonot tähän laukkuun, nykyään kun tätä nyt on varastossa melkeinpä aina. Muistan kuinka ylpeä olin tästä silloin, vaikkei kukaan kavereista edes tiennyt vielä, mikä Louis Vuitton on, ihmettelivät vain sitä, miksi olin laittanut tuolloin 1200 markkaa noinkin rumaan laukkuun 😀 Nahka tuosta on ehtinyt patinoitua jo ihan tummaksi ja vetoketjun kelkkakin jo kerran käynyt vaihdettavana, mutta tunnearvo on tällä mittaamaton! Joskus olen miettinyt ostavani uuden vastaavanlaisen ”käyttölaukuksi” ja säästäväni tämän jemmassa, pelkään nimittäin aina tälle käyvän jotain!

Lempparikellot ovat Triwan Coral Flamingo chrono ja Michael Korsin rosekultainen kello, molemmat lahjoja poikaystävältä. Eteenkin Triwan remmissa alkaa käytön jäljet jo näkyä ja olenkin usein tuota hihnaa miedolla saippualiuoksella hinkannut.
Lempikorut, kultainen nimikaulakoru saatu reilu vuosi sitten blogin kautta nimesi.fi:ltä ja Marc by Marc Jacobsin korvakorut ovat tilattu molemmat ShopBopista. Noita rosekultaisia käytän aina settinä tuon ylemmän kuvan rosekultaisen kellon kanssa 🙂
Lempituoksut Guccin Flora (tuo rosa), sekä mun ”onnentuoksu” Guessin Guess by Marciano, joka myös saatu poikkikselta synttärilahjaksi joskus öööö 3v sitten. Ja alkaa jo vetelemään viimeisiään..
Lempparimeikit vuodesta toiseen:
– MUS:in peiteaine 
– MAC:in aurinkopuuteri sävy ”refined golden”
– Kaikenmaailman heleyttäjät 😀
– Sensain volumisoiva 38c-ripsiväri, aivan paras!
En voi elää ilman-asiat:
– iPhone, luonnollisesti..
– Lompakko, joka on tungettu lähes ratkeamiseen asti täyteen vaikka mitä korttia ja lappua
– Huulirasvat, kulkevat laukussa mukana aina muutaman kappaleen voimin
– Crestin liuskat! Hetkeen ei ole taas tullut liuskoja käytettyä, vaan lähinnä menty sen
tahnan voimin, mutta aivan parhaat pitämään valkoisen hymyn 🙂
– Kalenteri!! Kaikki täytyy merkitä ylös, eikä tapaamisia voi sopia ilman kalenteria!
 
Lempivaatteet. 

Mitkäs muutkaan kun VS:n collarit! Vetäisen kotiasun päälle aina heti kotiin päästyäni, musta on kertakaikkiaan inhottavaa hengailla kotona esimerkiksi farkut jalassa. Noita collariasuja on kertynyt vuosien varrella ihan kiitettävästi ja muutamat housut oli jo siinäkin kunnossa, etten viitsinyt edes mukaan kuvaan ottaa 😀 Yhden mun rakkaimmista VS:n PINK:in huppareista oon lisäksi muutama vuosi sitten kadottanut jonnekkin, enkä vieläkään onnistunut löytämään tilalle yhtä nättiä ja mukavaa harmaata perushuppari.

Mitään samoja lemppareita?!

6 vastausta artikkeliin “Lempparit”

  1. Juuri ite tein vähän samantapaisen postauksen lempivaatteista 🙂 mistä oot ostanut tuon sun kalenterin?

  2. Tuli mieleen noista vs kollareista, että vastaavatko koot sun mielestä miten esim adidaksen tai niken kollareita? toki riippuu mallista, mutta noin suunnilleen. mikä koko sulla itsellä on noista? kiitos jos jaksat vastailla 🙂

Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.