Vuosi takaperin..

Löysin joku aika sitten puhelimen muistiosta tekstin, jonka olin vuosi takaperin jonain yönä kirjoittanut tylsyyksissäni, kun en meinannut saada unta. Olin unohtanut tekstin aivan täysin, mutta päätin silti julkaista sen, vaikkeivat kaikki seikat kohdallani enää pidäkään paikkaansa..

”Olen lähiaikoina alkanut antaa arvoa niille asioille, jotka mulla on elämässä hyvin ja alkanut ymmärtää, kuinka onnellinen saa nykyään olla jo siitä, että on elämän perusasiat kunnossa. Mulle on tyypillistä asettaa itselleni aina välietappeja, suunnitella tulevaa tosi tarkasti ja alkaa saavutella uusia haasteita heti kun edellinen etappi on saavutettu. Lähiaikoina olen kuitenkin mietinyt, ettei tämä jatkuva tuloshakuisuus johda kun vaan siihen, että unohdan elää tässä hetkessä ja arvostaa ja olla kiitollinen niistä asioista, jotka ovat tässä ja nyt.

Olen muutenkin kiinnittänyt viimeaikoina enemmän huomiota esimerkiksi siihen, kuinka vaikeaa tällä hetkellä on saada töitä, edes niillä määräaikaisilla sopimuksilla ja kuinka kiitollinen saan olla siitä, että on vakituinen oman alan työpaikka hyvässä yhtiössä, ihan ok palkkakin, vaikken ole vielä edes valmistunut samalla kun kaverit ja ystävät pienemmissä kaupungeissa kituuttelevat niillä määräaikaisilla sopimuksilla, mikäli oman alan töitä edes on saatavilla. Kuinka sattuman kaupan alalla mulle on käynyt näinkin hyvä tuuri esimerkiksi työn saralla, kun voisin edelleen olla osa-aikaisena kaupassa, edelleen stressaten työelämään siirtymistä ja tulevaisuutta. Muuttaessani Helsinkiin koin järkytyksenä sen, kuinka erillainen työllisyystilanne täällä on esimerkiksi Jyväskylään verrattuna. Avoimeen kaupan kassatyöhön voi sadella sadoittain hakemuksia, kun Pk-Seudulla saumat päästä alemmalla koulutuksella työhön, jota pienemmissä kaupungeissa tekevät huonon työtilanteen vuoksi amk- tai ylemmän korkeakoulun käyneet.

Mietimme joku aika sitten ystäväni kanssa sitä, kuinka menestys ei tule silti helpolla ja mitä uhrauksia mekin olemme tehneet oman elämämme eteen. Molemmat olemme ottaneet riskin ja jätetty taaksemme Jyväskylä, itse ottanut riskin ja jättänyt ensin taakseni kaiken entisessä kotikaupungissa määräaikaisen työsopimuksen vuoksi, luottaen kuitenkin siihen, että kaikki kääntyy parhain päin. Olisin voinut valita aina sen helpon tien, jäädä syksyllä Jyväskylään ja etsiä harjoittelupaikan sieltä, opiskella ohella ja tehdä vuoroja tuttuun vanhaan työpaikkaan. Mutta missä olisin siinä tapauksessa nyt? Määräaikaisena oman alan töissä, ehkä en edes sitä.


Viimeisen vuoden aikana olen oppinut sen, kuinka tärkeää on se, että kun uskaltaa olla rohkea ja nähdä vaivaa omien unelmien ja suunnitelmien eteen sen sijaan, että jäisi sen oman mukavuusalueen sisälle uskaltamatta ottaa riskejä. Koska kymmenen vuoden päästä on liian myöhäistä katua asioita, jotka ovat jääneet tekemättä. Aina ei ole paras vaihtoehto mennä siitä, missä aita on matalin.

Ja kuinka onnellinen saan olla ystävistä, jotka jaksavat kuunnella mun valituksia menettämättä hermojaan, pyytää minua ulos, vaikka kokisinkin laiminlyöneeni kaverisuhteita kiireiden vuoksi ja jotka uskaltavat kertoa mulle rakentavaa palautetta ilman pelkoa siitä, että loukkaannun.

Olen todella ankara itselleni ajoittain ja vaadin itseltäni aina todella paljon. Nyt olen alkanut pohtia mitä saavutan tällä? Mitä hyödyn siitä, että asetan itselleni älyttömiä tavoitteita, joiden saavuttamisesta en hyödy, vaan pyrin asettamaan tavoitteet entistäkin korkeammalle?

 Kaikki kuvat weheartit.com

Jos vertaan omaa tilannettani tästä vuodentakaisesta nykypäivään, koen olevani tällä hetkellä siinä tilanteessa elämässä, missä haluankin olla. Kiteytettynä, olen tyytyväinen elämääni, enkä koe tällä hetkellä tarvetta tehdä noita lähitulevaisuuden ”tavoite-etappeja”, kuten ennen. Tietysti elämässä tulee olla tavoitteita, jotka motivoivat jatkamaan eteenpäin, mutta tällä hetkellä olen siinä pisteessä, jossa haluan pysyä ainakin hetken ilman muutoksia ja olenkin tästä iloinen.

Olen ymmärtänyt, että tuo tavoitteiden asettaminen, uusien haasteiden etsiminen on voinut johtua tyytymättömyydestä aiempaan työhöni, työstressistä, takanaolleista elämänmuutoksista, jotka ovat vaikuttaneet siihen, ettei vain ole kyennyt pysähtymään aloilleen ja olemaan tyytyväinen elämäänsä tässä ja nyt. Tottakai suunnitelmiini kuuluu edelleen KTM:äksi opiskelu ennen kolmenkympin rajaa, kenties opinto- tai virkavapaan pitäminen maailmalla reissaten. Aina tulee olla haaveita ja suunnitelmia, joita kohden ponnistaa, kunhan ei tee tavoitteista liian haastavia, jolloin ne voivat kääntyä itseään vastaan ja käydä stressaaviksi.

Huh, olipas syvällistä pitkästä aikaa! 😀

19 Replies to “Vuosi takaperin..”

  1. Tosi hyvä juttu! Huomaa pohtivansa päivittäin samoja juttuja…öh, tosin päinvastoin, koska mä jätin vakituisen oman alan duunin ja heittäydyin paljon epämääräisempään tilanteeseen, niitä unelmia tavoittelemaan kylläkin…

    Kiva kun julkaisit tän!

  2. Terkkuja Iines täältä Disney Worldista :-)! Hyvä kirjoitus, kiva olla tyytyväinen ja positiivinen!

  3. Juuri tällaisia fiiliksiä itsekin käyn läpi tällä hetkellä, valmistumisen kynnyksellä, harjoittelua, opparia ja osa-aikaista kaupan alan duunia tehden firmassa, jossa olen ollut jo kohta 5 vuotta, vaikka joka vuosi on tarkoitus lähteä… Itse valmistun markkinoinnin tradenomiksi ja markkinointihan tunnetusti on varmaan huonoin vaihtoehto työllistymisen kannalta. Ja työllistyminen stressaa kyllä ihan hulluna!

    1. Juu markkinoinnin saralla on tällä hetkellä kyllä kurjat ajat :/ Mutta omasta mielestäni on pääasia, että on töitä, oli sitten oman alan tai ei!! Ja ainahan voi hakea kiinnostavaan yritykseen muihin tehtäviin ja pikkuhiljaa hakea "oman alan" täsmähommiin talon sisällä 🙂 Tsemppiä loppurutistukseen!

  4. Kiitos Iines! Tällaista kirjoitusta kaipasinkin juuri nyt oman elämäntilanteeni takia. Olet todella fiksu nainen!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *