110913

Kävin vetämässä töiden jälkeen tunnin pikatreenin työpaikan salilla, jonne olen lähiaikoina jaksanut raahautua hävettävän harvoin.. Täytyy nyt skarpata, ilmainen sali kun vielä on ja muutaman minuutin kävelymatkan päästä kotoa, joten mitään tekosyitä ei pitäisi olla! 😀 Varsinkin kun sali on vielä kaikenkukkuraksi ihan työmatkan varrella. Pitää motivoida muutkin työkaverit käymään samalla salilla, niin olisi ainakin aina treenikaveri!
Tällä viikolla koittaa myös palkkapäivä, joten täytyy vetää reissulle lopullinen matkabudjetti. Reissuun lähtee siis mukaan myös ystäväni Ronja poikaystävänsä kanssa ja ollaankin lähes päivittäin Ronjan kanssa matkakuumeiltu yhdessä ja mietitty, että milloin olisi sopiva aika käydä vaihtamassa valuuttaa, heheh. 
Lisäilin tylsyyksissäni Bloggeriin jotain ikivanhoja kuvia puhelimesta. En ole nimittäin pahemmin ehtinyt/jaksanut/muistanut räpsiä tänne sisältöä lähiaikoina. Aamuisin on ollut kamalaa vaatekriisiä, kun ei voi enää hipsutellakkaan töihin niissä sandaaleissa ja muissa kesävaatteissa.. Ehkä Losin reissun jälkeen on vaatekaappikin uudessa uskossa. Tai viimeistään sen jälkeen, kun olen saanut myytyä kaiken vanhan roinan siellä kirppiksellä. Varailen pöytää todennäköisesti siis reissun jälkeen, eli myymään menen jossain vaiheessa lokakuuta todennäköisesti.

Ja kohtahan pääsee muuten kaivelemaan kaapeista niitä syyssaappaita ja polttamaan kynttilöitä iltaisin! Olen henkeen ja vereen kesä-ja aurinkoihminen, mutta jollain tapaa niitä syksyjäkin aina kaipaa sen hetken….kunnes tulee se lopullinen kylmyys ja toivoo, että talvi olisi ohi hujauksessa. Toisaalta nämä vuodenajat ovat Pohjolan rikkaus ja pitäisihän niitä osata arvostaa 🙂 Toivotaan kuitenkin, ettei tästä syyskuusta tulisi ainakaan kovin sateinen tai kolea. Peukut pystyyn!!
Onko teillä reissuja tiedossa nyt syksyllä ja odotatteko jo syksyn tuloa? 🙂
Ainiin ja ps. Members.comissa on alkanut mm. Applen kamppis, jossa iPadeja alennuksella. Applen tuotteet kun harvoin ovat missään tarjouksessa! Muista kamppiksista menossa on mm. Dieselin ja DKNY:n. Kannattaa kurkata ja rekisteröityä, ellet jo ole Membersin jäsen. Membersille TÄSTÄ!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *