Sunnuntai 22

No nyt kun on viime viikonloppuna kirppismyynnin ansiosta raivattu vähän lisää tilaa tänne yksiöön, voisi aloittaa vissiin pikkuhiljaa järjestelemään kotia joulukuntoon. Mitään joulukuusta tänne ei olisi mitään mahdollisuutta saada mahtumaan, joten jospa sitä tänä vuonna tyytyisi sitten vain kynttilöihin ja jouluvaloihin. Lähdetään nimittäin huomenna taas jouluksi maalle, joten mitäpä sitä suotta turhaan kyhäämään mitään jouluviritelmiä, jotka joutuu kuitenkin purkamaan pois heti kun pääsee takaisin kotiin.. 
Tällä hetkellä mulla on semmoinen olo, että olisi unelmien täyttymys viettää joulua Lapissa niinkin harvinaisen asian kun LUMEN KESKELLÄ!! Ulkona näyttää siltä kuin mentäisiin lokakuussa ja ylihuomenna on jouluaatto, mitä tämä on?! (Näin muuten unta, että söin nälissäni joulukalenterista kaikki suklaat ja heräsin aamulla kamalaan morkkikseen :D)

Viime joulu oli poikkeuksellinen useastakin syystä…
1) Vietin ensimmäistä joulua muualla kun omassa kodissa.
2) Kävin ensimmmäistä kertaa moooneeeen vuoteen joulusaunassa!
3) Opettelin laskemaan lumilaudalla. First time ever! Aivan säälittävässä mäessä tosin, mutta pääsinpähän alas ilman luunmurtumia 😀
4) Join muutaman valkovenäläisen liikaa ja miekkosen perheen kanssa Aliasta pelatessa selitin saman sanan kaksi kertaa putkeen. Enkä edes itse tajunnut.. Sitten tulikin jo nukkumaanmenoaika Iinekselle 😀

Tein pitkästä aikaa laineraudalla kähärät! Noiden vääntämisessä meni kyllä aikaakin ihan kiitettävästi, mutta pitäisi jaksaa väkertää useammin 🙂

Saa nähdä mitä tänä vuonna tulemaan pitää! Huomenna pitäisi käydä hakemassa loput jouluruoat kaupasta (tai ainakin toivoa, että jotain on vielä jäljellä…) ja töiden jälkeen pakata kamppeet kasaan muutamaksi päiväksi. Ei tunnu kyllä kertakaikkiaan yhtään joululta, mutta saapa nyt ainakin sitten viettää muutaman vapaapäivän tehden yksinkertaisesti EI MITÄÄN! Ja ehkä se muutama päivä tosiaan onkin sitten tarpeeksi sitä hommaa.

Täytyy muuten käydä ostamassa jo valmiiksi tammikuun aluksi joku kehonpuhdistuskuuri.. Joulu vasta tulossa, mutta tuntuu siltä että omia ”pikkujouluja” on tullut vietettyä ihan tarpeeksi. Ihme herkkuhiiri mustakin tullut lähiaikoina, yök! Mutta kai sitä kerran vuodessa luvan kanssa, eikös vain?!

2 vastausta artikkeliin “Sunnuntai 22”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.