Asu 240812

Heräsin perjantaina jo tuntia ennen herätyskellon soimista, mutta ehtipä sitten kaikessa rauhassa puuhailla kaikenlaista aamutoimien lomassa, kuten kuvata sen hiusvideon ja ottaa taas asukuviakin. Yksi asia mitä en kertakaikkiaan siedä aamuisin, on semmoinen kiirepaniikki, kun ei ole pienintäkään hetkeä vain istua rauhassa. Mulla nyt on ollut muutenkin jo melkeinpä 10v tapana varata aamuisin hetki aikaa nettailuun, olipa herätys sitten kuinka aikaisin tahansa 😀

Eilen siivoilin, pesin pyykkiä ja Viivikin kävi kyläilemässä, illasta taas heitettiin Jutan kanssa reipas 9km kävelylenkki Keskuspuistossa. Ollaan otettu Ronjan kanssa tavoitteeksi (nyt kun Ronjakin on ”stadilainen” :D) heittää aina tiistaisin ja torstaisin meidän vakkari 10-11km reipas kävely. Tuo aikataulutus on kätevä ja autta muiden menojen suunnittelussa ja samalla kannustaa myös pysymään liikunnan rytmissä, eteenkin kun on toinen ”patistamassa” ulos silloin sovittuina aikoina. Mikäs sen parempaa, kun saa samalla pari tuntia tehokasta liikuntaa, vaihdettua samalla kaikki ajankohtaiset kuulumiset ja vielä kaupanpäälle hyvät yöunet. Sovittiin myös Jutan kanssa, että aloitetaan myös nyt nuo kävelylenkit ja myöhemmin Jutan kyetessä myös taas juoksut, sekä kuntosalitreenit yhdessä 🙂

Minä ja videopostauksen kommenttiboksissa paljon kohua aiheuttaneet ”rasvaiset hiukseni” 😀
Tottapuhuen mun hiustenlaatu on parantunut kesän aikana aivan mielettömästi! Kiiltoa on tullut lisää todella paljon ja tuo ”uusi hius” on aivan uskomattoman hyväkuntoinen ja vahva. Voin kirjoittaa asiasta myöhemmin enemmän (piti puhua tästä täällä jo toukokuussa), mutta lopetin tosiaan toukokuun alussa e-pillerit (yasmin) sen jälkeen kun olin googletellut niistä vaikka millä mitalla tietoa ja löysinkin paljon jenkkipalstoja, joilla oli todettu, että juuri Yasmin voi aiheuttaa joillekkin mm. hiusten ohenemista ajan mittaan. Olen siis jo vuosikausia kriiseillyt hiusteni kanssa ja miettinyt, että mistä johtuu, etteivät hiukset ole enää lainkaan samanlaiset kun esimerkiksi lukioaikoina.
Olin huomannut hiusten lisäksi eron myös kynsissä, jotka kasvoivat luonnostaan nuorena aivan käsittämättömän pitkiksi ja vahvoiksi, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna ne ohenivat juurikin pillereiden aloituksen jälkeen, eivätkä enää sen jälkeen kasvaneet ollenkaan.  Mun kaveri kiinnitti kynsiäni huoltaessa huomiota juuri tähän, että kynnet olivat kerta toisensa jälkeen yhtä ohuet, vaikka geeli yritettiin kuinka hellävaraisesti viilata pois. Jotkut hormoonivalmisteethan voivat toimia ns. hivenainesieppareina, jolloin ravintolisistä ei välttämättä ole mitään hyötyä, vaikka niitä söisi millä mitalla. Jokatapauksessa, olen huomannut huomattavan muutoksen hiuksissa ja kynnetkin ovat pikkuhiljaa alkaneet vahvistua. Tietysti biotiinin, kalaöljyn ja Priorinin syömisellä voi olla vaikutus asiaan, mutta aiemmin en niitäkään syödessä ole näin suurta tehoa huomannut, eli kaipa tuolla hivenainesieppari-myytillä jotain perää on! Onneksi tajusin jättää Yasminin pois, enkä ole siihen kyllä ainakaan enää palaamassa.. Onko kukaan muu kuullut asiasta tai huomannut kyseisen valmisteen kohdalla vastaavaa?

Tavallinen trikoopaita mustana on heti mustan perustopin jälkeen mun lempparivaate, käy minne vain, milloin vain 🙂 Tuon hameen ostin Barcelonan Zarasta ja tykkään hurjasti! Mulla on vielä esittelemättä pari muutakin ihanaa ostosta Barcasta, jotka pitää muistaa kuvata piakkoin. Joissain Zaran tuotteissa hinnat oli huomattavasti edullisempia verrattuna Suomen hintoihin, joissain hintaero oli vain muutamia euroja. Se mun taannoin ostama parka olisi irronnut Espanjasta lähes puoleen hintaan siitä, mitä maksoin siitä Suomessa, kieltämättä vähän jäi kaivelemaan. Eteenkin takeissa nuo hintaerot olivat suurempia, farkuissa, paidossa, huiveissa sun muissa eivät niinkään. Tuo hame oli esimerkiksi jotain 25 euron luokkaa, joten ei paha ollenkaan.
Paita, H&M / hame, Zara / baltsut, Bianco

Kommentteihin ehdinkin vastailla suurinpaan osaan jo eilisen aikana!
Ainiin ja muhun otettiin yhteyttä Look Fantasticistä ja kysyttiin, haluaisinko lukijoilleni jakoon ensi viikolla alekoodia! Ja no, tottakai!  Eli mikäli on harkinnut pistävänsä tilausta LF:ään, kannattaa odotella ensi viikkoon, katsotaan millainen alekoodi sieltä tupsahtaa 🙂

