Bloggaus ja elämä

Lähiaikoina olen alkanut miettiä sitä, kuinka paljon panostin blogiin vielä pari vuotta taaksepäin. Suoraan sanottuna surettaa vanhoja postauksia lukiessa, kuinka innoissani tuolloin olin blogista ja kuinka aktiivisesti tänne päivittelinkään. 
Tuolloin opiskeluiden ja osa-aikatöiden ohella blogin pitäminen oli helpompaa, koska vapaa-aikaa oli tietysti enemmän ja sai itse suurilta osin vaikuttaa omiin arkiaikatauluihinsa. Oli useampia vapaapäiviä viikossa töistä, jolloin oli aikaa panostaa blogiin täysillä sen jälkeen kun ahersi opintojen parissa pari tuntia päivästä. Tällä hetkellä päivätyö yhdeksästä viiteen vie kuitenkin niin suuren osan viikkoaikataulusta, että vapaa-aika on melko kortilla. 

Välillä kiireitä riittää niin paljon, että pitkiäkin blogitaukoja saattaa ajoittain tulla aivan tahtomattakin. Ja ymmärrän, että lukijoidenkin kannalta on turhauttavaa, että teen vähän väliä katoamistempun ilman mitään ilmoitusta. Yksinkertaisesti saatan unohtaa hetkeksi koko blogin olemassaolon. Jos se vain olisi
mahdollista, kirjoittelisin tänne vaikka kaiket päivät, mutta tällä
hetkellä siihen ei vain ole mahdollisuutta. Välillä ihaillen ”kadehdin” ystäviäni ja tuttaviani, jotka ovat ottaneet elämässään riskejä ja laittaneet ylenpalttisen työnteon sijaan elämänsä ja sen elämisen etusijalle.

Aina on mahdollisuuksia ja jokainen on oman elämänsä herra, sekä näinollen juuri se henkilö tekemään omasta puolestaan radikaaleja päätöksiä. Pääasia, että pitää aina siitä mitä tekee. Tällä hetkellä kuitenkin näen itseni tekemässä oman alani töitä, juuri tässä iässä kun on helppo ilman työkokemusta pudota siihen kuiluun, ettei oman alan töitä enää niin helposti löydäkkään. Ja onhan tässä ikääkin ”jo” se 26v. Paljon ahertamalla saa myös palkita itseään ja lähiaikoina olenkin miettinyt mm. taas kouluun hakemista ja opintovapaata parin vuoden tähtäimellä, kuten täällä olen kirjoitellutkin 🙂 Olisihan se melko luxusta olla hetken taas opiskelija, nukkua välillä pitkään arkiaamuisin, aikatauluttaa omat hommansa, hoitaa asioita virka-aikaan arkena tai jopa toisena ääripäänä tehdä blogia kokopäiväisesti.


Varmasti moni teistä onkin turhautunut blogitaukoihini ja lopettanut blogin aktiivisen seuraamisen, mutta toivon että eksyneetkin lukijat saadaan vielä jossain välissä tänne takaisin!  Olisihan se tosiaan mukava kirjoitella blogia kokopäiväisesti, mikäli olosuhteet vain sen mahdollistaisivat, heheh.

Parhaani mukaan kuitenkin yritän tänne vähän väliä saada matskua ja toivon, että ymmärrätte tämän 🙂 Reilun kuukauden päästä onkin tulossa mm. LA:n reissu, jolloin olisi aikomus loman aikana panostaa blogiin enemmän. Varmasti Losin lomakuulumiset kiinnostavatkin vaihteeksi hieman enemmän, kuin nämä perinteiset arkiturinat.

Kysyisinkin teiltä, että mitä kaipailette blogiltani tällä hetkellä? Millaista sisältöä haluaisitte? Jotain, mitä täällä kenties on ollut aikaisemmin, mutta jonka puuttumista en ole välttämättä itse lainkaan  edes huomannut? 🙂

15 vastausta artikkeliin “Bloggaus ja elämä”

  1. Edelleen täällä ollaan aktiivisena lukijana vaikka pieniä taukoja sulla tuleekin 🙂 mutta se on elämää! Ihanasti kirjoittelet ihan kaikesta. Instagramin puolella tulee kanssa seurattua niin ihana nähdä ihan sun normaalia elämää 🙂 eipä oikein muuta! On aina kiva lukea uusin postaus kun se tulee vaikka niin aktiivisesti ei aina muista kommentoida… 🙂
    Veronica

  2. Musta sun arkiturinat on ihan kivoja! 🙂 Itelläki tosi hektistä elämä ja paljon reissuissa ym, niin en välttämättä edes ehdi/pysty seuraamaan mitään blogia päivittäin tai edes viikottain. Joten älä ota mitään stressiä päivitystahdista! 🙂 Mutta kiva yllätys se aina on, kun tulre pitkän tauon jälkeen blogiisi, ja olet päivitellyt kuulumisia. Niitä on mukava lukea! 🙂

