My new baby..

Kuukauden harkinnan jälkeen klikkasin sitten vihdoin ja viimein viime viikolla tilaukseen itselleni yhden kivan jutun, jonka olin jo aikaisemmin luvannut hankkia itselleni ”palkinnoksi” mm. oppariuurastuksesta ja muusta. Mulla on tapana asettaa itselleni tavoitteita, jotka saavutettuani suosin itselleni palkinnoksi jonkin harkitun kivan ostoksen. Mikäs sen palkitsevampaa!
Jos klikkailee itsensä jokaikinen päivä kuukauden ajan eräälle nettisivulle katsomaan, että pitäisikö vai pitäisikö ei, on se jo omassa skaalassani melko tarkkaan harkittu ostos 😀 En täällä blogin puolella näistä suuremmista hankinnoista tai haaveiluista yleensä jaksa kirjoitella, mutta ensin ostoslistallani oli siis ollut jo kauan LV:n Alma Vernis mustana, Artsy MM Mahina mustanahkaisena ja Mahina L tai XL , jotka ovat perus monogrameja paljon hinnakkaampia, eivätkä tule vastaan ihan jokatoisella vastaankulkijalla. Mutta joo, ehkäpä suosin tällä hetkellä ”vähän edullisempaa”, kun tollaista 4000euroa maksavaa laukkua. Ainiin ja Almaa ei taida olla tällä hetkellä mustana verniksenä, pöhhh. Ehkä sitten joskus kun ollaan miljonäärejä (sormet ristissä).. 
Mua on kuluneen vuoden aikana alkanut vähän kyllästyttää Vuittonin monogramit, johtuen varmaan siitä, kuinka yleisiä ne ovat Suomessa ja tällä hetkellä aion pitää omat Vuikkarin laukkuvarastot noissa vanhoissa pocheteissa ja Evassa. Oon alkanut harmitella myös, etten alunperin ostanut sitä mun kalenteriakin verniksenä monogram azurin sijaan!
No, mutta taas siihen itse aiheeseen.. Tittidii!

Kävin viime kuussa Empun kanssa Nina’silla ja satuin huomaamaan juuri edellisenä päivänä putiikkiin saapuneen Miu Miun mokkanahkaisen Bow toten. En ollut aiemmin henkilökohtaisesti lämmennyt bow bagille joka toki on ihana, muttei vastaa täysin omaa kuvaani unelmalaukusta, vaikka Miukkarilla olisikin ollut vaikka mitä muita ihania malleja, jotka kävivät mielessä myös.

Tähän mokkaiseen versioon rakastuin kuitenkin heti ensisilmäyksellä! Siihen ”perusmalliin” verrattuna tämä Bow suede tote on vähän sirompi, pienempi ja pysyy omasta mielestä paremmin kasasta, varmaan juurikin tuon eri nahan vuoksi, eikä edes tyhjänä siis näytä lössähtäneeltä. Lyhyellä vertailulla laukkuja voisi vierivieressä luulla jopa eri malleiksi. Hassuinta oli, etten ollut millään tapaa harkinnut tätä laukkua aiemmin, mutta kun tämä mokkainen osui eteen, niin se oli menoa se! 😉 Kai se oikea sitten vain tuppaa osumaan eteen sattumalta, hihiii.

Omani tilasin siis My Theresalta ja toimitus tapahtui DHL:n kautta. Tein tilauksen keskiviikkona ja sain laukun kotiovelle jo perjantaina.

Alunperin rakastuin juuri tähän harmaaseen, mutta kyttäilin My Theresaa sen varalta juuri sen kuukauden, että tätä olisi jollain ihmeen kaupalla ilmestynyt mustana. Roosaa ja beigeä kyllä oli, mutta mustaa ei kuulunut. Niinpä päädyin tähän harmaaseen, johon iskin silmäni  alunperinkin. Jostain syystä Barcelonassa ei ollut lainkaan vielä näitä mokkaisia syysuutuuksia, kuten ei myöskään Miukkarin omassa verkkokaupassa, ihmettelen miksi..

Olen kertakaikkiaan näääääääääiiiiin tyytyväinen ostokseen!! Toki tuon mokan kanssa tulee olla Suomen syksyssä ja talvessa hieman varovainen ja superkerrokset kosteussuojaa on jo suihkutettu 🙂
Parasta tässä kuitenkin on se, että laukussa on myös se pidempi hihna, jonka avulla tämmöinen astetta laiskempikin ihminen voi suosiolla kantaa laukkua olalla, jolloin jää kädet vapaaksi.
Mutta joo… JEEE!! Kyllä nyt kelpaa aloittaa syksyn uurastukset 😉

23 vastausta artikkeliin “My new baby..”

  1. Se on upea! Mokka ja harmaa aivan ihana yhdistelmä, hyvä valinta 🙂 (Luulen ettei mustana olisi ihan noin hieno vaan juurikin tavallisempi)

  2. Mulla saattoi valua just muutama pisara kuolaa, kun jäin tuijottaan tota laukkua 😀 Toi on ihan täydellinen. Ja toi rusetti on ihana yksityiskohta<3

  3. Minä toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja ostin nyt vihdoin LV:n laukun, Neverfull MM:n. Kävin Bangkokissa katsomassa hintoja ja siellä se oli yli 200e kalliimpi kuin täällä! Aivan älytön hintaero.

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.