Liu Jo Jeans

Huomenta! Sain jokunen viikko sitten mukavana yllärinä Fashionstorelta yhteistyön tiimoilta jälleen Liu Jo:n farku! Samaiset farkut olivat olleet itseasiassa ostoslistalla jo kauan, samoja tai ainakin kovin samantyylisiä farkkuja testailin nimittäin Fashionstorella vuosi sitten ja pähkäilin silloin kuumeisesti, että otanko nämä allaolevat vai sitten ne, joihin sitten lopulta päädyin. Näistä oli mun koko pitkään loppu, jonka vuoksi en sitten missään vaiheessa voinut näitä pistää tilaukseenkaan. Nyt kuitenkin luin tuolta tuotesivulta, että kyseessä on vakiomalli ja puuttuvia kokoja on mahdollista tiedustella asiakaspalvelusta.

Liu Jo:n Bottom Up-farkuthan muotoilevat muotoleikkausten avulla takapuolta ja toimivat tavallaan ”push-up-farkkuina”.

En muistellut, että farkut olisivat olleet ihan näin kivat ja näistä tulikin aivan lempparifarkut jo näin alkuun! 😉

Olen näihin kertakaikkiaan 100% tyytyväinen!!! Ja nautitaan noista vihreistä maisemistakin vielä kun ehtii. Itse yritän lähinnä nauttia vielä näistä valoisista aamuista, kun sängystä ylöspääseminen ei ole ihan niin ylitsepääsemätöntä kun kylminä ja pimeinä syysaamuina. Niitä sateita unohtamatta.. Musta tuntuu, että Helsingissä satoi koko viime syksyn lakkaamatta syyskuusta joulukuuhun, saa nähdä mitä luvassa tänä vuonna!

Fashionstorelta löytyy vaikka mitä muutakin ihanaa uutuutta sekä vaatteiden, että asusteiden puolelta, shoppailemaan pääset tästä! Ja mikäli kyseiset farkut kiinnostavat, löytyvät ne täältä. Ja pienenä vinkkinä, että rekisteröitymällä FS:n Fashion Klubin jäseneksi, saa jatkuvana etuna -5% alennuksen kaikista tilauksista, keskittämällä nousee myös alennusprosentti jopa 20:neen  🙂

Kivaa tiistaita!

11 vastausta artikkeliin “Liu Jo Jeans”

  1. ihanat farkut! Imartelee kyllä kroppaa ja iski ihan kade 🙂 ää mäkin haluun tollaset farkut..

  2. Mitä kokoa sun housut on? Oon niin surullinen, että Liu Jo:t on mulle liian isot. Tilasin syksyllä Fashionstorelta farkut kokoa 25(?, se pienin saatavilla oleva koko) ja olivat muuten niin ihanat mutta lahkeet, ne lahkeet. :/ Ei auttanut kuin palauttaa ja toivoa että joskus meitä lyhyitäkin muistettais sieltä suunnalta (oon 157cm). Peppu vaan on aika pop nuissa 🙂

    1. Täällä toinen pikkuinen! Joissain Liun housuissa on maininta siitä, että ovat pienempää/napakampaa kokoa kuin normaalisti. Ne sopii ainakin mun koiville, joille normi Liun 25 on liian löysä:) toki lyhennys on asia erikseen, jos isoudella viittasit siihen pelkästään.

      Hyvältä näyttää Iines!:)

    2. Joo mun pitikin tulla tänne kommentoimaan, että oon myös 157cm ja aina kamppaillut ton koko-ongelman kanssa. Noissa luki nimenomaan tuo "normaalia pienempää kokoa" ja koko olikin tosi hyvä, otin siis 25 🙂 Ja lahkeetkin on noissa tosi hyvät! Yritin kyllä vähän vetää niitä ylemmäs ja niissä on noi vetskarit, voihan se olla että ne on oikeasti tehty pidemmille nilkkamittaisisi 😀

    3. Kiitos molemmille vastauksista 🙂 en muista sitä mallia minkä tilasin mutta niissä oli myös vetskarit lahkeissa, siitä syystä ei voinut kääntää tai harkita lyhentämistäkään. Mutta pitääpä tsekkailla olisko vielä toivoa noissa normaalia pienemmissä!!

    4. Ei mitään! Itse myös käytän yleensä 24 (voi olla kyllä hyvin mahdollista että oon myös lihonut :D) ja noissa onnesti vaikka ensin pelkäsinkin, että olisivat isot! Toivottavasti sulle myös löytyy vielä Liu Jo:t ! 🙂

  3. Itsellä myös taitaa loppua koot kesken.. leviksistäkin 23 ovat juuri sopivat joten luulen että nuista tuo 25 on liian väljä :/ ois kyllä tosi upeet farkut!

  4. Wou 😀 Näyttää tosi hyviltä sun päällä! Pitäis varmaan harkita kans noiden hankkimista. t. lättäpylly (melkein joka) farkuissa 😀

Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.