Viikonloppu!

Istun just tankkaamassa toista jättikupillista lattea ja mietin jo, että keittäisikö sitä vielä kolmannen kupin, ihan vain viikonlopun kunniaksi. Hmmm.. Mulla oli loppuviikosta hullu tempo päällä töissä ja vaikka viikonloppu aina onkin kiva, niin olisin jostain syystä tällä viikolla jaksanut vetää vielä toisen työviikon putkeen! Eilen illalla purinkin ylimääräistä energiaa järkkäilemällä kotia, eli siivoamalla ja sain ostettua kaupasta ekaa kertaa muuton jälkeen (siitä on siis yli vuosi, öhömm) ikkunanpesuainetta ja puhdistin kaikki peilit niin, että niistä tällä hetkellä jopa taas näkee oman kuvansa 😀 
Kaaduin sänkyyn sitten jo iltayhdeksän (!!) maissa, joten voin taas kerran vahvistaa tän säännön, että silloin kun voisi ihan oikeasti valvoa (ja nukkua pidempään kun 7:20 tänään…), niin tottakai sitten nukahtaa niin paljon helpommin ja aikaisemmin kun niinä päivinä, jolloin se uni ihan tosissaan sitten saisi tulla ajoissa. Että näin!

Mulle kävi taas kerran pieni fiasko eilen aamulla mun videopostauksen kanssa.. Olin siis jo ajat sitten ostanut kameraan uuden muistikortin, mutta en ollut varmaan viikkokausiin käyttänyt koko kameraa ja luulin tietty vaihtaneeni siihen sen uuden muistikortin. Aloin sitten kuvaamaan sitä videota, kunnes se muistikortti taas kerran päätti loppua kesken 2min kohdalla.. Noh, kuvasin sitten eilen illalla uuden videon, kunnes taas sitten akku päätti loppua. Aika perus 😀 Pitää tämän päivän aikana nyt sitten käydä ne videot läpi ja laittaa vaikka huomenissa tänne. Ja tulikin mieleen yksi päivä, että kun välillä on näitä aikoja kun en ehdi kovin ahkeraan blogia päivittämään, niin miltä kuulostaisi Facebook-ryhmä blogille, jonka kautta voisi seurailla kuulumisia ja kuvia vähän tiiviimpään tahtiin silloin kun ei ehdi tänne pidempiä tarinoita naputella? Itse olen kokenut, että ainakin omasta mielestäni lemppariblogeja on helppo seurata facen kautta, kun ei jaksa blogilistaan kirjautua. Mielipiteet aiheesta tervetulleita!
No, mutta. Nyt sen kolmannen latten kimppuun! Ja tosiaan, huomenna vielä viimeistä päivää voimassa tuo Hyvinvoinnin Tavaratalon alennuskoodi. Eli koodi TDIINES antaa kaikista tilauksista -16% alennuksen vielä tänään ja huomenna!
Huomasin muuten juuri, että tuolta löytyy valikoimista nykyään myös noita 30 Days-tuotteita, jotka ovat olleet aivan lemppareita ja joista kirjottelinkin täällä kesällä! 30Days-puhdistuskuuri, sekä lisätietoa löytyy täältä! Tuotehan ei ole tarkoitettu ainoastaan kuuriluontoiseen käyttöön, vaan myös jatkuvaan käyttöön parantamaan yleistä vatsan ja ruoansulatuselinten hyvinvointia. Aivan best! 🙂 Detox-kuureista tähän mennessä ovat olleet parhaita myös Ortiksen MethodDrainet, jotka löytyvät täältä. Omaan makuun noista on ollut lempparina se omenan makuinen. 
Ihanaa viikonloppua kaikille!

8 vastausta artikkeliin “Viikonloppu!”

  1. täälläkin toinen kahvikuppi menossa 😉 hei oot tuollainen hiusekspertti että täytyykin kysyä sulta: kumpaa suosittelisit paremmin kuiville/karheille hiuksille, moroccan oil vai paul mitchellin super skinny? 😀 mulla on kamala valinnanvaikeus 😀

    1. Heheh 😀 hitsi kun en oikein osaa vertailla noita kahta tuotetta! Molemmat ovat aivan parhaita, mutta super skinny enemmänkin varmaan semmoista silikonilitkua, joka ns. "naamioi" hiuksen sileäksi, vaikka lopputulos onkin aivan unelma. Moroccanoil taas on sitten vähän öljymäisempi ja käsittääkseni samalla hoitaa vähän enemmän. Itse käytän molempia siksi, että ne ovat tosiaan niin erilaisia! 🙂 Suosittelen jokatapauksessa kumpaakin!

  2. hmmm, tollanen faceryhmä blogille ei mun mielestä ainakaan niin hyvä, siinä menee tavallaan koko blogin idea jos sinne kirjottelee…. Kirjottelet tänne aina sillon ku on asiaa ja jaksat, ei se haittaa vaikka kirjoitusten välillä olisi pitkäkii aika 8) Hauskaa viikonlopun jatkoa ! 8)

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.