If I was a rich girl…

Tuli mieleen jotkut vuosia vanhat postaukseni, joissa listasin joululahjahaaveita tai mitä milloinkin. Olen yrittänyt listata ostoslistaa Losin reissulle ja pääasiassa saanut listalle jo meikkejä, alusvaatteita ja muuta ”peruskamaa” mitä sieltä nyt tulee aina kannettua. 
Olen säästänyt myös yhtä suurempaa hankintaa varten, saa nähdä raaskinko kuitenkaan säästöjäni loppujen lopuksi mihinkään pistämään tai löytyykö reissusta mitään riittävän mukavaa, nähtäväksi jää. Koska en rehellisesti sanottuna keksinyt maanantai-illalle eilen muuta tekemistä sohvalla maatessa, listasin kollaasiin muutamia juttuja jotka olisivat heti ostoslistallani, mikäli budjetilla ei olisi väliä. Saahan aina kuitenkin haaveilla! 😉 

1. Rolex Datejust Pink Dial Midsize.
Rolex-säästökassa on ollut kasassa jo jonkin aikaa, mutta se vaihtui jossain vaiheessa ikävä kyllä matkakassaksi. Eli tuon Datejustin perään haikailu jatkuu edelleen! Ehkä sitten itselleni 30v-lahjaksi,eihän siihen ole enää kuin 4 vuotta, hyvin siis säästöaikaa!
Kävin tammikuussa jo testailemassa tuota Havaijilla ranteeseen! 😀

2. Balenciaga Giant 12 City Tote
Tuo roosa Balenciaga nyt vain oli niin söpö, että oli pakko napata kuvaan Rolexin viereen, heheh. Tällä hetkellä käytössä on kaksi arkilaukkua, jonne mahtuu kaikki tarvittavat ja uusi olisi
hakusessa. Olen koittanut pähkäillä, mihin laukkuun päätyisin ja tuo
Balenciagan Giant 12 City Tote onkin ollut mielessä mustana.

3. Louboutinit
Hakusessa edelleen ne hyvät peruskorkkarit töihin ja muualle koossa 34-35!!
Näissä nyt olisi ainakin koot kohdallaan, kun löytyisi tämmöiselle pikkujalalle.

4. Minnetonka
Minnetonkan mokkasiinit ovat varmasti jokatapauksessa ostoslistalla reissusta syyskengiksi.

Myös uudet UGG:sit himottaisivat, niitä kun saa Jenkeistä niin pilkkahintaan! Mutta mitäpä tässä ei haluaisi 😀

2 vastausta artikkeliin “If I was a rich girl…”

  1. On mukava myös katella ja haaveilla ja ei aina tarvii ostaa niin montaa laukkua. Joillakin opiskelija-bloggaajilla on tapana ostella joka kuukausi uusi laukku mikä tuntuu oudolta ja snobbailulta. Sulla on enemmän järki päässä kun mietit, haaveilet ja säästät etkä mene suinpäin ostelemaan sitä sun tätä kallista vaikka sulla on vakituinen ja hyvä työpaikka etkä ole enään mikään opiskelijatyttö. Ihana blogi ja jatka samaan malliin!!

  2. Louboutinit on minunkin himotuslistalla, ja vaikka pari mahdollisuutta olisikin ollut ne ostaa, en jostain syystä oo ostanut. Sen tilanteen pitää olla jotenkin erikoinen kun niin kauan oon niistä haaveillut ;D

Vastaa käyttäjälle Nomi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.