Rain on me

Tänään onkin sitten puhtaasti kotisunnuntai, ainakin mitä tohon säähän nyt tulee. Ensin ajattelin lähteä sadelenkille, mutta käytiin eilen Bixun kanssa pesulla, joten säästetään ehkä tuo vastaföönattu turkki heti kastumiselta 🙂 
Nyt ku on vihdoinkin Dexterit sun muut katsottu ihan finaaliin, niin voisi olla pitkästä aikaa lukupäivän paikka. Sitten taas näihin Iineksen kirja-arvosteluihin (:D). Kävin silloin pari viikkoa taaksepäin sitten ostamassa sen Blaine Hardenin Leiri 14, jota sitten luin pitkin viikkoja aina lähinnä ennen nukkumaan menoa. Alkuviikosta sain sen vihdoinkin finaaliin ja pakko kyllä sanoa, ettei kirja ollut läheskään niin jännittävä ja mukaansa tempaava, kun se aiemmin luettu Suljettu maa. Jotenkin se tapa jolla tarina oli kerrottu, oli jollain tapaa tasapaksu ja itse huipentumat olisivat saaneet olla edes vähän jännittävämmin kuvailtuja. Tietysti tarinoilla oli paljon eroa, koska Leiri 14 sijoittui lähinnä vankileirielämään, kun taas Suljettu Maa tavalliseen pohjoiskorealaiseen arkeen. Jokatapauksessa pidin paljon enemmän Suljetusta maasta, jota voin edelleen suositella lämpimästi kaikille P-Koreasta kiinnostuneille! Kiitos muuten kirjavinkeistä tuohon aiempaan postaukseen, tuo Pyongyangin akvaariot on nimittäin seuraava kirja, joka on hommattava hyllyyn! Ovatko muut vielä ehtineet lukea tuota Leiri 14? Mitä piditte?
Viimeisen kuukauden on tullut taas mässäiltyä jos mimmosta moskaruokaa, joten kohta alkaisi varmaan taas olla pienen syysremontin aika. Ajattelin nyt lähiviikkoina pistää taas vaihteeksi jonkun detoxin käyntiin, jospa saisi taas vähän tempoa sipsilakkoon sun muuhun.. Bikinikuntokaan ei tosiaan olisi pahitteeksi tammikuun Honolulun reissua ajatellen.
Jotain työasukuviakin on jemmassa jo elokuusta alkaen, kun oon ollut vähän laiska lähiaikoina näitä julkaisemaan..

Neuletakki, Mango (täältä)/ farkut, Gina tricot / baltsut ja t-paita alla, H&M

Ja detox-kuureista ja muista terveysjutuista puheenollen, sain teille käyttöön alennuskoodin Hyvinvoinnin tavarataloon! Valikoimista löytyy tosiaan ties mitä aina juuri detox-tuotteista vitamiineihin, kosmetiikkaan ja painonhallintatuotteisiin. Alennuskoodi TDIINES antaa -16% alennuksen kaikista tilauksista syyskuun loppuun asti! Lisäksi kaikki yli 85 euron tilaukset toimitetaan ilman postikuluja. Hyvinvoinnin Tavarataloon tästä!

10 vastausta artikkeliin “Rain on me”

  1. Ootko kuullu niistä uusista hampaidenvalkaisuliuskista mitä myydään ihan suomessa apteekissa? Ilmeisesti melko samanlaisia mitä crestit, olikohan se joku xytol se merkki tai joku sellanen 😀
    -marianne

  2. Hei! Tää nyt ei liity mitenkään tähän postaukseen, mutta aattelin kysyä sulta kun en tiedä keneltä muultakaan voisin kysyä… eli aloitan pian työt vakuutusyrityksessä, palvelumyyjänä puhelimitse, eli en ole ns. näkyvissä asiakkaille.. mietinkin, että osaatko yhtään sanoa, millaista vaatetta mun kannattaisi laittaa sinne päälle? En ole siis yhtään jakkupuku-ihmisiä ja tää on mun eka ns. virallinen työ ja oon aika hukassa…

    Haastattelussa mulla oli mustat suorat housut, valkoinen nätimpi t-paita ja tummansininen neule, niin ja vagabondin kukkakuviolliset tennarit…. 😀 Olen lähdössä tällä viikolla metsästämään paria työvaatetta ja mietinkin, että onkohan ihan suorat housut, joku kaunis paita (silkkistä matskua tai muuten "ylellisen näköistä", ei perus puuvilla teeppari) ja joku siisti neule hyvä yhdistelmä? En oikeasti mielellään ostaisi jakkua ainakaan vielä… mutta en silti haluaisi olla alipukeutunut. Ja millaisia kenkiä tuollaisissa sisätöissä käytetään? Enkä taaskaan ole korkkarityyppiä, vaan nykyisessä työssä voi surutta vetää consseissa… oon siis oikeesti ihan hukassa koska oon todella kaukana jakkupuku-tyypistä…

    Varmaan jotain pukukoodistakin puhutaan koulutuksessa, mutta en haluaisi olla ihan ns. väärin pukeutunut heti ekana päivänä ja sitten muilla uusilla tyypeillä on jotain tummaa pukua tms. (meitä alottaa useampi samalla kertaa)

    Tulipa pitkä viesti, mut olisin tosi kiitollinen jos voisit auttaa kertomalla mielipiteesi 🙂

    1. Moikka!

      Hmmm, tosi hankala sanoa kun en tiedä yritystä! Toisiin yrityksiin ja toimipisteisiin tulee paljon "hienompia" asiakkaita, jonka vuoksi pukukoodi voi olla vähän fiinimpi, vaikkei itse asiakkaita ottaisikaan vastaan. Mutta itse kanssa stressailen noiden pukujuttujen kanssa, enkä kyllä tosiaankaan vielä lähtisi niitä korkkareita raahaamaan töihin tai ostamaan jakkua. Veikkaan että siisti perusvaatetus ekoina päivinä riittää, esim mustat farkut, alla t-paita ja päällä blazer, tai hame ja trikoopaita yms.. Kun ekoina työpäivinä voi niin helposti vähän "haistella" mitä muut työkaverit pitää päällään töissä 🙂 Oon tehnyt aikaisemmin sisätyötä ja toisessa työpaikassa pukeutumisessa ei tosiaankaan ollut mitään erityistä linjausta, toisessa taas oli sitten asiakaskunnan vuoksi! Mutta veikkaan että olet ihan oikeilla linjoilla noiden sun miettimien vaatteiden kanssa! Pääasia, että on suht.siististi pukeutunut, kyllä se oma työvaatetus siitä sitten muotoutuu pikkuhiljaa!

      Kivaa syksyn jatkoa, toivottavasti oli jotain apua!! 🙂

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.