11 vastausta artikkeliin “Asu 240812”

  1. Mä myös lopetin pillerit keväällä. Olen lopettanut joskus aiemminkin ja aloittanut uudelleen, mutta nyt sai olla viimeinen kerta. Mulla on vieläkin jonkunlainen palautuminen pillereistä varmaan kesken, siinähän menee vissiin aikansa ennen kuin tilanne tasapainottuu. Mulla tippui hiuksia hulluna, oli ohuet ja hamppuiset, kynnet liuskottui ja on täynnä ihme kuoppia! Iho on myös ollut huonossa kunnossa, vaikka mulla oli ennen pillereitä täydellinen iho, siis parempaa en ois voinut kuvitella 😀

    Mun mielestä näistä pillerien sivuvaikutuksista sais puhua enemmänkin! Mulle määrättiin aikoinaan pillerit niin, että mietittiin terkan kanssa mikä pakkaus näyttää kivoimmalta.. Siis sillä perusteella siis valkkasi ne pillerit mulle 😀 Jos oisin tajunnut etsiä jo silloin tietoa kaikista sivuvaikutuksista, en ois edes aloittanut.

    1. Aivan! Mulla myös määrättiin ne vähän sillein, okei ota nämä, useimmilla toimii hyvin.. Itse luin myös tooooosi monelta tuosta, että tukkaa alkaa lähteä hulluna 3-6kk sisällä lopettamisesta (kun hormonitoiminta tasapainottuu). Nyt on itselläni mennyt jo se 4kk, enkä ole huomannut hiustenlähtöä, oikeastaan siis juuri päinvastoin !! Muistatko yhtään monenko kuukauden jälkeen huomasit tuon hiustenlähdön? Mulla on rasvoittunut iho jonkinverran myös, mutta olen ollut siitä tosi iloinen, vaikka kuulostaakin pöljältä, koska olen ollut niin kertakaikkisen kuivaihoinen, että on saanut jatkuvasti lotrata rasvoilla, seerumeilla ja öljyillä kasvoihin. Onneksi ei enää! 🙂

    1. No sen enempää en täällä ota asiaan kantaa, mutta ainakin vuoden ajattelin olla ilman hormonaalista ja ottaa sitten jonkun miedoimman mahdollisen, kun en ihonkaan vuoksi noita tarvitse. Enemmän omasta mielestäni haittaa, kun hyötyä loppujen lopuksi 🙂

  2. E-pillerien sivuvaikutuksista todellakin pitäis puhua enemmän. Joillakin hormoonitasapaino tasoittuu vasta puoli vuotta loppetamisen jälkeen ja on todella yleistä että tuona aikana lähtee paljon hiuksia ja ihokin reagoi siihen vahvasti. Lopetin myös pillerit noin vusoi sitten. Sinne jäi migreenit, hiustenlähdöt, kynsiongelmat, mielialan heilahtelut ja turvotus. Voin sata kertaa paremmin nyt ja sanon ehdottomasti ei jatkossa noille estrogeenihirviöille.:)

  3. Minäkin lopetin ehkäisyn kahdeksisen kuukautta sitten, ja sinne tosiaan jäi jokapäiväinen pääkipu. Nyt riesana on vähän huonompi iho, mutta ehkä sekin vielä tasaantuu 🙂

  4. Hei,
    Olen kuullut että Yasmin on paljon tehokkaampi nesteenpoistaja kuin muut pillerit. Mulla tämä ilmeni käytön aikana rajuina kramppeina jalkapohjissa sekä sitten jopa pyörtyilynä.
    Kaikki nämä vaivat loppui, kun vaihdoin merkkiä. Enkä millään osanut yhdistää esimerkiksi pyörtyilyä pillereihin, ennen kuin lääkäri kertoi sen ko. merkillä olevan yleistä. Voisiko tällä nestettä poistavalla vaikutuksella olla yhteys myös hiuksiin ja kynsiin..

    – Tiia –

  5. Moi,

    mulla oli ihan sama juttu pillereiden kanssa. Vasta lopettamisen jälkeen tajusin, että pillerithän ne oli tehneet mun entisestä paksusta tukasta ohuen liruletin. Huono puoli on, että kaikki muutkin karvat kasvaa ennätysvauhtia eli sheivailla saa usein :). Mutta takaisin pillereihin en enää palaa.

  6. hyvin monet lääkis(tyttö)kaverini ovat luopuneet ehkäisypillereistä niiden monien sivuvaikutusten takia. Monet ovat ottaneet tilalle kuparikierukan ja ovat siihen päätökseen supertyytyväisiä. Ja juu, niitä laitetaan myös synnyttämättömille!

    -Aino

  7. Mä kokeilin noita kyseisiä e-pillereitä joskus ja ne ei sopineet mulle ollenkaan, olin siis ihan päästä varpaisiin ihan törkeän ihottuman peitossa. Onneksi oli talvi ja kovat pakkaset, niin kehtasin välillä jonnekin liikkuakin sinä aikana, kun sai koko vartalon ihon piiloon ja kasvoille paksu kerros meikkivoidetta… Kesällä olisi mennyt 1½vk kokonaan sisällä oleskellessa. Nykyiset pillerini ovat saaneet ihoni vähän huonompaan kuntoon, mutta en ole uskaltanut vaihtaa merkkiä, kun pelkään taas yhtä kamalaa reaktiota, heh.

    1. Aijaa voiei! Mulla tosiaan ilmeni toi ihon kuivuminen ja kynsien/hiusten huononeminen, nyt tosin jo parannusta ilmassa kun alkaa hormonit poistumaan! 🙂

Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.