Känkkäränkkäilyä ja Olympus PEN:in testailua

Heräsin tänään jo viideltä, enkä enää saanut unta. Perus-maanantai.. Nousin sitten jo ylös keittämään kahvia ja puuhailemaan blogin kanssa, että ehtii tänään töihin jo vähän aikaisemmin. Illalla onkin sitten taloyhtiön kokous (huoh), joten pitkä päivä tulossa. Olen huomannut, että olen nykyään maanantaisin aina superhuonolla tuulella ja aina jotenkin semmoinen fiilis, ettei se maanantai koskaan lopu tai sitten selviä siitä elossa. Tai jotain muuta tämmöstä outoa irrationaalista ajattelua. 
Lähiaikoina ollut jotenkin muutenkin ollut pinna tosi kireällä ja todella räjähdysaltis olo koko ajan. Näin viikonloppuna untakin, että kilahdin aivan täysin ja totaalisesti poikaystävälle jostain pienestä asiasta mitä se sanoi (:D), onneksi oli unta vain.. Tiedättekö sen tunteen kun herää jo aamulla pahantuulisena, jolloin tietää että koko päivä tulee menemään huonosti vaikka kuinka yrittää tsempata ja ajatella positiivisesti. Ja sitten yrittää peitellä sen pahantuulisuuden ettei vain tartuttaisi sitä ympärilläoleviin. Kaiken kruunaa se kun ei meinaa aamulla saada jalkaan farkkuja, joita ei ole hetkeen pitänyt. Huoh. Kai nämä on jotain näitä naistenjuttuja ja ehkäpä tästäkin päivästä kuitenkin elossa selvitään!
Nappailin viime viikolla jotain testikuvia (taas kerran) tuolla uudella Olympus PEN PL-5:llä. Kävin viikonloppuna asetuksia läpi ja oivallan koko ajan enemmän ja enemmän kameran ominaisuuksista. Eli kyllä se tästä pikkhiljaa! 🙂

Pakolliset peilikuvat 😀

<3<3

Semmoisia sekalaisia kuvia.. Olen kertakaikkiaan ollut kameraan ihan supertyytyväinen! Nyt kun pikkihiljaa opettelen sen käyttöä enemmän, alkaa perehtyminen eri objektiiveihin. Niistä kun en vielä oikein mitään ymmärrä, millainen sopii mihinkin kuvaukseen ja näin edespäin. Ja mikä olisi otollisin juuri blogikuvailuun, onko teillä vinkkejä?
Pahoittelut nega-avautumisesta, näitä sattuu välillä 😀 Toivottavasti myös teille? Elämähän ei ole aina täydellistä. Tai jos jollain onnekkaalla on niin olen todella kateellinen! Kivaa viikon alkua!

5 vastausta artikkeliin “Känkkäränkkäilyä ja Olympus PEN:in testailua”

  1. Mulla on kans Olympuksen mikrojärkkäri (Olympus PEN Mini E-PM1). Hankittiin se reilu vuosi sitten ja oon kyllä ollut tyytyväinen. Oon kuitenkin miettinyt, että hankkisi jonkun uudemman mallin tai sitten pidemmän objektiivin.

Vastaa käyttäjälle Erika Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.