Profeel-proteiinijuoma- UUSI LEMPPARI!

Käytiin eilen illalla heittämässä Merin kanssa reipas powerwalk kolmesti Töölönlahden ympäri samalla pitkästä aikaa kuulumisia vaihdellen ihan kasvotusten. Oon niin innoissani, että oon saanut pysyttyä tässä rytmissä noiden reippailuiden kanssa, vaikka lähiaikoina onkin tullut vedettyä lähinnä niitä reipas kävely + juoksu-komboja. 
Haluaisin kuitenkin vinkata teille aivan superlöydöstä, jonka nappasin Prisman hyllystä kokeiluun viime viikolla, nimittäin noita Valion ProFeel-sarjan proteiinijuomia!! Hintaa oli muistaakseni joku parin euron luokkaa (1,6e luokkaa kai?) ja yhdessä tuommoisessa 2,5dl juomassa on 20g proteiinia, joista puolet maidon heraproteiinia (kaloreita yht noin 150kcal, en kuollaksenikaan muista tarkkaa lukua). Mukana näihin tulee pillit, joten juoma on kätsy ottaa mukaan minne vain ja rakastan muutenkin laiskana ihmisenä kaikkea ”ruokaa” mitä voi juoda pillistä, kun ei pahemmin tarvitse edes haarukkaa heilutella. 
Nämä bongasin Viikin Prisman yläkerrasta urheiluravinneosastolta (eli ei sieltä tavalliselta ruokaosastolta), mutta huomasin kuitenkin sitten loppujen lopuksi, että näitä myös oli valikoimissa siellä elintarvikkeiden joukossa, osastoa nyt en muista. Varmaankin maitotuotteiden yhteydessä. Harmi etten omasta lähikaupasta ole näitä bongaillut! 

Pakko sanoa kuitenkin, että paras asia näissä oli ehdottomasti tuo maku! Tuo suklainen maistui siis aivan maitokaakaolle ja mansikkainen taas mansikkapirtelölle. Aivan ihania!! Suosittelen nappaamaan näitä tölkin tai pari testiin kaupasta seuraavalla kerralla, itse nimittäin aion hamstrata näitä koko jääkaapin täyteen 😀 Nimittäin helpottaa ainakin huimasti mun lenkiltäpaluuta, kun voi napata kätevästi vain purkin jääkaapista palautumisjuomaksi. Ihan superhyvä idea Valiolta, pisteet sinne! Mielummin juon satunnaisena ateriankorvikkeenakin tämmöisen, kun jonkun Nutriletin tai vastaavan, joka sisältää puolet tuosta proteiinimäärästä.

 Eli tämmöisillä reippailuilla on viikko alkanut.. Tänään ja huomenna välipäivät, mutta pyrin pitämään kolmen lenkin tahdin nyt viikottain!
Onko joku muu ehtinyt näitä Valion uutuuksia testailemaan? 🙂

19 vastausta artikkeliin “Profeel-proteiinijuoma- UUSI LEMPPARI!”

  1. Miekin oon aivan ihastunut noihin ja saman Valion Pro Feel-sarjan maustettuihin proteiinirahkoihin, nam! Niitä on tosiaan niin kätevä ottaa evääksi, palautusjuomaksi tai välipalaksi mukaan. Niin ja oon nähny noita Pro Feel-tuotteita ihan pikku-Alepoidenkin hyllyillä eli Alepoista ainakin löytyy myös. 🙂

    1. Joo mäkin olen sitä vaniljaa maistanut, mutta silti pitäydyn skyrin vaniljassa kun tulee lusikkakin mukana 😉 mutta pitää tarkkailla, jos munkin alepaan tulis noita "proteiini-trippejä" ;D

  2. Maistappas kahvihulluna neitokaisena sitä maitokahvin makuista! Ai että se vastanparasta onkin! noi on kaupoissa joko maitohyllyssä kylmässä, maitohyllyssä missä uht maidot ovat tai sitten lisäravinteiden ja proteiinipstukoiden seassan:)

    1. JOOOOO!! Mä meinasin napata senkin sillon ekana, mutta jotenkin mulla on ollut kamalat ennakkoluulot noihin kahvinmakuisiin juttuihin. Mutta kun noi kaksi muuta oli niin hyviä, niin ei se kahvikaan voi tosiaan kovin pahalta maistua. Hyvä kun muistutit 😉

  3. ja ton sarjan rahkat on myös tosi hyviä! 🙂 Mukavaa päivää sulle!

