Sunnuntaifiilikset ja kivoja poimintoja

Mitäs tässä vilahtanut taas viikonloppu ohi, ainakin nukuttua on tullut aivan kohtuullisesti! Eilen käytiin pitkien päikkäreiden jälkeen seuraamassa kaverin triathlonia Stadikalla ja Alppitorin kanahampparin kautta kotiin. Katsottiin illalla kauhuelokuva Mama, josta näin elokuvissa trailerin jo joskus varmaan viime vuoden puolella. Odotukset oli korkealla tuon leffan suhteen, koska ohjaaja oli muistaakseni sama kun Orpokodissa, joka oli ihan huippu kauhuelokuva. Noohh, ihan kohtuullinen suoritus, vaikka ehkä vielä vähän olisin odottanut..
Saimme päähämme näin vähän viimetingassa lähteä parin tunnin päästä brunsseilemaan. Mistään pöytävarauksistahan nyt on sunnuntai-aamuna aivan turha haaveilla, mutta saa nähdä minne tästä raahautuu pikkuhiljaa vaikka sitten jonottamisen kautta. Vuoden päivät olen halunnut pitkästä aikaa Fazerin brunssille, mutta kun sinne täytyy aina varailla pöytä jopa pari viikkoa etukäteen, eikä koskaan jaksa suunnitella nälkäänsä niin paljoa ennakkoon 😀
Tein perjantaina kivoja syyspoimintoja netin ihmeellisestä maailmasta. Se, että yritän vältellä shoppailua vielä kuukauden, ei tarkoita etten voisi sillä aikaa hieman surffailla ympäriinsä 😉 Tajusinkin myös (tai muistin), että Minnetonkan hapsusaappaat ovat ehdottomasti ostoslistalla Loseista!!

1. MORRIS:in klassinen vaaleansininen kauluspaita ei mene koskaan pois muodista,
löytyypi täältä
2. Selected Femmen mekko alkusyksyn juhliin täältä
3. NLY Trendin hopeanvärinen kaulakoru täältä
4. Sally & Circlen sininen tähtihuivi täältä, löytyy vaihtoehtoisesti myös
5. Valkoisiin Dr. Denimin Kissyihin oli tullut kokotäydennystä. Omat valkoiset
ovat vielä hankkimatta. Löytyvät täältä!
6. No ne Minnetonkat.. Nilkkapituisena hapsusaappaana täältä
7. Ja korkeampivartisena täältä
8. Sparkzin aivan upea viininpunainen tunika täältä
Nyt brunsseilemaan ja viettämään aurinkoista sunnuntaita!
Toivottavasti teette saman 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *