Villi viikonloppu..not!

Lauantaina piipahdettiin kaverin synttäreillä ja hetki Aussie Barissa. Kotona olin jo puolenyön maissa, ei enää vaan jaksa riekkua ympäriinsä koko yötä.. Tai no ihan kuin olisin kovin ahkerasti lähivuosina muutenkaan jaksanut 😀

Seuraavat kaksi viikonloppua olisi taas kavereiden synttäreitä tiedossa, joten melko kiireisiä viikonloppuja tulossa! Onneksi perjantait saa kuitenkin hölläillä kotona.

Vakkarimeikit oikein siististi kasassa ;D
Ensi viikonloppuna on alettava viimeistään järkkäilemään paikkoja täällä kotona. Poikaystävä myi nimittäin asuntonsa ja kantaa kuun lopussa loputkin tavarat mun luokse. Saa nähdä, miten kahden ihmisen vaatteiden ja kahden surffilaudan lisäksi saadaan tänne mahdumaan myös vajaat 10 jätesäkillistä talvi- ja muita vaatteita, lumilauta, toinen Malm-lipasto ja muita kalusteita, vissiin alettava pelaamaan vähän tetristä täällä 😀
Keiteltiin tänään kunnon syysflunssakeittoa, eli siis tulista kanakeittoa ja olen aivan ähky. Voisin huomenna pistää vaikka ohjetta kehiin!
Nyt House ja unille!

2 vastausta artikkeliin “Villi viikonloppu..not!”

  1. Ihanan väriset korvikset ja paita. Mulla on vähän samantyyliset korvikset jotka löysin vuosi sitten Seppälästä lasten osastolta. Olin menossa "naamiaisiin" jossa piti pukeutua julkkikseksi ja sieltä löytyi tosi kivoja koruja. Harvemmin lasten osastolla tulee käytyä :D.

    Miesten osasto on kans toinen missä ei tuu juurikaan pyörittyä, mutta sieltäkin löytyy monesti ihan mielettömän hienoja asusteita, varsinkin koruja ja pipoja.

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.