Pinkkiä Glitteristä

Vielä neljä työpäivää tulisi pusertaa, kunnes pääsee viettämään tänä vuonna ennätyspitkiä jouluvapaita! Melkein viikko putkeen lomaa ja pitkiä unia, kyllä kelpaa 🙂 En ole (edelleenkään) kyllä tippaakaan jouluihminen ja tällä hetkellä päällä järkyttävä joulukriisi lahjojen suhteen.. Juuri tämän takia joulu ei ole lempiaikaa muiden kun noiden vapaiden pyhien osalta ja miksi vannoin jo viime vuonna, etten vietä Suomessa enää yhtäkään joulua. Toisin kuitenkin kävi..
Mun piti tosiaan eilen arpoa ne Darra-arvonnan voittajat, mutta lähdin extempore kynsihuoltoon suoraan töistä, joten venähti päivä taas vähän pidemmäksi. Saan tänään sukulaisia kylään, joten täytyy vähän raivailla paikkoja iltapäivästä ja huomenna taas käydä hoitamassa asioita keskustassa, mutta enköhän saa jossain välissä ne voittajat julkistettua vielä tällä viikolla!

Olin viime viikolla piipahtamassa Glitterin historian ensimmäisessä blogi-illassa Forumissa ja oli taas vähän kun olisi pitkästä aikaa kotiin palannut monen vuoden glitteriläisyyden jälkeen, kun tuli tosiaan vielä viime ja tänä vuonna muutamia sairaslomien viikonlopputuurauksia tehtyä vielä tässä päivätyön ohella. 
Saimme jokatapauksessa valita pari lempparituotetta valikoimista ja itse valkkasin tuon pinkin pipon ja tuubikaulaliinan. Sama pipo löytyy jo ennestään alkusyksyltä burgundinpunaisena (joka kylläkin oli jo myyty loppuun) ja arvoinkin jo tuolloin pinkin ja sen burgundin välillä. Nämä pinkit on ihan uudet lempparit, kyllä mun mielestä täytyy olla jotain väriä tässä talven keskellä! 😉
Mukaan lähti kassan kautta jotain muutakin Glitteristä, muunmuassa vihdoin ja viimein ihan superhieno korupuu, johon sain eilen vihdoin ripustettua osan käyttökoruista hienosti. Olkoon se sitten vaikka sitten mun joulukuusi tänä vuonna..
Mutta palataan myöhemmin, nyt töihin päin!

Christmas 728x90

9 vastausta artikkeliin “Pinkkiä Glitteristä”

  1. Ainiin, mun piti tehdä sieltää Glitterillasta saamastani korupuusta postaus, kiitos kun muistutit. 😀 Ja oli kiva nähdä siellä <3

  2. Ootko ajatellu tehä noille sun silmäpusseille mitään? Jos löydät jonku tehokeinon, niin postaahan.

    1. No kato nyt noit kuvii! Kukaan ei voi olla näkemättä!!!!!!!!
      Ihan hirveet pussit varsinki tossa viimesessä kuvassa. Ja ku noille voi ihan oikeestiki tehä jotain.
      Ei Iineksel ole aina tommossii ollu.

  3. moikka:) ! ei liity nyt mitenkään aiheeseen, mutta luin sun postauksia neulashista ja näköjään toimi ! oon ite hankkimassa samaa, mutta kysymysnois se etttä kun lopetit käytön niin mitä ripsille tapahtui?

  4. Byhyyy, olisin kans halunnu tulla sinne, mut en päässy töiden takia 🙁

    Ihanan pirteet värit :D<3

  5. Hei,
    Piti sellaista alkaa kyselemään että käytätkö enää Neulash-seerumia nyt kun sen sisältö on menty muuttamaan ihan toiseksi, itse tilasin tuotteen netistä eikä siellä ilmoitettu sisällön uusimisesta mitään, tämä asia minulla tuli toisaalla vastaan, nyt ajattelin palauttaa avaamattoman tuotteen..

Vastaa käyttäjälle Mary Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.