  3. Minusta tää on tälläisenaan hyvä! Asukuvia on kiva katsella ja kuulumisia lukea. 🙂

  4. Mahtava postaus! Oon seurannu sua varmaankin vuoden päivät ja lukenu monia monia kertoja sun kaikki vanhemmatkin postaukset! 🙂 Itseeni kiinnostaa ne arkipäivän jutut ja "tavalliset" mitä oot tehny postaukset 😀 Tietysti joskus on kiva saada spessumpaa kuten videoita 😉

  5. Ihanan näkönen kämppä! Oon nyt lueskellu blogias muutaman kuukauden ja esimerkiks just kämppäpostaukset ois tosi jees 8)tai vaikkapa kuvakollaaseja

  6. Ihana Iines, kun jaksat edes vähän kirjotella kuulumisias tänne! Ymmärtäähän sen, että työt vie aikaa ja sitten pitäs vielä jäädä sille oikeallekin elämälle aikaa. Päivittäin käyn kurkkii onko tänne tullu mitää uutta ja voi sitä iloa kun joku uus postaus on tullu 😀 älä ota paineita blogistas, tosifanit ei sua hylkää taukojenkaan takia 🙂

    -Suvi

  7. Hei Iines,

    Ehdottomasti lisää tavallisia arkiturinoitasi, ne ovat kuitenkin monin verroin kiinnostavampia kuin vaikkapa tuote-esittelyt. Eikä haittaa, vaikka arkijutut olisivat lyhykäisiäkin.

    Ihanaista elokuuta sinulle!

  8. Mä toivon ruokapostauksia! Jotain kivoja reseptejä ja sellasia, sulta kun on ennen muutaman tosi hyvän saanu! 🙂

    Ja ehkä sellanen Päivä Iineksen kanssa-postaus ois kiva.. 🙂

  9. Blogisi on hyvä juuri tällaisena, Ella tiivistikin asian aika hyvin niinkuin itsekin ajattelen! 🙂 Ymmärrän täysin et töiltä ei aina ehdi blogia päivittelemään. Itsellänikin on mennyt viime kesät melkoisessa "sumussa", kun oon ollut vaan töissä. Ja nyt kun on loma sataa vaan..:D

  10. Olet ihkavensimmänen bloggaaja kenet löysin tuolta youtuben ihmeellisestä maailmasta. Enkä vieläkään halua lopettaa täällä käymistä vaikka tosin itseä harmittaa myös että postauksia ei tule samalla tavalla kun vaikka vuosi sitten. Tosin syy on aivan ymmärrettävä 🙂 HUI KUN SÄIKÄHDIN OTSIKON TAKIA ETTÄ NYT MONEN" VUODEN JÄLKEE LOPETAT BLOGGAILUN.. mutta erityisesti sun videoita odotetaan täällä kovasti. Sun ekat vudeot oli ehkä maailman parhaat mutta oot tainnut poistaa ne? Tai mun kone ei löydä niitä enäö 🙁 miks? Kuva postauksetki on kivoja ja sun ajatus postaukset. Olet yksi harvoista bloggaajista joka kirjoittaa erinlaisista tunne tiloista ja muistan.

    Ihunaa syksyä sulle♡

  11. Mä katselin tota kuvaa missä Bixu makaa sohvalla. Ensin en tajunnut, että se on sohvalla vaan katselin tota koiralelua joka on lattialla ja katoin että se on Bixu. Sitten tajusin, että sehän on ihan törkeän pieni :D.

    Mä kans tykkään noista ihan arkisista postauksista 🙂 ja valokuvista :).

  12. Mie ainakin ymmärrän – ja samaistun täysin! – tuohon, että aina ei ehdi ja kerkeä bloggailla niin paljoa kuin haluaisi, kun on kaikkea muutakin oikeasssa elämässä. Eikä minuakaan kyllä haittaa tauot, innoissani tulen kurkkimaan tänne silloin, kun olet kirjoittanut olipa se sitten päivittäin vai kerran viikossa. 🙂

    Aurinkoista elokuun jatkoa! 🙂

  13. Mahtavaa! Olet menossa Losiin <3 Olen itse käynyt siellä muutaman kerran ja blogissani olenkin kirjoitellut paljon tuosta ihanasta enkelten kaupungista ja kertonut mitä kaikkea siellä voi tehdä. Nyt oli lopultakin ilmestynyt suomenkielinen matkaopaskin Los Angelesistä. Oisko ollu Berliz-sarjaa.

    kausiluontoista.blogspot.fi

  14. Eniten kiinnostaa juuri arkijutut ja höpinät sekä päivän asut. Myös kosmetiikka-ja ruoka-aiheiset postaukset kiinnostavat. Mukavaa syksyä! 🙂

  15. Kyllä minusta arkijutut on parhaita! Ja juu, matkapostaukset on aina mielenkiintoisia. Mun mielestä sulla on vaan niin kiva fiilis tässä lokissa, kyllä lukisin ihan vaikka harrastusjuttuja ja kirja-arvioita 🙂 -loomis

Vastaa käyttäjälle Paula Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.