  4. Noita myydään ihan S-Marketeissa ja Saleissakin, yleensä maitohyllyltä löytyy! Ite tykkään eniten kahvinmakuisesta. Ihan kätsy välipala 🙂

  5. Tiesitkö että noissa on tosi paljon sokeria. :/ Tai varsinkin niissä rahkoissa! Söin niitä rashkoja ennen kun luulin niiden olevan terveellisiä (mainoksen uhri kun olen:D) mutta tarkemmin tutkittuna niissä on aika paljon sokeria! Pelkkää huijausta siis..

    1. Joo! Tai siis niissä rahkoissahan etenkin on.. Siks syön just lähinnä ehrmannia tai skyrin vaniljaa. Noista "pillimehuista" en itseasiassa sokeripitoisuutta katsonut, luulisi ettei sitä sokeria nyt siis aivan kamalasti ole, mutta tosiaan, ton protskumäärän vuoksi voi tuollaisen silloin tällöin hörppäistä vaikka sokrua sisältäisikin, rahkoissa pysyn silti edelleen just niissä sokerittomissa 🙂 Ja jooo, oon itsekkin todennut jo ajat sitten ton mainonnan hämäävyyden, esim just "rasvattomien jugujen" kohdalla, jotka ovatkin sitten todellisia sokeripommeja 😀

    2. Sama täällä, perus valion maitorahoja syön! 🙂 Näinpä ehkei just ihan jokapäivä mutta aina silloin tällöin voi noita juoda, toi suklaa on just parasta!!

  6. Haha, taas yks yhteinen lemppari! Mulla on ollu noiden ilmestymisestä asti jääkaapissa aina täynnä tuota suklaajuomaa ja sit syön purkin tai pari sitä vaniljan tai mansikan makuista protskurahkaa päivittäin. Eilen katoin Herkussa ihan fiiliksissä, et tullu joku uus maku (mandariini tms) ja illalla aloin onnessani syömään sitä. Mut se oliki rahkan ja raejuuston sekoitusta! Apua, mä niin järkytyin, ku luulin, et oli rahkat menny vähän pilalle… se koostumus pääsi yllättämään. 😀 Niitä juguja en oo maistanu, kun en sellaisia koskaan harrasta, mut yleisesti ottaen oon tykästynyt koko sarjaan!

    1. HAhahhah, eikä! Noi on kyllä niiiiiin best, en tajua miksen hokassut noita jo aikaisemmin! 🙂 Oon kans sitä vaniljanmakuista rahkaa maistanut paristi, mutta jotenkin oon silti sen sijaan suosinut skyrin vaniljaa, kun siinä tulee mukana se lusikka, laiska kun oon.. Ja niitä cottifruttejahan on ollut jo muutaman vuoden, itse kans oon niitä joskus syönyt kans, niistä se päärynä on just mun lemppari 😀

  7. Vitsit mäki innostuin ku näin noita kaupassa ja heti oli pakko ostaa!
    Oli kyl pirun hyviä, muttaa se hyvä maku saiki sit kattomaan uudestaan sisältöä et paljokohan tässä ois sokeria. Ni huhhuh! Siihen jäi kyllä mun juomat..nimittäin kurkkaappas niiden sokeri määrää, melksota sokeri litkua! pöh, niin ku kaikki hyvä aina! :p

  8. et o tosissas nii kauheeta kuraa nielussa maistuu mälli vielä tunninkin jälkeen

Vastaa käyttäjälle Maija Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.