Lyhyet kuulumiset

Pakko myöntää, että mulla on viimeaikoina ollut inspiraatio blogin suhteen melko vajaavaista johtuen lähinnä siitä, että olen keskittänyt fokuksen elämässäni muihin asioihin, eikä aikaa ylimääräiselle ole oikein jäänyt. Poden keväisin yleensä pientä kevätväsymystä, joka on ollut osanaan siinä, ettei täällä ole ollut kovin aktiivista pieniä innostumisen pyrähdyksiä lukuunottamatta. Kerran kun sen otteen blogista irrottaa, niin hiljaisuus helposti venyy ja venyy, kun kynnys kirjoitella kasvaa. Kun ei ole hetkeen tänne näpytellyt tapahtumistaan, tulee helposti stoppi, että hetkinen..mitäs tänne nyt sitten osaisi enää raapustaakkaan. 
Onneksi kesä on jo aivan tuloillaan ja jaksan toivottavasti panostaa sitten taas asukuviinkin, kun ei tarvitse enää kääriytyä samoihin nuhjuisiin lämpötamineisiin joka aamu töihin. Silloin viimeinen asia mikä mieleen on juolahtanut silmät ristissä pimeinä aamuina, on kuvata itseään 😀

 Tajuttiin päivällä, ettei kaupat tietty ole täällä auki ja tie kävi, minnekkäs
muuallekkaan kun vanhaan tuttuun Weeruskaan, tällä kertaa lohikeitolle 😉

Toivon, että reissussakin olisi käytössä wlan, niin pysyisi kätevästi tässä postausrytmissä, kun on kerran päässyt alkuunkin! Huomaatteko kuinka innoissani olen tulevasta reissusta, kun jauhan siitä vähintään jokatoisessa postauksessa?! Haha! Ilmeisesti tulee kunnon kesäloma ihan tarpeeseen. Syksyn reissu onkin jo suunnitteilla ja viikot lyöty lukkoon, mutta siitä sitten myöhemmin.

Nyt vielä sunnuntain viimeiset levot ja valmistautuminen huomiseen työpäivään!

3 Replies to “Lyhyet kuulumiset”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *