Viikon varrelta

Tämä viikko on taas vilahtanut silmissä, vaikka alkuviikko tuntuikin menevän niin tuskallisen hitaasti Jkl-viikonlopusta ja maanantaista toipuessa. Mutta tänään siis totaalichillausta taas kotona, huomenna treffejä kavereiden kanssa ja sunnuntaina sitten sinne Vallilaan myymään, eli tulkaa kaikki paikalle kykenevät penkomaan parhaat roinat päältä. Vielä on nimittäin vaikka kuinka paljon roinaa heittämättä tonne kirppiskasaan. Ja viimeistään huomenna viskon sinne kyllä tavaraa aivan armotta, jotta saadaan edes vähän lisää tilaa tänne pikkuyksiöön 😀 

Avaduinkin yksi päivä jo Instagramin puolella siitä, kuinka mua ei saisi päästää Stockalle !!! Viimeksi lähti mukaan ne jouluvalot ja monopoli, kunnes sain itseni vihdoin raahattua sieltä pihalle. Nyt taas odottelin Juttaa keskustassa ennen kuntosalia ja päätin poiketa Stockan Herkussa hakemassa jonkun protskujuoman. VIRHE. Ensin pysähdyin kemppaosastolla, joka on ehkä mun pahin vihollinen riippumatta siitä missä ketjussa ollaan ostoksilla. Vitamiineista, rasvoista ja kivoista muista kauneusjutuista nyt ei vaan saa näppejään irti. Tällä kertaa jumituin Estee Lauderin pisteelle, jossa oli asetettu niin kauniisti esille tuota EL:n BB-voidetta, jota mun on pitänyt ostaa DayWearin seuraksi jo ikuisuus… Loppujen lopuksi käännyin sieltä Herkustakin pois pitkien jonojen vuoksi ja päätin ajankulukseni poiketa ulos asusteosaston kautta. VIRHE vol2!

Jumituin sitten mielenkiinnosta tuolle uudelle Guccin asusteosastolle. Älkää päästäkö mua enää Stockalle tai ylinpäänsä keskustaan !! No jokatapauksessa, kyseessä oli aivan ansaittu lahja itselleni erään asian johdosta. Esittelen ostokset myöhemmin 🙂

Ja voitinpa eilen isiltä saadusta euron arvasta euron. Kiitos vain 😀

Toissaillan iltasatu. Mun äiti sai tuon kirjan synnärille lahjaksi kun synnyin ja Pikku Prinssi on tullut luettua läpi aika kohtuullisen monta kertaa tässä elämän aikana. Joka kerta kuitenkin oivaltaa jotain uutta 🙂 Nyt lähti lukuun siis sadannentuhannennen kerran!

 Team Nike 😀

Ja aloitettiin tosiaan Jutan kanssa pienimuotoinen yhteistyö Fressin kanssa. Eli tästä viikosta alkaen tämäkin neiti liittyi taas yli vuoden tauon jälkeen kuntosalitreenaajien joukkoon ja ette uskokkaan, kuinka hyvä olo oli keskiviikkona juoksun, jalkatreenin ja infrapunasaunassa loikoilun jälkeen!! Olen kuukauden sisään laihtunut tahtomattani useamman kilon kiireiden ja muun vuoksi (tyhmä minä), joten nyt alkaa weight gaining! 😀 Jossain vaiheessa syksyä kun pääsen taas tässä treenailussa vauhtiin, niin tulee ehkä aiheen tiimoilta vähän tarkempaa reportaasia treenailun kehittymisestä sun muusta. Pääasia nyt vain on saada päästä takaisin tuohon rytmiin ja laatia sitten uusi treenisuunnitelma! Olen niin innoissani ja Fressi on kyllä aivan paras sali, jolla olen varmaan ikinä käynyt. Riittävästi lämmittelylaitteita, isot tilat, solarium, infrapunasauna, harvoin ruuhkaa laitteisiin, mitä muuta voisikaan toivoa?! 🙂 Lukijoissa muita Fressiläisiä?

3 vastausta artikkeliin “Viikon varrelta”

  1. Aaagrh miks kaikki muut vaan laihtuu ja näyttää upeilta 🙁

    Itse makaan kotona molemmat polvet kääreissä ristisideleikkauksen jäljiltä ja vaan paisun samaa vauhtia kun lihakset surkastuu 🙁

    Pääsis edes yläkroppaa treenaa, mutta kun ei kunnolla pysty edes kävelemään ni ehkei joo sittenkään.

    Jos ens viikolla sitten…

    (niin tai no eihän mulla niitä kääreitä enää ole, mutta nyt on polvet käärittyinä kylmäpusseihin 😀 mut enivei!)

  2. Luin sun blogia joskus aiemmin ja tavallaan.. hukkasin sen koska en muistanu osotetta, nimee tai mitään! No nyt löyty vahingossa 🙂 Onneks liityin lukijaks, olihan toi aika pelottavaa, sillä ennen mua sulla oli bloggerin kautta 66 lukijaa 😉 Haahah! 😀

  3. Multaki löytyy tuo pikku prinssi ! 🙂 Sain sen kutosluokalla ranskanopettajaltani lahjaksi, jäi mieleen 🙂

Vastaa käyttäjälle Ella Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.