Los Angeles here we come!

Lähtö alkaa valmistua, iik! Nukuin viime yön tosi katkonaisesti koko ajan odottaen että on aamu. Kello olisi ollut 8.30 soimassa, mutta heräsin jo seitsemän jälkeen, kun ulkona kerta oli jo valoisaa (kun palaan reissusta niin ei ole enää niinkään :D).

Ronja lähetti eilen whatsapilla mulle allaolevan kuvan:

Wuhuu! Nyt tosin enää muutamia tunteja lähtöön! En muuten ymmärrä miksei tämä blogger suostu enää keskittämään joitakin kuvia, argh.

Aamupusut eilen pikkuisen kanssa. Bixu lähti eilen illalla hoitoon ja oli aivan tohkeissaan, kun tiesi pääsevänsä hellittäväksi. Oli niin karua herätä nyt aamulla, kun pieni pörrökasa ei enää odottanutkaan täällä alhaalla. Äidin villakoira saa muutaman viikon päästä ruskeita toypentuja ja mua kyllä kieltämättä tekisi niin mieli toista pientä villistä Bixulle kaveriksi, sitä kun on mietittykin jo useamman vuoden ajan.. Hmmm. Täytyy pähkäillä vielä.

Mulla vaihtuu työnkuva loman jälkeen loppuvuodeksi, kun pääsin työnkiertoon kokeilemaan vähän uudenlaisia haasteita! Olin eilen aamulla jo vähän katsomassa läpi mitä tulemaan tulee ja sitten taksilla töihin kiireesti. Muutaman kerran olen joutunut kulkemaan työmatkoilla taksilla, kun täytyy päästä nopeasti paikasta toiseen. Ja kun kuskaukset on aina toimipisteestä x toimipisteeseen x, on tähän mennessä alkanut taksikuskeilta semmoinen jauhaminen, kuinka hekin ovat asiakkaitamme ja sitä ja tätä, kun ei jaksaisi vieraiden kanssa vängätä ”työasioita” 😀 Ekaa kertaa taksikuski oli kuitenkin ihan hiirenhiljaa hahah! Ei sanonut kertakaikkiaan sanaakaan. Ei sillä ettenkö nyt jaksaisi vieraille jutella, mutta joskus nyt on mukava olla hetken vertaa hiljaa ja näpytellä puhelinta…tai esimerkiksi juuri instagramia 😀

Nyt on toivottavasti pakattu kaikki! Luulin nimittäin muistaneeni jo kaiken, kunnes kaupassa käydessä eilen tajusin, että AURINKOLASIT!!! Juuri tämän vuoksi mun pitäisi aina aloittaa pakaaaminen ainakin kahta päivää aikaisemmin, koska näitä muistettavia asioita tulee aina lisää mieleen 😀
Passi voimassa, ESTA tällä kertaa ok (en muista kerroinko viime kerrasta täällä, kun jouduin Nykissä takahuoneeseen kuulusteluun rajalla siitä, kuinka ESTAN passinumero oli muka virheellinen ja asiasta oli mukama kerrottu mulle jo vuosi aikaisemmin Miamissa, mitä kylläkään ei ollut ja annettiin suullinen ”varoitus” tulla seuraavalla kerralla uudella ESTA:lla :D), valuutta vaihdettu, iPad ladattu ja ainakin jotain vaatteitakin yritetty pakkailla mukaan. Täytyy nimittäin tehdä tilaa ostoksille 😉
En ota tällä kertaa läppäriä mukaan, joten postailen taas pädillä ja jos tarve tulee, niin poikkiksen läppärillä! Nyt viimeiset aamutouhut ja kentälle. Palataan!

12 vastausta artikkeliin “Los Angeles here we come!”

  1. Ihanaa lomaa <3 nyt nautiskele oikein kunnolla, minä jatkan taisteluita töissä sinunkin puolesta 😉 puss ja muista shoppailla!!

  2. Aiheeseen liittymätöntä, mutta mistä olet ostanut canada goosen takkisi ja paljon se maksoi? 😀

  3. Moikka Iines! 🙂 Tämä ei nyt kyllä liity mitenkään postaukseen, mutta muistan, että sait joskus lukijoillesi -15% alennuksen IsoSmilen verkkokaupasta. Tiedätkö, oletko mahdollisesti saamassa toista alennusta lähiaikoina? Itseä huvittaisi tilata, mutta opiskelijalle hinta on kuitenkin melko paljon. Lisäksi kysyisin, että mitä valkaisupakettia suosittelisit? Oliko se tuo Advanced Vivid, joka maksaa 43€? Ja vielä kolmas kysymys, sivuilla lukee näin: "Tilatessasi maksat verottaman hinnan. Tuotteen saapuessa, tulli voi periä 24% ALV:n, jos tilauksesi ylittää 22 euroa". Eli tulliahan ei mene jos tilaus ei ylitä 43€, eikös se näin ollut? Mutta jos tulli perii sen 24% niin siitähän tulee reilusti yli 43€ eli voiko tuosta joutua maksamaan kuitenkin sitä tullia, koska tuotteen hinnaksihan tulisi sitten noin 55€? Kiitos jo etukäteen! 🙂 Hyvää syksyn jatkoa sinulle! 🙂

    1. Juu tullin voi periä alvit, joka on siis tuon 24%, jos huono mäihä käy! Olen kuitenkin kuullut, ettei niin usein käy 🙂 Toivottavasti saan pian koodia!

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.