Vapaapäivän aamupuuhia

Huomenta! Olen nyt parina yönä nähnyt ihme painajaisia tai ennemminkin ahdistavia unia, mistäköhän lie johtuu.. Onneksi ne ovat unia vain! Olin muutenkin aivan pihalla herätessä, että mikä maa, mikä päivä. Menee vissiin aina hetki palautua normaaliin arki-viikonloppurytmiin näiden hajanaisten työviikkojen jälkeen. (Luulinhan torstainakin, että on maanantai, hah)..

Bikku-B kävi eilen pitkästä aikaa trimmissä ja käytiinkin T:n kanssa
sillä aikaa ahtamassa perjantai-mötöt taas yllättäen Hakaniemen
Sävelessä. Kana-Pekoni hampparia (ja niitä superhyviä grillimaustettuja
ranuja !!) nyt ei tällä hetkellä voita mitään. Oli vain kohtuullisen
turvonnut olo tallustella sen jälkeen kotiin 😀

Tekisi mieli keittää vielä kolmas ja neljäs kuppi lattea, mutta maito loppui, enkä 
jaksa kipaista lähikauppaan.. ;D

”Vieläkin nukuttaisi!!”
Tänään onkin sitten päivä täynnä ohjelmaa! Eli pyykinpesua, siivousta, Ronjan näkemistä ja jotain muuta järjestelyä, huhhui.. Vielä kun ehtisi illemmalla heittää pienen juoksulenkin, että pääsisi eroon eilisten mättöjen aiheuttamasta morkkiksesta. Mutta ehkä viikonloppuna herkuttelu on jossain määrin sallittua 😉

Mulla loppui toukokuun lopussa salijäsenyys ja oon nyt ihan pulassa. Oon pohtinut, että onko vielä ennen lomaa järkeä solmia jäsenyyttä minnekkään ja tuleeko kesällä ylinpäänsä käytyä salilla.. Eli juoksulenkeillä mennään nyt vaihteeksi, kun alkaa säätkin jo suosia kunnolla!

Viikonloppuja!!

Ainiin ja ps. Nellyllä on alkanut Toukobileet, jonka johdosta kaikki yli 50 euron tilaukset toimitetaan ilman postikuluja! Kuolasin äsken tuota uutta banneriä ja kevään uutuuskenkiä, että oli aivan pakko käydä kurkkimassa.. Oon luopunut niin paljosta tavaramäärästä ja ollut ostoslakossa ikuisesti, että tekisi mieli pistää edes uudet kevätkengät tilaukseen.. Värikkäitä kenkäuutuuksia pääset kurkkimaan tästä! 😉

var uri = ’http://impfi.tradedoubler.com/imp?type(js)g(17892302)a(1854317)’ + new String (Math.random()).substring (2, 11);
document.write(”);

3 vastausta artikkeliin “Vapaapäivän aamupuuhia”

  1. Mulla on ainakin menossa tää "ilmainen liikuntamuoto"-kausi eli lenkillehän se on pakko itsensä hoputtaa 😀 toisaalta on tossa hietsussa ihan kivat maisemat ja sään ollessa ihana on kivempi olla ulkona ku sisällä laitteiden seurassa 🙂
    Veronica

  2. Brunaa nimenomaan 😀 valitsen lenkkipolut auringon mukaan, haha 😀
    Veronica

Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.