Suoristus/muotoilurauta hakusessa!

Vanha Remingtonin Shine therapy-suoristusrautani sanoi joku aika sitten itsensä irti, mikä toisaalta oli odotettavissa reilun viiden vuoden yhteisen taipaleen jälkeen.. Uuden raudan hankinta on ollut mielessä jo jonkun aikaa, mutta tuo Remington on ollut hyvä ostos, joten olen lähinnä odotellut sen hajoamista.

Alustavasti olen selaillut vaihtoehtoja vanhan raudan tilalle ja miettinyt mm. Cloud Ninea ja GHD:tä.. Joskus aikaa taaksepäin oli muistaakseni jotain hässäkkää noiden nykyisten GHD-rautojen laadusta ja olenkin miettinyt onko se nyt sitten järkevä hankinta, kun raudan olisi tarkoitus kestää kuitenkin käytössä taas seuraavat vähintään 5 vuotta. Ei tässä toisaalta ammattikäyttöön rautaa etsitä, mutta järkevintähän olisi ostaa sitten kerralla hyvä.. Tuon Cloud Ninen olen kuullut olevan ”rautojen aatelia”, onko sitä käyttäneillä sama mielipide?

kuvat google kuvahaku
Olen pohtinyt siis myös mm. Remingtonin ja Braunin ”halpisrautojen” ja noiden ammattilaisrautojen välillä. Itse olen nimittäin juurikin tuohon Remingtoniin ollut todella tyytyväinen tähän asti! Tarkoitus olisi tietysti hommata rauta, jolla onnistuu näppärästi myös kihartaminen ja laineiden teko…

Onko teillä suositellä jotakin näistä mainituista vai kenties jotakin muuta, sekä vinkkailla hyviä myyntipaikkoja? 🙂 Kiitos jo etukäteen!

12 vastausta artikkeliin “Suoristus/muotoilurauta hakusessa!”

  1. Mä löysin Saaran blogista tämmösen videon kun etin itelleni suoristusrautaa: http://www.lily.fi/juttu/video-remington-shine-keratin-therapy
    Ostin tuon Remingtonin Keratin therapy raudan ja oon ollut tosi tyytyväinen. Hintaa oli Gigantissa 69e, kun esim. Prismassa sama rauta maksaa 89e. On kivan kokoinen käteen, löytyy lämmönsäädöt ja pyörivä johto ja raudan saa lukittua kiinni. Tulee tosi sileät hiukset suoristaessa, itse en ole kiharoita vielä kokeillut mutta videon mukaan nekin onnistuu 🙂

  2. Remingtonin raudat ovat erittäin hyviä, minullakin on ollut oma Remington monta vuotta eikä ole mennyt miksikään. Tosin olen miettinyt ghd tai coud nine raudan hankkimista sillä muotoilurauta toimii nykyään myös työvälineenäni. Pelkästään omaan käyttöön on Remingtonin rauta minun mielestä aivan riittävä 🙂

  3. Cloud Nine on ollut ihan täydellinen käytössä! En olisi ikinä uskonut, että opin tekeen jopa kiharat suoristusraudalla, mutta tällä onnistuu todella helposti 🙂 Plussaa myös lämmönsäätelystä, itse en ainakaan suoristaessa tykkää käyttää niin korkeaa lämpötilaa kuin kihartaessa.

    Ps. Omani ostin verkkokauppa.comista, mistä raudan saa melkoisen hyvään hintaan! ü

  4. Mulla oli sama tilanne vähän aikaa sitten kun edellinen rauta sanoi itsensä irti. Pohdin kanssa cloud ninea, mutta päädyin lopulta Remingtonin Pearl-sarjan suoristusrautaan enkä ole katunut päätöstä hetkeäkään! Rauta liukuu hiuksissa kuin unelma ja siinä on extrapitkät ne "levyt" eli sopii hyvin myös pitkille ja paksuille hiuksille. ainakin silloin ku mä ostin niin Gigantista sai edullisimmin, yli 20e halvempi kuin Stockalla.

  5. Mä oon hankkinut oman Cloud Nineni Verkkokauppa.comista ja on kyllä jokaisen käytetyn euron arvoinen laite! Mulla on ollut se nyt kai pari vuotta ja se on edelleen kun uusi 🙂

  6. Itselläni on Remingtonin Sleek&Curl, numeroa en valitettavasti muista. Nimensä mukaisesti saa siis niin suorat kuin kiharatkin, ja jopa minä, joka en kovin taitava ole hiusteni kanssa, onnistuin toiselle yrittämällä tekemään kiharat tuolla 😀

  7. Mullahan on se Remington Shine Therapy -rauta ja pitäis käyttää enemmän. Remingtonillahan on ainakin jotain vastaavia rautoja kuin tuo, joskus ainakin Nelly.comissa katsellut niitä.

  8. Mulla on HerStyler ja ostin sen Foorumista Helsingistä joltain ulkomaalaiselta, joka laittoi ensin mun tukan. Se olis oikeasti maksanut ihan järkyttäviä, mutta sain tingittyä 80e sanomalla ettei mulla ole enempää 😉 On ollut aivan ihana käytössä ja ah että sillä saa helposti hyvät kiharat! + Tuolla ne lupaa ostokuittia vastaan laittaa sun tukan ensimmäisen vuoden ajan aina kun haluat 🙂

  9. Remingtonin rautoja suosittelen minäkin! Kaikki muut on hajonneet käsiin alta aikayksikön… 😀

  10. Suosittelen GHD IV Styleriä suurella sydämellä! Onnistuu niin suoristus, kihartaminen kuin myös tyvikohotus. Omani viettää pian 6v -syntymäpäiviään ja ikinä en ole katunut sen hankkimista :)! Maksaa hintansa todellakin takaisin.

  11. 2 vuotta GHD IV Styleriä käyttäneenä en voi kun kehua. Ei ole ollut mitään ongelmia raudan kanssa, ja edelleen kuumuu yhtä hyvin kun alussakin. Omani tilasin Look Fantasticiltä, olisikohan posteineen ollut n. 96e. Plussana, että kiharat on jopa helpompi tehdä sillä kun suoraan kihartimella 🙂

  12. Ite vannon GHD:n nimeen! Ollut 4 vuotta ahkerassa käytössä, tekee kiharat ja suoristaa kuin unelma! Suoristus hoituu yhdellä vedolla ja lämpö''levyt'' on joustavat niin hiukset ei jää sinne väliin repimään (opiskelen kampaajaksi ja useissa malleissa olen huomannut tämän ongelman että levyt on epätasaiset eikä jousta ja siksi repivät hiuksia) Plussaa nopeasta lämpiämisajasta jonka ilmoittaa äänimerkillä. Lisäksi jos raudan unohtaisi päälle se sammuu automaattisesti puolen tunnin päästä, mutta en ole unohtanut joten en tiedä toimiiko ;D Mutta aivan mahtava rauta kyllä on!:)

Vastaa käyttäjälle Hanilo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.