Hedelmäherkku ja höpinää

Hellurei, katsoitteko eilen illalla Walking deadin joka palasi tauolta? Itse aloin seuraamaan sarjaa joskus reilu vuosi sitten enkä aluksi edes pitänyt siitä, mutta jotenkin sitten kävi niin että jäinkin koukkuun.. Ennen en ahdistunut mistään zombie-jutuista, mutta nykyään varsinkin nuo Walking deadin ”läheltäpitizombiepuraisut” ovat niin inhottavaa katsottavaa, että!! (Varsinkin toissakertaisessa jaksossa kun löytyi esimerkiksi se verinen lastenistuin ilman vauvaa..hyi hittolainen..) Nyt sitten vain jännittelemään ensi viikkoa, saa nähdä miten käy nyt kun kuvernööri on poissa kuvioista. Tai ainakin näennäisesti on 😀
Olin eilen taloyhtiön kokouksessa missä piti käydä läpi tänä vuonna alkavaa putkisaneerausta ja sen aikataulua. Ajattelin, että koko höskä olisi ohi max 2 tunnissa mutta tunnin jälkeen tuumasin, että not gonna happen.. Käytiin läpi eri insinöörien ja suunnittelijoiden suunnitelmia tehtävistä töistä ja tiedättekö, joku näsäviisas osakas keskeytti KOKO AJAN kysymyksillään IHAN KAIKESTA, ihan kuin olisi tiennyt kaiken lattioiden ja seinien sisärakennusmateriaaleista, sähkösaneerauksesta ja siis aivan kaikesta. Lopulta syntyi kunnon kiista tän kyselijän ja rakennusinsinöörin välille kun tämä näsäri yritti todistaa insinöörin suunnitelmat vääriksi. Voi jumaliste mulla kiehui veri!!! 2 tunnin jälkeen kun koko homma ei ollut edennyt edes puoleenväliin, pakkasin kamani, mulkkasin sitä mun takana istuvaa ukkoa niin pahalla kun osasin ja lähdin salamana pihalle. Olisin muuten ihan tosissaan räjähtänyt. Tiedättekö, kun kysymyksille on varattu aikaa kokouksen lopussa, niin miksi yhden ihmisen täytyy terrorisoida muiden ihmisten ilta-aikataulut käyttämällä suunnittelun esittelyaika omiin maailman tyhmimpiin kysymyksiin?! ”Mikä on seinien rakennusmateriaali? Miksei x-laatta? Miten se meinataan tukea? Miksi näin, ei se kyllä näin voi mennä? Oletteko ottaneet huomioon x? Kuulkaa, jossei lopullista budjettia ole laadittu, niin kertoo paljon ammattitaidostanne? No mikäs tämän osalta on se budjetti? Mitenkäs ulko-ovet kun talvella niiden väliin jää lunta? Kai niihin voidaan asentaa joku lämmitys? Kyllä niin on ollut joissain taloyhtiöissä? Kai joku kirjaa nämä asiat ylös?!” Ymmärrän jos eläkkeellä on aikaa odottaa koko päivä tuota kokousta kun kuuta nousevaa, mutta 9h töissä olleena ja sinne suoraan tulleella on varmasti muutakin tekemistä kun viettää ilta istumassa siellä! ARGHHH!
No mutta, hengissä selvittiin ja sitten vähemmän ärsyttäviin asioihin 😀
uu, lähikuvaa mun uudesta lempparivälipalasta! 😀

Nyt kannattaa varautua kuvapläjäyksiin täällä blogissa tuon uuden
kameran myötä. Olen nimittäin alkanut räpsiä kuvia ihan reippaalla
kädellä, mikä nyt ei tietysti ole varmasti huono asia 😉 Aiempi Canonin
G12 on edelleen loistava kuva, mutten osannut aavistaakkaan kuinka vielä
paljon parempia kuvia voisi saada pienellä panostuksella!
Kommenttiboksissa taisi olla joskus keskustelua siitä kuinka Olympus PEN
vetää kuvat helposti punertaviksi/oransseiksi ja täällä postauksessakin
pohdin sitä mikä voisi olla tähän avuksi. Olympus Suomi kuitenkin teki
kivan yllätyksen ja postasi blogini Facebook-sivulle
ohjeet siitä, kuinka lämpimät sävyt saa laitettua asetuksista pois.
JEE! Ainiin ja onnistuinkin vielä tässä. Voit kurkata ohjepostauksen
Facesta täältä! (Olympuksen sivu, toivottavasti linkki toimii.)

Tuoretta mangoa, banaania ja tummia viinirypäleitä.. Siinäpä haastava resepti 😀
Uunohtamatta Valion pinkkiä sekaan. Pinkki on parasta mitä löytyy! Nimim. syön sitä joka aamu töissä, hehhh. Joskus olen ostanut sitä Rainbown kermarahkaa joka on myös ok tuote, mutta Valio pysyy silti ykkösenä 😉
Ps. Rahkaterkut EB2:lle 😀

Pps. Näppäilen tätä postausta Hakaniemen bussipysäkillä. Kuinka raivostuttavaa on nippanappa myöhästyä bussista kun seuraavan tuloon on yli 10min 🙁

2 vastausta artikkeliin “Hedelmäherkku ja höpinää”

  1. Voi ei, ymmärrän niin sun tuskasi! Mulla oli muutama vuosi sitten samanlainen kokemus, kun olin äitini puolesta meidän rivarin yhtikokouksessa. Siellä eräs (nyt jo onneksi poismuuttanut) ukonköriläs oli aivan samanlainen! Me käytiin vaan pakolliset tilinpäätökset ja budjetit läpi, mutta hän varastaa kaiken huomion hänen jättimäiseen asunto-autoonsa jota hän säilyttää taloyhtiön vieraspaikalla, johon ei todellakaan sovi normaalia pakettiautoa suurempaa ajoneuvoa, puhumattakaan että se on vieraspaikka ei pysyvään käyttöön..
    Vieläkin nousee veri päähän sitä ajatellessa:D Lisäksi hän ei ole varsinainen osakas, vaan osallistui naisystävänsä valtakirjalla ja majailee siis tämän kotona. Mikä tappelu siitä syntyi… Mitä siitäkin tulis jos jokaisen asukkaan poikaystis haluaisi omalle jättiautolleen/rekalleen/maataloustyökoneelleen vieraspaikan 😀 arrrgggh.

    Sori vuodatus ja mukavaa tiistainjatkoa sulle 🙂

    -M

  2. Jokaisessa taloyhtiössä ilmeisesti on yksi tollainen ihminen.. 😀 !! Voin kuvitella kuinka raivostuttavaa. Bussiasiaan en pysty samaistumaan, mutta voit lohduttautua sillä et itse kun kävin vielä koulua paikkakunnalla jossa ei ole paikallisliikenteestä tietoakaan, jouduin usein odottamaan bussia reilun tunninkin 🙂 Tosin siinä ajassa ehtii jo tehdäkin jotain toisin kun tossa 10 minuutissa, mutta kyllä se silti ärsytti kun myöhästyi ekasta bussista sen pari minuuttia ja seuraavaan olikin sitten puolitoista tuntia.. 😀

Vastaa käyttäjälle murumansikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.